Muistosanat Suomen Maataloustieteellisen Seuran kokouksessa 27. 11. 1969 WILHELM RUDORF 1891—1969 Viime maaliskuun 26. p:nä (1969) kuoli Herrschingissä Länsi-Saksassa Maataloustie- teellisen Seuran kunniajäsen (viita 1956) emeritus professori Wilhelm Rudorf, 78-vuo- tiaana. Hänessä meni manan majoille eräs vuosisatamme huomattavimmista kasvigeneeti- koista ja kasvinjalostajista. Professori Rudorf aloitti tieteellisen työnsä ja käytännöllisen kasvinjalostustoimintansa nuorena tohtorina Hallen yliopiston maatalousinstituutissa, professori Th. RoEMERin assistenttina; Roemer oli niihin aikoihin Saksan johtavia kasvinjalostajia. Varsin pian hän otti vastaan kasvinjalostajan toimen Argentiinassa. Argentiina oli silloin ja on edelleen huo- mattava vehnän vientimaa. Ruosteet, erityisesti keltaruoste olivat siellä vehnänviljelyn pahana vitsauksena. Rudorf kävi tarmokkaasti ja taitavasti käsiksi avautuvaan jalostuson- gelmaan ja saavutti tautienkestävyysjalostuksessaan kauniita tuloksia. Hän kiinnitti suurta huomiota myös vehnän kvaliteetti- (leivontakelpoisuus-) kysymyksiin. Palattuaan Saksaan Rudorf tuli ensin jalostajaksi Miinchebergissä sijaitsevaan Kaiser Wilhelm-Institutfur ja sen jälkeen tämän seuraajaan Max Planck-Inslilul Jtir Ziichtmgsforschungnn (= Erwin Baur Institut), jonka johtajana hän toimi vuodesta. 2 1936 eläkkeelle siirtymiseensä saakka, v.een 1961. Tämä laitos sijaitsi, sotien jälkeen, joitakin vuosia Voldagsenissa, Länsi-Saksassa, vanhassa herraskartanossa, josta se siirtyi Köln-Vogelsangiin rakennettuun upeaan, tarkoituksenmukaiseen laitokseen. W. Rudorf liikkui kasvinjalostustutkimuksissaan tavattoman laajoilla aloilla, ja hänen tieteellinen tuotteliaisuutensa, joka jatkui hänen viimeiseen elinvuoteensa saakka, oli ilmiö- mäinen. Hänen tutkimustensa kohteina olivat sekä kasvinjalostuksen yleiset perusteet ja tähän työhön liittyvät monenlaiset geneettiset, fysiologiset, kemialliset jne. ongelmat että moneen yksityiseen kasviryhmään ja kasvilajiin liittyvät kysymykset. Viljelykasvien tautien resistenss i-kysymykset askarruttivat Rudorfia koko hänen elämänsä ajan. Tutkimusten aiheena olivat varsinkin viljalajien, erityisesti vehnän, ruoste- taudit (joihin jo edellä viitattiin). Senjälkeen kuin amerikkalainen E. C. Stakman oli, v. 1920 vaiheilla, ensimmäisenä selvittänyt ruoste- ja nokisienten ns. biologisten rotujen (biotyyppien) olemassaolon, saksalaiset tutkijat, Rudorf eräänä kärkimiehenä, kävivät tar- mokkaasti ja menestyksellisesti selvittämään näitä ongelmia Saksaa ja koko Eurooppaa sil- mällä pitäen (myös Suomen osalta). Tutkimusten kohteina olivat vehnän kaikki kolme ruostelajia, kelta-, ruskea-ja mustaruoste {Puccinia glumarum, P. triticina jaP. graminis). Näin tuli luoduksi vankka pohja jalostustyölle. Vastaavanlaisesti Rudolf työtovereineen tutki ja selvitti vehnän lentonokea ( Ustilago tritici) ja ohran härmäsientä (Erysiphe) . Myös perunarutto ( Phytophthora infestans) ja apila- mätä ( Sclerotinia trifoliorum) joutuivat jalostusmielessä tutkimusten kohteiksi. Perunaruton kestävyysjalostuksessa käytettiin hyväksi Etelä-Amerikassa Andien vuoristossa ja Meksi- kossa luonnonvaraisina kasvavia perunalajeja, jolloin samalla kohdistettiin huomio myös perunan viruksenkestävyys- ja hallankestävyysjalostukseen (perunalajit Solanum demissum, S. andigenum, S. acaule ym.). Sen jälkeen kuin W. W. Garner ja A. H. Allard olivat v. 1920 ensimmäisinä koh- distaneet huomiota fotoperiodismiin, joutui tämä tutkimusala monessa maassa vilkkaan tutkimuksen kohteeksi, niin myös Saksassa ja erityisesti Rudorfin laitoksessa. Sa- man aikaisesti selvitettiin, eräiden saksalaisten ja venäläisten tutkijain ensiksi esiin tuomia i d unv i r i ty s- eli vernalisatio- ( Keimstimmung -, venäl. jarovisatio-) ongelmia. Tutki- musten alaisina olivat mm. soijapapu, maissi ja salaatti. Rudorf liitti näihin tutkimuksiin myös talvenkestävyys- (syysviljat ja rapsi) ja aikaisuus myöhäisyysongelmat ja niiden selvittelyn. Löytäessään n. miljoonaan yksilöön kohdistuneen analyysi työn perusteella sini-ja kelta- lupiinista käytännöllisesti katsoen alkaloidittoman ja näinmuodoin karjan rehuksi kelpaa- van mutantin J. Sengbusch oli avannut kasvinjalostajille uuden, houkuttelevan työmaan. Rudorf sovelsi samaa menetelmää kelta- ja valkomesikan (Steinklee, Melilotus) jalostuk- seen ja pystyi suuresti pienentämään tämän kasvin alkaloidi- (kumariini-) pitoisuutta, mikä tekee tämän vaatimattoman ja reheväkasvuisen palkokasvin karjalle epämieluisaksi. Muita suuria kasvinjalostustyöhön liittyviä kysymyskompleksejä, joiden parissa Rudorf on työskennellyt, ovat heterosis- ilmiö, polyploidia sekä mutatioihin ja lajiristeytymiin liittyvät ongelmat. Lajiristeytyksiä Rudorf suoritti Phaseolus vulga- ris- ja P. multiflorus-lajien välillä (kumpaankin suuntaan) ja selvitti ansiokkaasti täten esille tulleita geneettisiä probleemeja. Samoin joutui hybriidimaissi, joka U.S.A:ssa on ilmentä- nyt sekä teoreettisen että käytännöllisen kasvinjalostuksen huippusaavutuksia, Rudorfin tutkimusten kohteeksi. 3 Myös nurmikasvit, erityisesti apilaat, mailanen ja timotei, samoinkuin öljy- kasvit, maa-artisokka ( Helianthus tuberosus) sekä myös vihanneskasvit jopa hedelmäpuutkin olivat Rudorfin tutkimustyön kohteina. Tutkimus, jalostusta palveleva tieteellinen työ, oli Rudorfin toiminnassa aina etualalla. Erityisen kiinnostunut Rudorf oli viljelykasviemme historiasta, ja hänen viimei- nen, hänen kuolinvuotenaan, siis vuonna 1969 ilmestynyt kaunis ja sisällökäs teoksensa {ZUT Geschichte und Geographic alteuropäischer Kulturpflanzen ), on oivallinen päätös komealle elämäntyölle. Erityisen suuri merkitys viljelykasviemme biologian, erityisesti niiden fysiologian ja genetiikan selvittelylle kuten kasvinjalostukselle yleensä on ollut niillä suurilla jaarvokkailla kasvinjalostuksellisilla käsikirjoilla ja aikakauslehdillä, joiden toimittamiseen Rudorf, hänelle ominaisella tarmolla osallistui. Vuonna 1943 alkoi ilmestyä RuDORFin ja RoEMERin toimittamana monumentaalinen, 5-osainen teos Handbuch der Pflanzenzuchtung, ja myö- hemmin v:sta 1962 alkaen tästä klassillisesta teoksesta ilmestyi RuDORFin ja H. KAPPERxin (Roemer oli tällä välin kuollut) toimittamana toinen täysin uusittu painos, jonka toimitta- miseen osallistuivat myös K. von Rosenstiel Saksasta, A. Muntzing Ruotsista ja H. K. Hayes U.S.A:sta. Käsikirjan kummassakin painoksessa on runsaasti Rudorfin kynästä lähteneitä tutkiel- mia ja kirjoituksia kasvinjalostuksen perusteista ja monen yksityisen kasviryhmän tai kasvi- lajin jalostuksesta erikseen. Rudorfin kynän tuotteisiin lyö leiman erinomainen, syvälle ja laajalle ulottuva asiantuntemus ja aiheen suvereeninen hallinta, mikä ilmenee erityisesti kirjallisuuden suorastaan hämmästyttävässä tuntemisessa. Rudorfin kirjoitusten ja julkai- sujen kirjallisuusluettelot ovat tosiaan kasvinjalostuksen ja tähän liittyvien alojen tutkijoille ja opettajille suoranainen aarreaitta. Monet vuodet Rudorf kuului myös korkeatasoisen kasvinjalostus-aikakauslehden £rit- schrift fiir Pflanzenzuchtung toimitukseen (muita toimittajia mm. E. von Tschermak, H. Nilsson-Ehle, Ä. Äkerman, H. Stubbe ym.), ja tämä aikakauslehti sisältää runsaasti Rudorfin tutkielmia ja kirjoituksia. Rudorfilla oli useita eteviä oppilaita ja työtovereita, joiden kanssa hän suoritti tutkimuk- siaan ja joiden nimet näkyivät, Rudorfin rinnalla, julkaisujen otsakkeissa. Näitä ovat mm. G. Stelzner, J. Hartisch, O. Schrök, M. Job, F. Wienhues, K. von Rosenstiel (resistenssi- kysymykset, ruosteet, härmät, fotoperiodismi, vehnä, sen biologia ym.), M-L. Baerecke, H. Ross, P. Shaper (peruna, sen jalostus, taudit ym.). Minulla oli kunnia henkilökohtaisesti tuntea W. Rudorf, tämä kasvinjalostuksen merk- kimies. Tapasin hänet syksyllä 1923 Haliessa, jossa seurasin Roemerin kasvinjalostusluen- toja ja jossa olin melko paljon kosketuksessa Roemerin assistenttien Rudorfin ja myöhem- min mm. rukiin jalostajana tunnetuksi tulleen Franz VETTEiän kanssa. Tasan kolmekym- mentä vuotta myöhemmin, kesällä 1953, tapasin Rudorfin Voldagsenissa sikäläisen kas- vinjalostuslaitoksen johtajana. Ja sittenhän meillä oli syksyllä 1956 tilaisuus nähdä profes- sori Rudorf, seuramme kunniajäseneksi kutsuttuna, kokouksessamme esitelmöimässä ja kokouksen jälkeisillä toveri-illallisilla vieraanamme. Kuten Rudorf oli tieteessänsä huip- putasoa edustava hän oli myös persoonallisuutena mittava. Hänessä oli runsain määrin kaikkea sitä, mitä me katsomme kuuluvan saksalaisuuteen silloin kun se esiintyy parhaim- millaan. Wilhelm Rudorf oli aikalaisensa, melkein samoihin aikoihin manalle menneen tanska- 4 laisen H. N. pRANDSENin kera viimeinen ns. klassillisen kasvinjalostuksen merkkimiehistä, tuon kauden, jonka näkyvimmät hahmot ovat saksalainen Erwin Baur, ruotsalainen Her- man Nilsson-Ehle ja venäläinen N. I. Vavilov. Heidän työnsä lepäsi välittömästi Gregor MENDELin luomalla kauniilla kivijalalla, jolle sittemmin on noussut mitä komein moni- kerroksinen ja monisiipinen rakennus. Vilho A. Pesola ZUSAMMENFASSUNG Am 26. März 1969 verstarb in Herrsching in der Bundesrepublik Professor Dr. Wilhelm Rudorf (geb. 1891), Ehrenmitglied (seit 1956) den Agrikulturwissenschaftlichen Gesellschaft in Finnland. Auf der Sitzung der Gesellschaft am 27. November 1969 hielt Professor Vilho A. Pesola eine Gedächtnisrede iiber Professor Rudorf, in der er iiber dessen Lebenslauf berichtete und eine Zusammenfassug iiber dessen wissenschaftliche Arbeit auf den Gebieten der Pflanzengenetik, der Pflanzenphysiologie und der Pflan- zenziichtung gab.