TÄRKEIMPIEN PELTOKÄSVIEN HEHTAÄRISATOJEN KEHITYS SUOMESSA Leo Yllö Maatalouden tutkimuskeskus, Kasvinviljely laitos, Tikkurila Saapunut 21.4. 1961 Seuraavassa tarkastellaan syysrukiin, kevätvehnän, ohran, kauran, perunan ja peltoheinän hehtaarisatojen kehitystä Suomessa v. 1921—60. Kun mainittujen kas- vien viljelyssä oli suurin osa maan peltoalasta, esimerkiksi v. 1951—60 yhteensä 81 %-, antaa selvitys samalla kuvan kasvinviljelyssä tapahtuneista satotason muu- toksista yleensä. Aineisto ja käsittelytapa Hehtaarisatojen muutosten tarkastelu perustuu Suomen viralliseen tilastoon (6). Laskutyön yksinkertaistamiseksi tilastossa esiintyvät hehtaarisadot pyöristet- tiin kymmenen kilon tarkkuuteen. Tämä aineisto koottiin, ryhmiteltynä kymmen- vuosiluvuttain, taulukkoon 1. Vuosivaihtelujen voimakkuuden osoittamiseksi las- kettiin satovaihtelukertoimet (hajonta %:na keskisadosta). Satotason muutokset on esitetty myös piirroksessa 1 seuraavasti: 1) vuosittaiset ha-sadot, 2) viiden vuoden ha-satojen liukuvat keskiarvot ja 3) trendi eli pääsuunta. Trendi laskettiin pienim- män neliösumman menetelmällä käyttäen ensimmäisen asteen regressioyhtälöä y= a -f- b. xja normaaliyhtälöitä Ey = n.a sekä E x.y =b. Ex 2 . Tulosten luo- tettavuus tarkasteltiin t-testillä (2, 4). Hehtaarisatojen kehitys Maataloudessa tapahtuneen kehityksen ansiosta ovat hehtaarisadot neljän viimeisen vuosikymmenen aikana melkoisesti kohonneet. Kehitys on ollut kuiten- kin varsin epätasaista. Huomio kiintyy suuriin vuosivaihteluihin, joita on esiinty- nyt kaikkina vuosikymmeninä (piirros 1). Nämä, lähinnä sääoloista johtuvat muu- tokset olivat suuria varsinkin 1940-luvulla, jolloin sota- ja säännöstely vuodet lisä- sivät satovaihtelua. Niinpä satovaihtelukertoimet olivatkin 1940-luvulla suuria (13 —21 %), kun ne sitä vastoin muina vuosikymmeninä jäivät useimmilla kasveilla 141 selvästi pienemmiksi. Huomioon ottaen vuodet 1921—60, vaihtelukertoimet olivat myös suuria, 13—22 %, mikä johtuu siitä, että epäsäännöllisten vaihtelujen lisäksi niihin sisältyy myös trendistä johtuva muuntelu. Syysrukiin satovaihtelu- kerroin oli pienin (13 %), johon osaltaan vaikuttivat 1950-luvun suhteellisen tasai- set sadot. Tämän lisäksi on rukiin satovaihteluja ilmeisesti tasoittanut se, että huo- nosti talvehtineita laihoja on keväisin kynnetty nurin. Kevätvehnän vaihte- lukerroin (15 %) oli hieman suurempi kuin rukiin, mutta pienempi kuin ohran (18 %) ja kauran (19 %). Ohran ja kauran huonompi viljelyvarmuus kevätveh- Taulukko 1. Tärkeimpien peltokasvien ha-sadot ja satovaihtelukertoimet Suomessa v. 1921 60. Tabelle 1. Die Hektarerträge der wichtigsten Ackerpflanzen und ihre Variationskoeffizienten in Finnland in den Jahren 1921 60. Vuodet Syysruis Kevätvehnä Ohra Kaura Peruna Peltoheinä Winter- Sommer- Gerste Hafer Kartoffeln Kleegras- roggen weizen heu Jahre kg/ha s% kg/ha s% kg/ha s% kg/ha s% kg/ha s% kg/ha s% 1921-30 1310 12 1380 12 1220 15 1250 13 10030 1!) 2740 11 1931-4» 1490 12 1630 10 1450 10 1500 12 14740 9 2860 17 1941-50 1250 13 1340 14 1270 17 1330 17 13060 21 2400 17 1951-60 1480 7 1610 14 1650 13 1690 15 14940 17 3010 6 1921-60 1380 13 1490 15 1400 18 1440 19 13190 22 2750 15 nään verrattuna johtuu lähinnä siitä, että ohraa ja kauraa viljellään suhteellisen runsaasti myös Pohjois-Suomessa, jossa kevätviljojen satovaihtelut ovat suurempia kuin etelässä (5). Kauraa viljellään sitä paitsi yleisesti suomailla, joilla hallaisuus lisää satovaihtelua. Perunan satovaihtelut olivat suurimpia, vaihtelukerroin 22 %. Vain 1930-luvulla saatiin perunastakin suhteellisen tasaisia satoja. Pelto- heinän hehtaarisatojen vaihtelut poikkeavat muista sikäli, että ne olivat suuria jo 1930-luvulla, johon lähinnä vaikutti satojen jyrkkä lasku v. 1939—40. Kaikki neljä vuosikymmentä huomioon ottaen peltoheinän vaihtelukerroin oli 15 %. Satotason muutokset selviävät havainnollisimmin liukuvien keskisatojen käy- ristä (piirros 1). Yleispiirteenä mainittakoon, että eri kasvien satokäyrät ovat sangen samankaltaisia. Tämä koskee varsinkin viljakasveja, jotka myös satotasoon nähden ovat parhaiten toisiinsa verrattavissa. Piirroksesta havaitaan, että viljakasvien ja perunan satotaso kohosi varsin tasaisesti 1930-luvun puoliväliin saakka. Peltohei- nän sadot olivat suhteellisen hyviä jo 1920-luvulla. Edellämainittu suotuisa kehitys kääntyi sotavuosina jyrkkään laskuun, mikä jatkui, lukuunottamatta peltoheinää, 1940-luvun puoliväliin saakka. Viljakasvien sadot alenivat tällöin suunnilleen 1920- luvun tasolle, peltoheinän sato sitä vieläkin alemmaksi ja vain perunan sadot pysyi- vät hieman parempina. Laskukauden jälkeen kuitenkin kaikkien kasvien sadot suu- renivat varsin nopeasti niin, että vuosikymmenen vaihteessa satotaso oli rukiilla ja heinällä joksenkin sama kuin 1930-luvun parhaina vuosina, ohran ja kauran satotaso jopa sitä parempi, mutta kevätvehnän ja perunan 142 143 huonompi. Satotason edullinen kehitys pysähtyi 1950-luvulla. Vuoden 1960 sadot olivat kuitenkin poikkeuksellisen hyviä. Tärkeimpänä syynä siihen, etteivät sadot viljelyn voimaperäistyttämisestä huolimatta 1950-luvullakohonneet, olivat epäedul- liset sääolot (3, 7,8). Satotason kehityksen pääsuunta oli kaikilla kasveilla nouseva (piirros 1). Kuten trendilasku osoitti, oli sadonlisäys suurin perunalla eli keskimäärin 1.1 % vuodessa, laskettuna vuosien 1921—60 keskisadosta (taul. 2). Kauran ja ohran sadot kohosivat hieman hitaammin (0.8 %), kun sitä vastoin heinän, rukiin ja kevätvehnän sadon- lisäys oli vain00. 0.4 %. Rukiin ja kevätvehnän kohdalla lisäys ei ollut tilastolli- sesti varma (P-arvo rukiilla 20 %, kevätvehnällä 8 %). Tällä tavoin laskettu sato- tason paraneminen oli siis varsin vaatimaton, mikä on selitettävissä lähinnä 1940- luvun satojen laskulla. Mainitun laskukauden jälkeen sadot paranivat kuitenkin Taulukko 2. Tärkeimpien peltokasvien ha-sadot (a) ja keskimääräinen sadonlisäys vuodessa (b) Suo- messa vuosina 1921 —6O ja 1946 60. Tabelle 2. Die Hektarerträge der wichtigsten Ackerp/lanzen (a) und ihre mittlere jährliche Steigerung (6) in Finnland in den Jahren 1921 60 und 1946 60. Syysruis Kevätvehnä Ohra Winterroggen Sommerweizen Gerste Kaura Hafer Peruna Peltoheinä Kartoffeln Kleegrasheu 1021-60 a - kg/ha 1380 1490 1400 1440 13190 2750 1) - kg/ha 3.6±3.0 5.3±3.0 11.3±2.9*** 11.9±3.2*** 140.8±31.7*** 5.7±1.8** b - % 0.3 0.4 0.8 0.8 1.1 0.2 1946-60 a - kg/ha 1430 1540 1550 1600 14610 2860 b - kg/ha 1!>.0±9.2 36.4±8.0*** 34.2±1.2*** 37.2±6.7*** 189.7±30.1*** 58.2±16.1** b- % 1.3 2.4 2.5 3.7 1.3 2.0 nopeasti, kuten jo edellä todettiin. Jos lähtökohdaksi otetaan vuosi 1946, jolloin rukiin, kevätvehnän ja kauran hehtaarisadot olivat alimmillaan ja muittenkin kas- vien sadot heikkoja, oli sadonlisäys v. 1946—60 varsin huomattava eli eri kasveilla 1.3—3.7 %. Suhteellisen eniten oli noussut kauran ja vähiten perunan ja rukiin sato. Rukiin sadonlisäys ei ollut tilastollisesti varma (P = 6 %), mikä johtuu lähinnä siitä, ettei satotason kehitys ollut riittävän suoraviivaista. Vertailun vuoksi mainittakoon, että aikaisemmin suoritetun tutkimuksen mukaan oli tarkas- telun kohteena olevien kasvien sadonnousu Suomessa v. 1920—3411.4.53 —4.5 % (1). Hehtaarisadot suurenivat silloin yhtä pitkän ajanjakson (15 v.) aikana suhteellisesti suunnilleen yhtä paljon kuin v. 1946—60. Piirros 1. Tärkeimpien peltokasvien ha-sadot Suomessa v. 1921 60. Katkonnainen viiva sadot eri vuosina, pisteviiva viiden vuoden liukuvat keskisadot, suora viiva trendi. Abb. 1. Die Hektarerträge der wichtigsten Ackerpflanzen in Finnland in den Jahren 1921 00. Gestrichelte Linie die Erträge der einzelnen Jahre, punktierte Kurve diefünf jährige gleitende Durchschnitte, ausgezogene Gerade Trend. 144 T iivistelmä Edellä tarkasteltiin tärkeimpien peltokasvien satotason kehitystä Suomessa v. 1921—1960. Hehtaarisatojen muutoksille olivat epäsäännölliset, lähinnä sääoloista johtuvat vuosivaihtelut luonteenomaisia. Eri kasvien satovaihtelu oli, ilmaistuna vaihtelu- kertoimella, 13—21 %. Satovaihtelu oli suurin perunalla ja pienin syysrukiilla. Satotason kehitys oli eri kasveilla pääpiirteissään sama. Hehtaarisadot kohosivat 1920- ja 1930-luvulla varsin tasaisesti, mutta laskivat sotavuosina. Alimmilleen sato- taso laski 1940-luvun puolivälissä, peltoheinällä jo aikaisemmin. Laskukautta seurasi satojen jyrkkä nousu, joka palautti tason suunnilleen sotia edeltäneelle suhteellisen korkealle tasolle. Hehtaarisatojen kehityksen pääsuunta on ollut nouseva. Keskimääräinen sadon- lisäys oli, huomioon ottaen vuodet 1921—60 sangen pieni,00.1.1 % vuodessa. Pääasiallisena syynä tähän oli satojen lasku sota- ja säännöstelyvuosina. Huo- mattavasti suurempi, keskimäärin 1.3—3.7 %, oli lisäys laskukauden jälkeen vuo- sina 1946—60. Sadon nousu oli suurin kauralla ja pienin syysrukiilla ja perunalla. KIRJALLISUUTTA (1) Järvesoo, E. 1936. Meie pöllukultuuride hektaari-saakide töus 1920. —1936. a. Agronoomia 16: 651-654, (2) Mattila, S. 1958. Tilastotiede. Kauppakorkeakoulun moniste. 149 s. Hki. (3) Paatela, J. 1958. Varför stiger inte hektarskördarna? Nord. Jordbrugsforskn. 40; 95—104. (4) Snedecor, G. W. 1950. Statistical Methods. 485 p. Ames, lowa. {5) Suomela, H. & Paatela, J. 1961. Peltokasvien hehtaarisatojen vaihtelu eri maanviljelyseurojen alueilla v. 1948 1957. Maatal. jakoetoim. 15: 56 65. {6) Suomen virallinen tilasto III: 18—III: 53, (1921—1960). {!) Valle, O. 1957. Die Entwicklung des finnischen Pflanzenbaus nach dem zweiten Weltkrieg. Maatal. tiet. aikak. 29:167—176. ■(8) —1958. Sääolot ja niiden vaikutus kasvituotantoon Etelä-Suomessa 1946—57. Maatal. ja koetoim. 12:18—1961. REFERAT: DIE ENTWICKLUNG DER HEKTARERTRÄGE DER WICHTIGSTEN ACKERPFLANZEN IN FINNLAND Leo Yllö Abteilung für Pflanzenbau, Zentrale für Landwirtschaftliche Forschung, Tikkurila Die vorliegende, auf Grund der offiziellen Statistik zusammengefasste Übersicht hat gezeigt, dass ■die Erträge der wichtigsten Ackerpflanzen Finnlands (Winterroggen, Sommerweizen, Gerste. Hafer. Kartoffeln und Kleegras mit einer Gesamtanbaufläche von ca. 80 % der Ackerfläche) deutlichen Schwankungen unterstehen (vgl. Abb. 1). Die Variationskoeffizienten (die Streuung in % vom mitt- leren Ertrag) betrugen ln den Jahren 1921 —6O bei den obengenannten Kulturen 13 —22 % (Tab. 1). Die grosse Variabilität ist hauptsächlich auf den unregelmässigen und öfters ungünstigen Verlauf der Witterungsverhältnisse zurückzuführen. 145 Die Entwicklung des Ertragsniveaus ist in Abb. 1 durch die fünfgliedrigen gleitenden Durch- schnittacrträge veranschaunlicht. Daraus ist zu ersehen, dass die Entwicklung bis Ende der Dreissiger- jahre günstig verlief. Die Kriegs- und Nachkriegsjahre zeigten einen beträchtlichen Rückgang während der ersten Hälfte der Vierzigerjahre. Der Tiefstand wurde jedoch verhältnismässig schnell überwunden, so dass das Niveau der Vorkriegszeit bald erreicht wurde. Während der Fünfzigerjahre hat die günstige Entwicklung sich trotz mancher Fortschritte in der Landwirtschaft verlangsamt, woran hauptsächlich die ungünstige Witterung schuld ist. Um die Hauptrichtung der Entwicklung festzustellen, ist der Trend nach dem Verfahren der kleinsten Quadratsummen berechnet worden. Die auf diese Weise erhaltene jährliche Steigerung betrug in den Jahren 1921 —6O im Mittel 0.3—1.1 % (Tab. 2). Der Aufstieg der Erträge war demnach ziemlich schwach, was vor allem auf den störenden Einfluss der Kriegsjahre zurückzuführen ist. Für die letzten fünfzehn Jahre ist dagegen eine beteutend intensivere Steigerung festzustellen, und zwar 1.3 —3.7 % von dem mittleren Ertrag je Jahr. Der Aufstieg war bei Hafer und bei Gerste am deutlichsten; die Ertragskurven der verschiedenen Pflanzen weisen jedoch in ihrem Verlauf im allgemeinen merkliche Ähnlichkeiten auf. Zum Schluss sei erwähnt, dass bei Beurteilung der Hektarerträge Finnlands die geographische Lage des Landes berücksichtigt werden muss. Der Getreidebau z.B. erreicht hier seine nördlichste Grenze.