VILJELYSKASVIEN VEDENKESTÄMISKYVYSTÄ. Pentti Saukko. Saimaan säännöstelytoimisto, Helsinki. Saapunut 2. IV. 1946 Kasvupohjan liiallinen kosteus aiheuttaa viljelyskasvien kehitykselle pysyviä häiriöitä. Näin syntyneen vahingon suuruus on riippuvainen paitsi eri kasvilajeista myös siitä, kauanko tällainen epäedullinen olotila kestää, sekä siitä mihin aikaan kasvukaudesta tämä sattuu. Kasvien kärsimän vesivahingon suuruuden ilmaisee käyrä, joka osoittaa sadon riippuvaisuuden määräävästä vedenkorkeudesta ja täten siis myös suhteellisen vesivahingon eri korkeuksilla (vesivahinkokäyrä). Tuhou- tumisrajalla tarkoitetaan rajaa, minkä alapuolelta vesi on tuhonnut kasvillisuuden, ja vahinkorajalla korkeutta, mihin saakka veden vahingollinen vaikutus on ulot- tunut. Nämä kasvurajat määräävät käyrän ala- ja yläpisteen. Tässä yhteydessä rajoitutaan tarkastamaan yliveden (tulvan) siis verraten lyhytaikaisen veden- korkeuden viljelyskasveille aiheuttamaa vahinkoa. Ulkomaisesta kirjallisuudesta ei ole löydettävissä paljoakaan tietoja viljelys- kasvien vedenkestämiskyvystä, eivätkä siellä suoritetut tutkimukset vastaa olo- suhteitamme. Maassamme Kaitera (2, 4) on Tikkurilassa Maatalouskoelaitoksessa vv. 1934—36 suorittamiensa astiakokeiden avulla selvittänyt kysymystä, missä määrin tärkeimmät viljelyskasvimme kestävät kasvukauden alussa sattuvaa vesi- peittoa. Näiden tutkimusten lisäksi hän on suorittanut myös silmävaraisia vesi- vahinkoa koskevia havaintoja eri vesistöjen tulvanalaisilla rantapelloilla. Myös useat vedenjärjestelyhankkeiden piirissä toimivat maanviljelysinsinöörit ovat tehneet tällaisia havaintoja (3, 6). Vuonna 1938 perustetulla Maasojan koekentällä Vihdissä on suoritettu maataloushallituksen vesiteknillisten tutki- musten yhteydessä usean vuoden aikana laajoja vesivahinkotutkimuksia lähinnä kuivatus- ja vesityskysymysten selvittämiseksi. Tämän vuoksi on niissä tutkittu pääasiassa korkean pohjaveden vaikutusta satotulokseen. Kirjoittaja (5) on v. 1938 Saimaan ranta-alueella suorittanut tutkimuksia heinä—elokuun vaihteessa siis viljakasvien kasvuajan loppupuolella pelloille nousseen yliveden vaikutuksesta viljelyskasveihin. Näissä tutkimuksissa on pääasiassa jyviin kohdistuvien mittaus- ten perusteella seurattu myös eri morfologisten ominaisuuksien riippuvaisuutta vedenkorkeudesta. https://c-info.fi/en/info/?token=4qVV-1XxD-z9xe8V.cEMC5RgP5qQY4ItNLVaAVA.NRo7JMolBrbHOrJpYhwO0WVmMUZlu6Hkn5cQF9ISX1X0Xnim6iIhK7AZBZEIn0xzlTYsqtQi9i-SqYJE13-R_jSRbweeLbd9zNEj3gLNJZnFLrev7TTjqu6pDJVWUabF9PJD2XsBYrW7shnscu-Pw-gGgI_Q8sGwoJfT PENTTI SAUKKO98 Kesällä 1945 ilmaantui kirjoittajalle tilaisuus, valvoessaan Saimaan säännöstelytoimiston rantatutkimustöitä Sotkamon reitin varrella, jatkaa vesivahinkoa koskevia tutkimuksia. Ylivesi sattui tällöin kesäkuun loppu- puolella. Yliveden sattumisaikaan nähden tällöin tehdyt havainnot täydentävät varsin sopivasti KAiTERAn ja kirjoittajan aikaisempia tutkimuksia, ja eri tutki- mukset muodostavat kokonaisuutena eräänlaisen havaintosarjan, jonka perus- teella voidaan tehdä päätelmiä viljelyskasviemme vedenkestämiskyvystä ja synty- neen vesivahingon laadusta kasvukauden eri aikoina. Tämä esitykseni keskittyy näiden v. 1945 suoritettujen tutkimusten selostamiseen. Lopuksi tarkastelen lyhyesti käsiteltävänä olevaa kysymystä eri tutkimuksiin nojautuen. Vuoden 1945 tutkimukset. 1. Tutkimusalue ja -olosuhteet. Tutkimukset keskittyivät Sotkamon kuntaan kuuluvien Kiimas- ja Pirttijärven sekä osaksi myös Nuasjärven rantapelloille. Näistä järvialtaista kaksi ensiksi mainittua on aliveden aikana käy- tännöllisesti katsoen samassa tasossa, mutta yliveden aikana niillä on jonkin sentti- metrin putousero. Nuasjärvi on, vesimäärästä riippuen, 10—100 cm tätä tasoa alempana. Hydrografisella toimistolla on päivittäin luettavat vedenkorkeusasteikot Kiimas- ja Nuasjärven rannalla, mutta suoritettavia tutkimuksia varten kirjoittaja oli sijoittanut tarkkavaakitustasoon verratun asteikon myös Pirttijärveen. Koska Kiimas- ja Pirttijärven vedenkorkeuksien ero oli tutkimustuloksiin vaikuttavana aikana koko ajan 7 cm, niin Kiimasjärven havainnot on redusoitu tällä korkeus- erolla Pirttijärven havainnoiksi. Pirttijärven ja Nuasjärven vedenkorkeu- det käyvät ilmi piirroksesta 1. Pirttijärvessä ylin vesi (HW) oli 138.80 NN-tasossa ja se sattui aikana 18.—23. VI. Nuasjärvessä ylin vesi oli päivää myöhemmin tasossa 138.21. Yliveden huippu oli kummassakin järvessä selväpiirteinen ja ver- raten laakea. 30 vrk. kestävän ylivesikummun keskivesi (MW 30 vrk) oli Pirtti- järvessä 138.71 ja Nuasjärvessä 138.16, siis ylintä vettä vain 9 ja 5 cm alempana. Piirrokseen 1 on edelleen merkitty päivittäiset sadekorkeudet, jotka on mitattu tutkimusalueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevan Ilmatieteellisen keskuslaitoksen Kuninkaanniemen havaintoasemalla. Toukokuu oli vähäsateinen, kun taas kesäkuun alkupuoli oli erityisen sateinen. Heinä—elokuun vaihteessa sattui verraten pitkä poutakausi, joka alensi varsinkin kevättoukojen satoja. Seu- raavasta yhdistelmästä käyvät selville kesäkuukausien sademäärät ja keskilämpö- tilat sekä vertauksen vuoksi vastaavat keskiarvot vuosijaksolta 1921—45.1 Kuukausi Sademäärä, mm Lämpötila, °C v. 1945 vv. 1921—45 v. 1945 vv. 1921—45 V 17.542.2 5.57.0 VI 125.064.7 12.212.5 VII 27.063.5 17.016.5 VIII 119.371.2 15.714.1 V-VIII Yhteensä 288.8241.6 Keskim. 12.612.5 1 Lämpötila-arvot on mitattu Kajaanissa. Sademittausten puuttuessa Kuninkaanniemestä vuosilta 1921—32 arvot on otettu lähimpien havaintoasemien vertailuna. Vertailu osoittaa sateiden poikkeuksellisen jakautumisen kesänä 1945, kun taas lämpötila näyttää vastanneen suunnilleen normaalia. Esitettäköön vielä, että 30 vrk. kestävää ylivesikumpua vastaavana aikana (Pirttijärvessä 8. VI—7. VII) sademäärä oli 89.7 mm, joka on n. 3 mm vuorokautta kohden. Tämä merkitsee, että maa oli sateiden johdosta verraten kosteaa yliveden sattuessa. Pirttijärven rannalla ulottuvat alimmat pellot suunnilleen korkeudelle 138.30, vaikkakin kannattavan peltoviljelyksen alarajana on pidettävä keskimäärin kor- keutta n. 138.50. Keväällä 1945 lumet sulivat aikaisin pelloilta, ja kun toukokuu oli vähäsateinen, niin ei erityisen korkeaa tulvaa pelätty, vaan pellot muokattiin ja kylvettiin useimmiten niin alas kuin vedenkorkeus maan upottamisen takia salli. Kevättoukojen viljelyksen alaraja keskim. korkeudella 138.53 ja Nuasjärvellä kaustyöt suoritettiin yleisesti aikana 20.—c a (VR piirroksessa 1) oli Pirtti järvellä 138.13 (vert. taulukko 1). Kun muok- -31. V, niin näitä korkeuksia vastasi n. 10—30 cm kuivavara 1 (vrt. piirros 1). Mainittakoon, että kuivavaran ollessa 20—30 cm muokkaustyö on jo turvemailla hankalaa. Vedenkorkenskäyriä tarkastelemalla voidaan ymmärtää rantaviljelijöiden rohkeus tulvavaaraan nähden, kun otetaan vielä avara = maanpinnan ja järven vedenpinnan korkeusero Piirros i. Pirttijärven (P) ja Nuasjärven (N) vedenkorkeudet, tutkimusaluetta vastaa- vat päivittäiset sadekorkeudet sekä viljakasvien keskimääräiset kasvuwjat kesällä i<)4s- - 1 Die Wasserstär de des Pirttijärvi und des Nuasjärvi. die dem Untersuchungs- gebiet entsprechenden täglichen Niederschlagshöhen sowie die durchschnittlichen Wachstumszeiten der Kulturpflanzen im Sommer 1945. 99VILJELYSKASVIEN VEDENKESTÄMISKYVYSTÄ 100 PENTTI SAUKKO Taulukko i. Viljelyskasvien kasvurajoja koskevat maastossa tehdyt havainnot kesällä 1945 Tabelle 1. Im Gelände angestellte Beobachtungen über die Wachstumsgrenzen der Kulturpflanzen im Sommer 1945. „ . . ■ Viljelyksen ... , Tuhoutumis- ,7 , . ,Havaintojen 7 _ Ahn kasvi Vahmkoraja 7 , alaraja rajalukumäärä Unterste Schaden- Laji Art Anzahl der Untere Pflanze Abgangs grenze Beobach- KulturSrenze grenze tungen korkeudella NN+ auf der Höhe NN± PIRTTI JÄRVI Ruis Roggen 3 138.48±0.12 138.65±0,04 138.77±0.00 138.94±0.01 Ohra Gerste 4 138.49±0.02 138.79±0.02 138.85±0.01 139.02±0.03 Kaura Hafer 11 138.54±0.05 138.74±0.01 138.80±0.01 138.98±0.01 Apila Klee 8 138.44±0.07 138,79±0.01 138.80±0.00 Timotei Timothee ... 9 138.39±0.06 138.58±0.03 138.65±0.02 Peruna - Kartoffel 2 138.58±0.08 138.86±0.02 138.90±0.01 139.10±0.04 Pellava Lein 2 138.54±0.11 138.70±0.05 138.75±0.02 138.90±0.03 NUAS JÄRVI Ohra Gerste 2 138.17±0.02 138.22±0.04 138.28±0.01 138.50^0.00 Kaura Hafer 5 138.12±0.03 138.15±0,02 138.22±0.01 138.35±C.01 Apila Klee 4 138.15±0.02 138.17±0.02 138.22±0.00 Timotei Timothee .... 4 j 138,04±0.03 138.11 ±O.Ol 138.13±0.01 huomioon, että yliveden sattumisaika on vesistössä keskim. 5. VI. Vesi olisi tuskin noussut viljelyksen alarajan korkeudelle, elleivät kesäkuun sateet olisi aiheuttaneet uutta vedenpinnan nousua. Pirttijärven alimmat viljelykset joutuivat veden alle kesäkuun alkupäivinä ja vapautuivat vedestä vasta runsaan kuukauden kuluttua. Piirrokseen 1 on vielä merkitty rukiin, ohran ja kauran kasvuajat, jotka vastaavat alueen keskimääräisiä viljan kylvö- ja kypsymisaikoja. Tämän mukaan oli ohran (4-tahkoiset) kasvuaika n. 80 vrk. ja kauran (pääasiassa Kytö) keskimäärin 100 vrk. Mainittakoon, että rukiin heilimöiminen tapahtui heinäkuun 5. ja 12. päivän välisenä aikana ja että ohra tuli yleisesti tähkälle heinäkuun puolivälissä ja kaura heinäkuun 20. päivän tienoilla. 2. Silmävaraiset kasvurajoja koskevat havainnot. Yliveden laskeuduttua kirjoittaja suoritti silmävaraisia havaintoja siitä, miten eri viljelyskasvit olivat kestäneet vesipeittoa ja kuinka korkealle kasvustossa vesi- vahinkoa oli todettavissa. Kysymykseen tuli siis pääasiassa tuhoutumis-ja vähin kora jän määritteleminen. Tämä tehtiin kuitenkin vasta n. kuukausi yliveden sattumisajan jälkeen, jolloin haitallisen vedenkorkeuden lopullinen vaiku- tus voitiin jo varmuudella päätellä. Tuhoutumisraja oli muodostunut selväpiirtei- seksi melkein kaikissa havaituissa kasvilajeissa. Kasvuston merkittävä harventu- minen ja osittain myös ulkonaisten kasvinosien kehityksen hidastuminen oli tapah- tunut varsin rajoitetussa korkeusvyöhykkeessä, jolloin eri alueilla vaakitut samaa VILJELYSKASVIEN VEDENKESTÄMISKYVYSTÄ 101 kasvilajia koskevat havainnot eivät sanottavasti eronneet toisistaan. Vahinkoraja määriteltiin korkeudelle, missä kasvusto oli yhtä tiheätä kuin ylempänä, eikä eri morfologisten ominaisuuksien kehityksessä voinut maastossa havaita heikentymistä. Tämän kasvurajan arvioiminen oli jo paljon epämääräisempi kuin tuhoutumis- rajan määrittely. Taulukossa 1 on havaittujen kasvurajakorkeuksien keskiarvot kasvilajeittain. Lisäksi taulukossa on havaintojen lukumäärän lisäksi esitetty vas- taavat viljelysten alarajojen keskikorkeudet sekä sarake »alin kasvi», jolla tarkoite- taan korkeutta, missä alimmat kasviyksilöt olivat tavattavissa. Tämän korkeuden ja tuhoutumisrajan välisellä vyöhykkeellä ei satotulokseen nähden ole kuitenkaan käytännöllistä merkitystä, sillä kasvusto oli erittäin harvaa ja kituvaa. Taulukkoon lasketut keskiarvon keskivirheet 1 osoittavat varsinkin tuhoutumisrajakorkeuksien huomattavan vähäistä hajontaa, mikä merkitsee rajan selväpiirteisyyttä. Havain- toja eri maalajien suhteen ei niiden vähälukuisuuden takia ole eritelty. Mainitta- koon, että suurin osa havainnoista on tehty verraten tiiviillä hieta- ja hietäsavimailla. Kauraa koskevista havainnoista noin puolet koskivat turvemaita. Viljakasveista alimmat ruisyksilöt olivat Pirttijärven rannalla kestäneet kuolematta 20 vrk:n ajan vesipeittoa, ohra vastaavasti 4 vrk. ja kaura 14 vrk. Tuhoütumisrajaa vastaa rukiissa 11 vrk:n vesipeitto. Ohran tuhoutumisräja on 5 cm HW:n yläpuolella ja kauran viimeksi mainitun korkeudella. Vahinkoraja on arvioitu yleensä 15—20 cm tuhoutumisrajaa korkeammalle. Nuasjärvcllä tehdyt havainnot tukevat edellä esitettyä. Kevätvehnäviljelykset eivät ulottuneet niin alas, että niillä olisi voitu tehdä vastaavia havaintoja. Erillisenä kuitenkin verraten poikkeuksellisena Pirttijärven havaintona mainittakoon, että 20. VI todettiin n. 55 cm:n pituisia, kasvukykyisiä, vielä täh- kättömiä rukiin korsia korkeudelta 138.64. Korret olivat seisoneet vedessä 10 vrk. ja vesipeiton vahvuus oli havaintopäivänä 16 cm. Elonkorjuun aikana suoritettiin paikalla uusi tarkastus, jolloin havaittiin samojen yksilöiden kasvaneen pituutta vielä 10 cm ja muodostaneen tähkiäkin (pituus 60—65 mm), jotka kuitenkin olivat jyvättömiä. Kesän aikana ko. kasvusto oli ollut vedessä 21 vrk. Mainittakoon, ettei tässä eikä muissakaan havainnoissa aallokko ollut päässyt vioittamaan kasvustoa eikä keräämään pellolle kaisla- ja ruokojätteitä, jotka helposti tuhoavat heikon tai- miston. Varsinkin turveperäisillä kauraviljelyksillä saattoi havaita, että jonkin verran tuhoutumisrajan alapuolella olevat kasviyksilöt olivat vielä täysin vihantia muun kasvuston ollessa jo kypsää. Tämän johdosta on todettava, että vähäinen osa kauran siemenistä oli, jouduttuaan veteen n. 2 viikkoa kylvön jälkeen, voinut säilyttää kasvuvoimansa n. 20 vrk. kestäneestä vesipeitosta huolimatta, jolloin kasvunkehitys oli kuitenkin huomattavasti hidastunut. Kuten jo edeltä on ilmen- nyt, on edellä esitetty kuitenkin käytännön kannalta katsoen vailla merkitystä. —- Yliveden vaikutuksesta viljan kypsymiseen tehtiin sensijaan huomio, että HW;n yläpuolella vesivahinkoa saanut vilja kypsyi jonkin verran nopeammin kuin vahin- goittumaton. t Laskettu kaavasta m 1 102 PENTTI SAUKKO N urinikasveista oli puna-apilan tuhoutumisraja erityisen jyrkkä. Se asettui Pirttijärvessä HW:n korkeudelle ja Nuasjärvessä 1 cm korkeammalle. Vahinkoraja näytti olevan suunnilleen sama kuin tuhoutumisraja. Timotein tuhou- tumisrajaa oli vaikeampi määritellä, mitä osoittaa tavallaan havaintojen suurempikeskiarvon keskivirhekin. Kummassakin järvessä vastaa tuhoutumisrajaa n. 20 vrkm vesipeitto. Vahinkoraja ei ainakaan sanottavasti eronnut tuhoutumisräjasta. Muista kasveista perunaa koskevat kaksi savi- ja hietasavimaalla tehtyä havaintoa osoittivat tuhoutumisrajan (vaon harjan korkeus) olevan keskim. 10 cm ja vahinkorajan 30 cm H\V:n yläpuolella. Tuhoutumisraja oli verraten selvä- piirteinen. Pellavan vedenkestämiskyky näytti olevan huomattavan hyvä.Alinta kasvustoa vastasi 17 vrkm vesipeitto ja varsin epämääräistä tuhoutumisrajaavain 3 vrk. lyhempiaikainen. Vahinkoraja määriteltiin suunnilleen 15 cm HW:n yläpuoli lit . Pellavassa saattoi havaita kuten kaurassakin, että vesipeitto oli hidas- tanut kehitystä. Muun kasvuston valmistuessa olivat nimittäin alimmat yksilötvielä kukassa. 3. Viljakasvien morfologisia ominaisuuksia koske- vat tutkim u k s e t. Paitsi silmävaraisia vesivahinkoja koskevia havaintoja suoritettiin viljakasveista samanlainen eri morfologisiin ominaisuuksiin kohdistuva tutkimus kuin kirjoittajan v. 1938 tekemässä tutkimuksessa. Tätä varten otettiin vahingoittuneesta viljasta eri korkeuksilta tähkänäytteitä,1 jotka käsittivät vähin- tään tuleentunutta tähkää. Lisäksi tehtiin merkinnät korren pituudesta, maa- lajista ja kasvutiheydestä. Samalta saralta kerätyt 4—B näytettä muodostivat näytesarjan. Mainittakoon vielä, että näytteet otettiin aina n. 2 mm etäisyydeltä ojasta, jolloin pohjaveden korkeus oli eri näytteisiin nähden sama ja vastasi suun- nilleen järven vedenpinnan korkeutta. Kaikkiaan koko aineisto käsitti n. 100 näy-tettä, mutta Nuasjärven rannalta otettuja ei kuitenkaan ole niiden vähyyden vuoksi yksityiskohtaisesti käsitelty. Seuraavasta yhdistelmästä käyvät ilmi varsinaisen tutkimusaineiston muodostavan Pirttijärven näytteiden ottamisajat sekä niiden jakautuminen eri viljalajien osalle; Näytteiden Näytesarjojen Näytteiden Näytteiden ottamisaika lukumäärä lukumäärä lukumäärä sarjassa yhteensä Klli s 13.—15. VIII 3 ö_6 ' ie Ohra 14.—15. VIII 4 4_7 22 Kaura 27.-29. VIII 7 s—B 44 K< ko aineisto 13.—29. VIII 14 4 g Näytesarjojen lajikkeista mainittakoon, että ruis oh maatiaista, ohra Vegaa jakaurasta osa oli sekalajikkeisia päälajikkeen ollessa Kytöä. Havaintoaineisto on käsitelty siten, että kustakin näytteestä on valikoimatta °te . ttU 20 tähkää > j°ista jokaisesta on mitattu tähkälapakon pituus ja jyvien luku- määrä. Mittausten keskiarvot edustavat vastaavan näytteen tähkän pituuttaja jyval u k u a. Edelleen on näytteestä Valtion siementarkastuslaitoksessa Röyhy sisällytetään seuraavassa lyhyyden vuoksi tähkä-käsitteeseen määritetty 1000 jyvän paino. Tähkän jyväpainoon saatu jaka- malla koko näytteen jyväpaino 20;llä. Mittaustaulukoita ei tässä painatustilan säästämiseksi esitetä. Mainittakoon, että vahingoittumatonta viljaa vastaavat mittausarvot edellyttävät verraten voimakkaasti kehittynyttä kasvustoa. Jotta voitaisiin käsitellä aineistoa suurempana kokonaisuutena, on maalaji-, lannoitus- ja lajike-eroavaisuuksien vaikutus eliminoitu pois siten, että sarjoittain kutakin morfologista ominaisuutta vastaava suurin mittausarvo on merkitty lOOiksi ja muut arvot on laskettu prosentteina tästä. Näiden arvojen perusteella on laadittu graafiset esitykset kasvupaikan korkeuden mukaan piirroksissa 2—4. Ne arvot, jotka ylöspäin siirryttäessä osoittavat kasvavaa suuntaa, on merkitty pisteillä (•), kun taas taitekohdan (100%) yläpuolella olevat arvot on kuvattu risteillä (+) 1 , kuitenkin niin, että sarjan ylimmäinen arvo on merkitty ympyrällä Ilmenee vain kaurasarjoissa Piirros 2. RUKIIN morfologisten ominaisuuksien riippuvaisuus vedenkorkeudesta. Fig. 2. Die Abhängigkeit der morphologischen Eigenschaften des ROGGENS vom, Wasserstand. Piirros 3. OHRAN morfologisten ominaisuuksien riippuvaisuus vedenkorkeudesta. Fig. 3. Die Abhängigkeit der morphologischen Eigenschaften der GERSTE vom Wasserstand 103VILJELYSKASVIEN VEDENKESTÄMISKYVYSTÄ (o), jolloin saadaan kuva eri sarjojen ylärajasta. Pisteryhmien kautta piirretyt käy- rät osoittavat eri morfologisten ominaisuuksien riippuvaisuuden vedenkorkeudesta. Piirroksiin on merkitty myös vedenkorkeudet HW ja MW 30 vrk. Mainittakoon tässä yhteydessä, että MW 15 vrk. oli vain 2 cm HW:ä alempana. Tarkasteltaessa korren pituutta koskevaa osaa piirroksissa 2—4, voidaan todeta, että rukiin ja kauran alimmat, suunnilleen MW 30 vrk;n korkeu- della kasvaneet korret, jotka olivat seisseet vedessä n. 15 vrk., ovat pituudeltaan olleet 50—60 % vahingoittumattoman viljan korsien pituudesta. Optimikorkeutta, siis korren pituuskasvun vahinkorajaa, vastaa näissä viljalajeissa suunnilleen 30 cm:n kuivavara MW 30 vrk:sta ja 20 cm:n kuivävara HW:sta laskettuna. Ohralla ovat vahinkorajaa vastaavat kuivavarat n. 10 cm suuremmat, ja vähän HW:n yläpuolelta otetut näytteet osoittavat korren suhteelliseksi pituudeksi 30 %. Ohran huonompi vedenkestämiskyky rukiiseen ja kauraan verrattuna ilmenee siis tässä selvästi. Tähkän pituudessa on havaittavissa suunnilleen samansuuruinen suhteellinen vesivahinko kuin edellä, mikä onkin luonnollista, kun vastaava kehitys- aika on osa korren kasvamiskaudesta. Tähkän jyväluvussa yliveden haitallinen vaikutus ilmenee paljon voimakkaammin kuin korren ja tähkän pituuskasvussa. Tämä koskee varsinkin ruista, ja ero johtunee kevätviljoihin verrattuna kasvuaikaan nähden eriaikaisesta ylivedestä. Rukiissa ylivesi sattui näet vain n. kaksi viikkoa ennen heilimöintiä. Kukkimisaikanaan kasvit ovat nimittäin verraten arat liialliselle kasvupohjan kos- teudelle. Yliveden sattuessa rukiin korsi oli sitäpaitsi kerinnyt kasvaa jo verraten pitkäksi. Ne rukiin korret, jotka olivat olleet veden alla n. 15 vrk., olivat melkein jyvättömiä. Kaurassa niitä oli samalla korkeudella jonkin verran enemmän. HW:n korkeudella oli rukiin tähkässä jyviä 50 % ja kauran röyhyssä 40 % optimimäärästä. Rukiin ja ohran optimikorkeutta vastaa n. 40 cm:n ja kauran n. 35 cm:n kuivavara MW 30 vrk:sta. Piirros 4. KAURAN morfologisten ominaisuuksien riippuvaisuus vedenkorkeudesta. Fig. 4. Die Abhängigkeit der morphologischen Eigenschaften des HAFERS vom Wasserstand 104 PENTTI SAUKKO 1000 jyvän painossa vesi- vahinko on suhteellisesti pienempi kuin edellä. Varsin selvästi tämä ilmenee kau- rassa, jossa H\V:n yläpuolelta mitatut näytteet osoittavat 1000 jyvän painoksi yli 90% suhteellista arvoa (risteillä merki- tyt pisteet on rinnastettava 100 %:n ar- voihin). Tämä merkitsee sitä, että kasvu- ajan alkupuolella huomattavastikin vesi- vahinkoa kärsinyt kasvusto kykenee muo- dostamaan verraten normaalisuuruisen jyvän, kun kuivatussuhteet ovat hyvät kypsymiskautena. Rukiissa ja ohrassa on 1000 jyvän paino HW:n korkeudella olevissa näytteissä n. 60—70 % opti- mista. Koska jyvän suhteellinen koko ei ko- vin suuresti muuttunut kuivavaran suure- tessa, on tähkän jyväpainoa esit- tävä käyrä suunnilleen samanmuotoinen kuin jyvälukua kuvaava. Näin on asian laita varsinkin kauran suhteen. Mikäli kasvutiheys olisi sama eikä korren pituuskaan osoittaisi merkittävää vaihtelua eri korkeuksilla, kuten tilanne on yliveden sattuessa vasta kypsymiskaudella, osoittaisi jyväpainokäyrä samalla eri korkeuksilta saatua suhteellista satoa ja siis myös aiheutuneen vesivahingon suu- ruutta. Kuten edeltä esitetystä on ilmennyt, kasvuston harventumista oli todettavissa yliveden läheisyy- dessä. Näin ollen tähkän jyväpaino on eräänlainen rajakäyrä, joka osoit- taa syntyneen vesivahingon minimi- arvon. Sitä rajaa, missä kasvusto oli jo yhtä tiheätä kuin ylempänä, kuvaavat parhaiten taulukossa 1 esitetyt silmävaraisesti arvioidut eri lajien vahinkorajojen korkeudet, joiden rajojen määrittelyssä kasvu- tiheys on ollut määräävänä perus- teena. Tämä raja on rukiissa keskim. korkeudella 138.94, kaurassa 138.98 ja ohrassa 139.02. Korren pituus- käyriä tarkastelemalla voidaan to- deta, ettei olkisadoissäkaan näiden Piirros 5. Sadon riippuvaisuus vedenkorkeu- desta kesällä 1945. Määräävänä vedenkor- keutena (O-taso) 30 vrk, kestävän (8. Vl. y.VII) ylivesikummun keskivesi (MW 30vrk). Fig 5. Die Abhängigkeit des Ertrages vom Wasserstand im Sommer 1945. Massgebender Wasserstand (0-Niveau) das Mittelwasser des SOtägigen (8. Vl—7. VII) Hochwassergiplels. Piirros 6. Koealojen satotulokset. Paksulla viivalla piirretyt murtoviivat esittävät jyväsatoa, ohuella piirretyt olkisatoa. Fig. 6. Die Ertragsergebnisse der Versuchsflächen. Die dick gestrichelten Linien stellen denKornertrag, die dünn gezeichneten den Strohertrag dar. 105VILJELYSKASVIEN VEDENKESTÄMISKYVYSTÄ rajojen yläpuolella ole enää merkittäviä eroavaisuuksia eri korkeuksilla. Toisaalta on tehty erikseen havainnot eri lajien tuhoutumisrajoista (vrt. tau- lukko 1), joiden korkeuksien alapuolelta saatavilla sadoilla ei ole katsottu olevan käytän- nöllistä merkitystä. Jos piirre- tään käyrät, joiden 0-pisteet ovat näin tiettyjen tuhoutu- misrajojen korkeuksilla ja jotka tähkän jyväpainokäyrän yleistä muotoa seuraten yhty- vät näihin käyriin edelläesi- tettyjen vahinkorajojen kor- keuksilla, saadaan jo verraten tarkka kuva haitallisen vedenkorkeuden eri viljalajeille aiheuttamasta sadon- vähennyksestä ko. kesänä. Näin piirretyt käyrät on merkitty katkoviivana piirroksiin 2—4, ja lisäksi ne on esitetty suhteellisina käyrinä vedenkorkeuteen (MW 30 vrk) verrattuna piirroksessa 5. Todetaan, että rukiin tuhoutumisrajaä vastaa 6 cm:n kuivävara (10 vrk. kestänyt vesipeitto), kauran 9 cm ja ohran 14 cm. Rukiista on saatu 50 %;n sato kuivavaran ollessa 15 cm, Kaurasta vastaavasti 13 cm:n ja ohrasta 22 cm:n Kuivavaralla. Vahinkoraja on jyviin kohdistuvien tutkimus- ten perusteella noussut jonkin verran korkeammalle kuin maastossa silmävarai- sesti tehdyt havainnot osoittivat. Se on rnkiissa ja kaurassa vajaa 40 cm ja ohrassa 45 cm MW 30 vrk:n yläpuolella. Verrattuna HW:een vastaavat kuivavarat ovat 9 cm ja MW 15 vrk:een verrattuna 7 cm pienemmät. Ohra osoittautuu siis, kuten yleisesti on tunnettua, viljalajeista suurinta kuivatusta vaativaksi. Rukiin ja kauran vedenkestämiskyky näyttää olevan tässä verraten samanlainen. Vertailua rajoittaa kuitenkin niiden eriaikainen kasvu- aika. Mikäli halutaan selittää syitä näiden käyrien pieneen muotoeroavaisuuteen, voitaneen kiinnittää huomiota mm. siihen, että rukiin voimakkaampi juuristo on kestänyt paremmin vesipeittoa kuin kauran. Siihen taas, että rukiin käyrä osoit- taa korkeammilla kasvupaikoilla vähän suurempaa vesivahinkoa kuin kauran, lienee vaikuttamassa se, että kasvuaikaan nähden ylivesi sattui rukiille epäedulli- semmin kuin kauralle. On pantava mieleen, että edellä esitetty koskee tilannetta, jolloin vedenpinta oli varhaiskeväällä alhaalla ja ylivesi sattui n. kuukausi kauran kylvön jälkeen sekä rukiin Kasvuaikaan verrattuna n. kaksi viikkoa ennen heilimöintiä. Samalla on huomautettava, että havainnot koskivat keksinkertaista tiiviimpiä maalajeja ja että maanpinta oli sateiden johdostaverraten kosteaa. Viimeksimainittua osoittanee sekin, ettei havainnoissa voitu todeta yliveden edullista kostuttavaa vaikutusta, jollaista ilmeni varsin selvästi Saimaan rantapelloilla kesällä 1938suoritetuissa tutkimuksissa. Piirros y. Eri viljelyskasvien tuhoutumisrajoja vastaavat vesipeiton kestävyysajat kasvukauden aikana. Fig. 7. Die den Abgangsgrenzen der verschiedenen Kul- turpflanzen entsprechenden Zeiträume der Wasserdecke in der Vegetationsperiode. 106 PENTTI SAUKKO Maalajien lähinnä ki- vennäismaan ja turvemaan vaikutuksesta olisi mahdolli- suus tehdä eräitä vertailuja kaurasarjojen nojalla, joista neljä koski turvemaita. Koska havaintoja edustavat piste- ryhmät piirroksessa 4 eivät kuitenkaan osoita kovin suurta hajontaa, niin ei tähän, ottaen huomioon vielä aineiston sup- peudenkin, ole ryhdytty. Mai- nittakoon tässä yhteydessä, että usein kuullaan perustelta- van turvemaiden pienempää kuivatuksen tarvetta kiven- näismaihin verrattuna sillä, että ensiksi mainituilla tode- taan pellon alaraja usein suh- teellisesti alemmaksi kuin ki- vennäismailla. Tämän oletan kuitenkin johtuvan pääasiassa turvemaiden jatku- vasta maanpinnan painumisesta niiden ollessa vuodesta vuoteen muokkaustöi- den alaisena. 4. Koealoilta suoritetut sadon määräykset. Jotta saa- taisiin selvitystä siilien, minkä suuruista satoa tutkimusaineisto suunnilleen edusti, ja erääksi vertailuksi ko. tutkimusmenetelmän käyttökelpoisuudesta suoritettiin eräällä viljelysalueella, missä rinnakkaisilla saroilla ruis, ohra ja kaura olivat joutuneet yliveden vahingoittamaksi, sadonmääräykset eri korkeudella sijaitse- vilta 1 m2 :n suuruisilta koealoilta. Rukiin (maatiainen) ja ohran (Vega) koealoja oli kumpiakin 5, kauran (Kytö) 6. Ensiksi mainitut korjattiin 15. VIII ja viimeksi- mainitut 27. VIII. Koealat olivat suorakaiteen muotoiset (0.5 x 2.0 m) ja poikit- tain suurinta kaltevuutta vastaan, jolloin koealan korkeuden vaihtelut saatiin mahdollisimman pieniksi. Koealat vaakittiin 0.5 m:n ruutuihin ja niiden keski- korkeus on laskettu painollisesti. Maalajina oli hyvässä kasvukunnossa oleva hieta- savimaa. Vilja korjattiin sirpillä, sato kuivattiin ulkona ja puitiin käsin. Tutkimus- tulokset on esitetty piirroksessa 6. Rukiista on saatu paras jyväsäto se vastaa 2720 kg/ha 1 koealalta, jonka keskikorkeus on 138.97. Kauran paras jyväsäto 3270 kg/ha on saatu suunnilleen samalta korkeudelta. Ohran suurin jyväsäto 2490 kg/ha on ylimmältä koealalta. Alimpien koealojen jyväsadot ovat eri lajeilla n. 700 kg/ha. Rukiin olkisato on n. 2 kertaa ja kauran n. 1.3 kertaa suurempi kuin jyväsäto. Ohralla on olkisato jyväsatoa vähän pienempi. Tulosten tarkastelu osoittaa, että edellä esitetyt vahinko- ja tuhoutumisrajojen korkeudet näyttävät -1 Edellyttää salaojitettua maata. Kuva i. Selväpiirteinen tuhoutumisraja hiesupitoisella ohra- pellolla 6cm HW:ä korkeammalla. HW on ollut kuvassa nä- kyvien kaisla- ja ruokajätteiden korkeudella sekä viljelyksen alaraja korkeudella 138.40. Aallokko on liettänyt maanpintaa tuhoutumisrajan alapuolelta, minkä vuoksi se on kasvuton. Valok. 14. VIII. 45. Kaikki valokuvat paitsi kuva 6 on otettu Pirttijärven rannalta. 107VII JELYSKASVIEN VEDENKESTÄMISKYVYSTÄ tulleen tämän mukaan riittä- vän korkealle arvioiduiksi. Laskettaessa suhteelliset sadot suurimpaan satoarvoon verrat- tuna, kuten edellä esitetyssä tutkimuksessa on tehty, ja ver- rattaessa niitä piirroksessa 5 esitettyihin käyriin (selvyyden vuoksi niitä ei ole tähän piir- retty) voidaan todeta, ettäkoe- alojen käyrät kulkevat jonkin verran alempana jyvänmitta- usten antamia käyriä. Ero on suurin rukiissa. Kaurassa se on varsin vähäinen. Koealojen korjuun yhteydessä otettiin koealojen vierestä myös vas- taavat tähkänäytteet. Naiden kahden tutkimusmenetelmän keskeinen suhteellisiin arvoihin perustuva tarkastelu osoittaa samantapaista tulosta kuin edellä. On selvää, ettei näin niukan koealoilta saadun havaintoaineiston nojalla voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätelmiä. Tällä on kuitenkin katsottava olevan merkitystä siinä, että se antaa tukea edellä esitetylle, maastossa helposti suoritettavalle tähkänäytteisiin perustuvalle tutkimusmenetelmälle ja osoittaa jyviin kohdistuvien mittausten käyttökelpoisuuden haluttaessa saada selvitystä haitallisen vedenkorkeuden aiheuttamasta suhteellisesta vesivahingosta. Eri aikaisten tulvien vaikutuksesta kasvien vedenkestämiskykyyn. Seuräavassa tarkastellaan suoritettujen tutKimusten valossa Kysymystä siitä, miten kasvien vedenkestämiskyky ja siis syntynyt vesivahinko on riippuvainen viljelyksille nousseen tulvan sattumisajasta. Kaitera (2, 4) on kolmen vuoden aikana Tikkurilassa suorittamissaan upotus- kokeissa tutkinut viljelyskasvien vedenkestämiskykyä kasvukauden alussa. Tähän aikaan sattuvatkin tulvat suurimmassa osassa vesistöjämme. Tutkimus koski ruista, ohraa, kauraa, apilaa sekä timoteitä, ja tutkimukset oli järjestetty niin, että koeastiat upotettiin eri pitkiksi ajoiksi Keravanjokeen. Tavallisesti oli kaksi koe-erää, joiden upotus suoritettiin eri aikana. Rukiin aikaisin upotus tapahtui huhtikuun 17. p:nä v. 1934 ja ohran myöhäisin kesäkuun 13. p:nä v. 1935. Kasvien yksilöluku astiassa laskettiin ennen upotusta ja sen muuttumista samoinkuin koekasvien kehitystä seurattiin kypsymiseen saakka. Koetulosten perusteella on laadittu diagrammit, jotka osoittavat eri kasvilajien suhteellisen sadon suuruuden eri pitkiä upotusaikoja käytettäessä. Vesistöjen varsilla tehdyt havainnot tukevat astiakokeiden antamia tuloksia (3). Kesäkuun loppupuolella, siis edellistä myöhemmin sattuvien tulvien vähin- Kuva 2. Kaura turvemaalla, jossa tuhoutumisraja on suun- nilleen HW :n korkeudella (laita). Viljelyksen alaraja on ollut tätä korkeutta n. 30 cm alempana. Valok. 2g. VIII. 45. 108 PENTTI SAUKKO gollista vaikutusta on edellä selostettu. Samantapaisen tut- kimuksen on kirjoittaja suorit- tanut viljakasvien kasvuajan loppupuolella, heinä-elokuun vaihteessa sattuneen tulvan ai- heuttamasta vesivahingosta (5). Tässä tutkimuksessa on ol- lut lisäksi mahdollista, veden- pinnan ollessa viljakasvien kypsymiskauden alkuun saak- ka nouseva, tehdä vertailuja eri morfologisten ominaisuuk- sien riippuvaisuudesta vastaa- vien kehitysjaksojen veden- korkeuksista. Ryhtymättä tässä yksi- tyiskohtaisemmin selostamaan ja vertailemaan eri tutkimuk- sia keskitetään niistä tuhoutumisrajaa koskevat tulokset kaaviolliseen esitykseen piirroksessa 7, josta ilmenee, miten kauan eräät tärkeimmät vilje- lyskasvimme kestävät kasvukauden eri aikoina vesipeittoä, ennenkuin sato jää käytännöllisesti katsoen merkityksettömäksi. Esitysten laatimistavasta on mai- nittava, että Kaiteran tutkimuksissa on »käytännölliseksi» siis muihin tutki- muksiin verrattavaksi tuhoatumisrajaksi otettu 10 %:n satotulos ja että käyriä määräävät pisteet (kuvaan ympyröillä merkityt) on sijoitettu yliveden (upotuksen) kestämisajan keskikohdalle. Tuhoutumisrajan asettuessa useita vuorokausia kes- täneen ylimmän veden tasolle on vesipeittoä vastaavaksi ajaksi aaltoilun takia otettu puoli ylimmän veden kestävyysajasta. Upotusaikojen ollessa timotein upotuskokeissa liian lyhyitä, on sitä koskevat varhaiskevään ajat päätelty silmä- varaisten havaintojen nojalla. On selvää, että piirroksen 7 mukainen vertailu on verraten ylimalkainen ja vain suuntaa osoittava, sillä osan tutkimuksista koh- distuessa Helsingin, osän Kajaanin ja osan Joensuun ympäristöön eri maantie- teellinen asema ja erilaiset sääsuhteet aiheuttavat vaihteluja kasvuaikaan ja kasvien kehitykseen nähden. Ajan suhteen tapahtuviin tasoituksiin ei ole kuiten- kaan tässä ryhdytty. Suurin piirtein esitys vastannee tilannetta, jolloin kaura kylvetään n. 15. V ja se kypsyy n. 25. VIII. Edellistä ehkä vielä merkitsevämpi, eri tutkimusten vertailukelpoisuutta rajoittava tekijä on se, että upotuskokeissa upotus on tapahtunut yhtäkkisesti, jolloin »kuivatus» ennen ja jälkeen upotuksen on ollut täydellinen. Kesäkuun 21. päivää vastaavissa v. 1945 havainnoissa on ylivesi kahden viikon aikana ollut suhteellisen tasainen, mutta sen kummallakin puolen on vedenpinnan nousu ja lasku ollut verraten jyrkkää. Sensijaan on elokuun 1. päivän ylivesi v. 1938 ollut erittäin pitkäaikainen, jolloin tuhoutumisrajojen korkeuteen on ollut vaikuttamassa enemmän kuin edellä lähellä maanpintaa olleen Kuva 3. Peruna savimaalla. Tuhoutumisraja on varsin selvä- piirteinen jo cm HW:ä {laita) korkeammalla. Kuvassa on to- dettavissa kasvun voimistuminenkuivavaran suurentuessa. Vesi on tasoittanut vakoja ja liettänyt maanpintaa, johon on ilmes- tynyt jonkin verran rikkaruohoja. Taustalla on näkyvissä tuhou- tunutta ohraviljelystä. Valok. 13. VIII. 45. 109VILJELYSKASVIEN VEDENKESTÄMISKYVYSTÄ pohjaveden korkeus. Näin ol- len käyrät osoittanevat alku- kesästä ehkä hieman liian pit- kiä vesipeiton kestäyysaikoja, kun taas kasvukauden loppu- puolella käyrissä on eräänlai- nen »varmuus». Sikäli tilanne vastaa suunnilleen luonnollisia olosuhteita, että vesistöissä tulvat ovat yleensä sitä lyhyt- aikaisempia, mitä aikaisemmin ne sattuvat. Silmävaraiset maastossa tehdyt havainnot osoittavat kuitenkin, ettei edel- lä esitetyillä seikoilla ole Kovin merkittävää vaikutusta verta i- lutuloksiin. Tarkasteltaessa piirrosta 7 voidaan päätellä, että huhti-toukokuun vaihteessa, maan ollessa tällöin vielä roudassa, talvehtivat viljelyskasvit kestävät kuolematta yli kaksi viikkoa kestäneen vesipeiton alla ja että apilaa lukuunottamatta niiden vedenkestä- miskyky on kesällä parempi kuin kevätviljojen. Tämä johtunee ensiksimainit- tujen voimakkaammasta juuristosta. Viljelyskasveista timotein vedenkestämis- kyky osoittautuu parhaaksi, ja sen tuhoutumisrajaa vastaa koko kasvukauden ajan n. kolmen viikon ajan kestänyt vesipeitto. Rukiin jälkeen näyttäisivät jär- jestyksessä olevan kaura, apila ja ohra, vaikkakin niiden keskeinen suhde riippuu jonkin verran tulvan sattumisajasta. Yleisenä huomiona voidaan todeta, että viljakasvit ovat kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa arimmat maanpinnalle nouseville tulville. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä suunnilleen tällöin alkaa jyvää tuottava kehitysjakso, ja jos haitallinen vedenkorkeus häiritsee tähkän kehitystä sekä kukkimista ja täten siis jyvien muodostumista, eivät myöhemmin parantuneet kuivatussuhteet voi syntynyttä vahinkoa enää korvata. Rukiin kehityksen ollessa aikaisempi kuin kevätviljojen sillä on tässä suhteessa kriitillisin aika ilmeisesti jo kesäkuun puolella. Apila osoittautuu loppukesällä kestämättö- mäksi vesipedolle, mihin lienee ainakin osittain vaikuttamassa lämmin järvivesi, jokamädännyttää helposti varsinkin niiton jälkeen matalaa äpilakasvustoa. Saman- laisia kasvuolosuhteita vastaavien apilan ja timotein keskeinen vertailu osoittaa, että viljelyskasvien luontainen vedenkestämiskyky voi olla kovin erilainen. Kaitera (4) on havainnut, että pelloilla, joilla tulvat «attuvat varhain keväällä, on viljelyskasvien tuhoutumisraja epäselvä (4). Seppänen (6) on Oulujärven ranta- pelloilla todennut tuhoutumisrajan selväpiirteiseksi yliveden sattuessa kesäkuun loppupuolella. Samaa osoittavat myös edellä selostetut v:n 1945 tutkimukset. Vuonna 1938 Saimaan rantapelloilla tehdyistä tutkimuksista taas ilmenee, että viljakasvien kasvuajan loppupuolella maanpinnalle noussut tulvavesi ei muodosta Kuva 4. Siemenheinäksi jätetty puna-apilavaltainen 2. vuoden nurmi hietasavimaalla, missä apilan tuhoutumisraja on erikoi- sen jyrkkä HW:n korkeudella. Kuvan vasemmassa laidassa näkyvän viljelyksen alarajan korkeudella 138.68 ei timoteissa ole huomattavaa vesivahinkoa todettavissa. Valok. 6. VIII. 43. 110 PENTTI SAUKKO viljelyksille selvää tuhoutumis- rajäa (5). Edellä esitettyyn saa selvityksen tarkastelemalla, miten haitallinen vedenkorkeus on kasvuston kehitystä häirin- nyt. Vertailtaessa Kaiteran huhtikuun 18. päivänä aloitet- tujen upotuskokeiden tuloksia voidaan todeta, että rukiin yksilöluku on 12 vrk. kestäneen upotuksen johdosta alentunut 25 %. Korren pituuteen ei upotus ole vaikuttanut, mutta tähkän pituus on pienentynyt 20 % ja 1000 jyvän paino 9 %. Korjattu jyväsato on ollut 65% upottamattomien koeastioiden sadoista. Yhtä kauan kestä- neessä upotuksessa on apilan yksilöluku vähentynyt 42% jä korjattu sato 21 %. Timo- teissa ovat vastaavat arvot 38 %ja2B %, jolloin upotus on kuitenkin kestänyt 18 vrk. Edelläesitetty osoittaa, että vesivahinko ilmenee suurimmaksi osaksi siinä,että upotus on aiheuttanut heikoimpien yksilöiden Kuolemisen ja siis kasvuston harventumisen, mikä merkitsee tuhoutumisrajan muodostumista epäselväksi. Kasvien kehitykseen ei varhain keväällä suoritettu upotus näytä vaikuttaneen kovinkaan haitallisesti. Niinpä upotuksen johdosta sato korjattua yksilöä kohden rukiissa on alentunut vain 15 %, mutta apilassa suurentunut 35 % ja timoteissa 17 %. Varsin- kin apilassa on tähän ilmeisesti vaikuttanut kasvualan lisääntyminen yksilöä kohden. Vuonna 1945 saattoi todeta, että ennen viljakasvien tähkimisaikaa viljelyksille noussut tulvavesi tuhoaa kasvillisuuden verraten jyrkästi tietylle kor- keudelle saakka, mutta aiheuttaa osittain myös kasvuston harventumisen ja kasvun hidastumisen jonkin verran tämän kasvlirajan yläpuolellekin. Varsin voimakkaasti vesivahinko ilmenee tähkän jyväluvussa. Esitetyistä syistä tuhou- tumisräja on luonnossa selvästi määriteltävissä. Tulvan sattuessa vasta loppu- kesällä viljakasvit ovat orastuneet tasaisesti sekä kehittyneet jyvän kasvamis- ja kypsymisasteelle saakka normaaleissa olosuhteissa, minkä vuoksi vesivahinko on todettavissa pääasiassa vain jyvien koosta. Niinpä v. 1938 voitiin todeta täysi- mittaista ruista, jonka 1000 jyvän paino oli vain 40 % optimiarvosta. Saman vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että viljakasvien korret kestävät tällöin verraten pitkäaikaista vesipeittoa. Tämän vuoksi ei pelloille muodostu selväpiir- teistä tuhoutumisrajäa, ja se voidaankin määritellä vasta erikoistutkimusten avulla. Lisäksi tutkimukset ovat osoittaneet, että jyvän kypsyessä kasvit eivät ole enää niin arat liialliselle kasvupohjan kosteudelle kuin aikaisemmin. Siitä joh- tuu, että tuhoutumisraja asettuu tällöin suhteellisesti alemmaksi kuin aikaisemmin sattuvan tulvan vaikutuksesta. Niinpä v. 1938 rukiin arvioitu tuhoutumisraja Kuva 5. Etualalla on näkyvissä ohra- ja taustalla ruissarka, joilta koealojen sadonmääritykset on suoritettu. Kuvassa näkyvä rikkaruohokasvillisuus enimmäkseen päivänkakkaraa —■ on pääasiallisesti ohran tuhoutumisrajan {138.85) ja HW:n välisellä vyöhykkeellä. Valok. 6. VIII. 45. 111VILJELYSKASVIEN VEDENKESTÄMISKYVYSTÄ (korkeus, jonka alapuolelta saatu sato suunnilleen vastasi korjuukustannuksia) edellytti n. 30 vrk. kestävää vesipeittoa. Voidaan siis todeta, että viljakasveissa tulvan vahin- gollinen vaikutus on todetta- vissa pääasiassa vain sen kas- vinosan muodostumisessa, jon- ka kehitys on voimakkaimmil- laan tulvan sattuessa. Havainnoista käy ilmi, ettei maalaji- ja sääsuhteilla ole merkittävää vaikutusta tu- houtumisrajan korkeuteen. Tämä onkin ymmärrettävää varsinkin silloin, kun tuhoutu- misraja muodostuu ylimmän veden alapuolelle tai sen välittömään läheisyyteen. Vahinkorajan määritteleminen on paljon epämääräisempi kuin tuhou- tumisrajan sikäli, että vahingon suuruus on vähäinen vahinkorajan läheisyydessä, ja on vaikea arvioida, missä se käytännöllisesti katsoen päättyy. Sen korkeuteen vaikuttavat sitäpaitsi jo varsin merkittävästi maalaji- ja sääsuhteet, minkä vuoksi näiden vaikutuksen selvittämiseksi vaaditaan monivuotiset kenttäkokeet. Maa- taloushallituksen vesiteknillisissä tutkimuksissa onkin kiinnitetty erikoista huo- miota tämän kysymyksen selvittämiseen suorittamalla pitkäaikaisia pohjavesi- padoksia. Puuttumatta tämän vuoksi laajemmin tähän kysymykseen mainitta- koon vain, että v. 1938 ja v. 1945 kirjoittajan suorittamissa tutkimuksissa viljakasvien vahinkoraja asettui n. 25—35 cm kesän ylimmän veden yläpuolelle nurmikasveilla hieman alemmaksi sekä perunalla ja juurikasveilla ylemmäksi. Kaitera (3) on havainnut vahinkorajan olevan vain vähän yläpuolella ylintä vettä tulvan sattuessa varhain keväällä. Hallakorpi (1) on esittänyt, että pelto- viljelyksessä voidaan vahinkoraja arvioida 0.1 m ylemmäksi ylintä vettä sen sattuessa lyhytaikaisena varhain keväällä maan ollessa vielä roudassa ja 0.3 m ylemmäksi ylintä vettä sen sattuessa kevättyökauden alkupuolella tai kevättyö- kauden jälkeen. Tämä saa siis vahvistusta edellä esitetyistä havainnoista. Vielä huomautettakoon, että vaikka viljakasvit keskellä kasvuaikaansa ovat arimmat kestämään maanpinnalle noussutta vesipeittoa, ei se aina merkitse sitä, että myös vahinkoraja olisi tällöin korkeimmalla. Kasvien lisäkasvu on nimittäin ennen tähkälle tuloa voimakasta ja vedenkäyttö tämän vuoksi suurta, minkä vuoksi poutakesänä vahinkoraja voi tänä aikana asettua suhteellisen alas. Edellä on ilmennyt, että tuhoutumis- ja vahinkorajan korkeus on riippuvai- nen paitsi kasvilajista myös tulvan sattumisajasta ja kestävyydestä. Maalajilla on myös vaikutuksensa varsinkin vahinkorajan korkeuteen. Laadittaessa suhteel- lista satoa ja vedenkorkeuden keskinäistä suhdetta kuvaavia käyriä sato- Kuva 6. Epämääräinen tuhoutumisraja kaurapellolla Sai- maan rannalla kesällä 1943, jolloin ylivesi sattui heinä-elokuun vaihteessa. Valok. 9. VIII. 43. 112 PENTTI SAUKKO VILJELYSKASVIEN VEDENKESTÄMISKYVYSTÄ 113 käyriä on näihin kaikkiin tekijöihin kiinnitettävä huomiota. Käyrien 0- kohdan määrännee pääasiallisesti ylin vesi, kun taas sen yläosan ja yleisen muodon on katsottava olevan riippuvainen pitempiaikaisesta vedenkorkeudesta. Määrää- vänä vedenkorkeutena voitaneen pitää 15 vrk:n tai mahdollisesti pitemmänkin ajan kestävän ylivesikummun keskivettä. Vaikkakin ko. kasvilajia vastaava tuhoutumisraja edellyttäisi jonkin ajan kestävää vesipeittoa, ei käyrän 0-pistettä ole syytä ulottaa ylimmän veden alapuolelle, sillä veden kuljettamat kaislajätteet, maanpinnan liettyminen sekä aallokon vaikutus tekevät ylimmän veden alapuo- lella olevalta vyöhykkeeltä saatavan sadon epävarmaksi. Käytännön sovellutuksissa tullaan useastikin toimeen »yleiskäyrällä», joka vastaa keskimääräisiä kasvilaji- ja vedenkorkeussuhteita. Haluttaessa kuitenkin tarkempaa selvitystä vedenkorkeusvaihteluiden vaikutuksesta rantamaiden vilje- lykseen tarkastelu on tehtävä vuosittain kulloinkin vallinneiden vedenkorkeuksien mukaan eri viljelyskasvien tai ainakin vilja-, nurmi- sekä peruna- ja juurikasvien osalta, jolloin kullekin kasviryhmälle on määrättävä omat satokäyrät, joiden muodossa on mikäli mahdollista otettava huomioon vielä yliveden sattumisaika. Eri viljelyskasvien vedenkestämiskyvyn tunteminen on suureksi hyödyksi myös maan kastelua, lähinnä pohjavesipadotuksiä ja upotuskasteluä toimeen- pantaessa. Tällöin voidaan päätellä, miten eri kasvien viljelyssuhteet olisi padotus- alueella parhaiten järjestettävä ja mitkä kasvit tulevat määräämään upotuksen kestämisajan. Säännöstelyhankkeisiin liittyviä maatalouden hyödyn- ja vahingonarvioita laadittaessa on erittäin keskeiseksi tullut kysymys kasvien vedenkestämiskyvyn muuttumisesta kasvukauden aikana. Säännöstelyissä pyritään nimittäin alenta- maan alkukesän korkeita tulvahuippuja ja siirtämään ne tasoitettuina myöhäisem- miksi, jolloin kasvua määräävä vedenkorkeus sattuu myöhemmin kesällä. Riit- tävän selvyyden saamiseksi säännöstelyn viljelyksille aiheuttamasta hyödystä tai vahingosta on tunnettava määräävän vedenkorkeuden sattumisajan ja sen kes- tävyyden vaikutus satokäyrien muotoon. KIRJALLISUUTTA SCHRIFTTUM (1) Hallakorpi, I. A., Perusparannusten arvioiminen ja kustannustenjako maankuivatusyrityksissä Helsinki 1932. (2) Kaitera, Pentti, Viljelyskasvien kyvystä kestää vesipeittoa, Maataloustieteellinen aikakausi irja, 7. vuosik. Helsinki 1935. (3) —»— Vedenkorkeusvaihteluiden vaikutuksesta rantamaiden pelto- ja niittyviljelykseen, Maa- taloushallituksen vesiteknillisiä tutkimuksia 3, Helsinki 1941. (4) —»— Maataloushallituksen vesiteknillisissä tutkimuksissa suoritetuista vesivahinkokokeista. Maanviljelysinsinööriyhdistyksen vuosikirja 1941. Helsinki 1941. (5) Saukko, Pentti, Saimaan rantapelloilla suoritettuja viljelyskasvien vesivahinkotutkimuksia, Maataloushallituksen vesiteknillisiä tutkimuksia 4, Helsinki 1946. (6) Seppänen, Eino, W. Peltoviljelyksen vaatimasta kuivatussyvyydestä, Maanviljelysinsinööriyhdis- tyksen vuosikirja 1940, Hämeenlinna 1941. PENTTI SAUKKO114 REFERAT. ÜBER DIE WASSERRESISTENZ VON KULTURPFLANZEN. Pentti Saukko Amtsstelle der Saimaaregulierung, Helsinki In der Studie wird berichtet über die Untersuchungen, die im Sommer 1945 auf den Uferkulturen der zum Gewässergebiet des Oulujoki gehörenden Seen Pirttijärvi und Nuasjärvi ausgeführt worden sind über den Schaden, der den Kulturpflanzen durch das gegen Ende Juni eingetretene Hochwasser verursacht worden ist. Die Wasserstands- und Niederschlagsverhältnisse sowie die durchschnittlichen Wachstumszeiten im Untersuchungsgsbiet sind in Abb. 1 wiedergegeben. Ausser den augenschein- lichen, die Schaden- und Abgangsgrenzen der verschiedenen Pflanzen angehenden Nivellierungen, deren Mittelwertergebnisse aus Tabelle 1 hervorgehen, sind den verschiedenen morphologischen Eigenschaften der Getreidepflanzen zugewandte Untersuchungen auf Grund von Ähren(Rispen-)proben aus den Kul- turen ausgeführt worden. Zu jeder Probe haben 20 Ähren gehört. Die einer Probe entsprechenden Messungswerte sind in relative Werte umgerechnet und auf ihrer Grundlage graphische Darstellun- gen ausgearbeitet worden zu den Figuren 2—4, die also die Abhängigleit der verschiedenen mor- phologischen Eigenschaften vom Wasserstand widerspiegeln. Ausserdem sind auch für 1 m 2 grosse Probeflächen Ertragsbestimmungen ausgeführt worden, deren Ergebnisse aus Abb. G hervorgehen. Die Untersuchungen lehren, dass die Abgangsgrenze sich bei den verschiedenen Kulturpflanzen recht deutlich abhebt. Unter den Kulturpflanzen hat sich der Timothee in der Wasserresistenz als am besten erwiesen. Seiner Abgangsgrenze hat eine etwa 20tägige, der des Leins eine 14tägige und der des Roggens eine lltägige Wasserdecke entsprochen. Die Abgangsgrenze von Hafer und Klee hat in der Hochwassergrenze gelegen, die der Gerste wiederum 3cm und die der Kartoffel 10 cm höher. Die Schadengrenze hat sich bei den Wiesenpflanzen schwer festlegen lassen. Sie hat sich wenigstens nicht viel höher als die Abgangsgrenze hingezogen. Bei den übrigen Pflanzen hat die Schadengrenze durch- schnittlich etwa 30 cm oberhalb der Abgangsgrenze gelegen. Der Wasserschaden äussert sich bei den Kul- turpflanzen teilweise als Lichtung des Bestandes, sehr stark aber auch als Minderung der Anzahl der in der Ähre enthaltenen Körner. Auf die Korngrösse hat das Hochwasser verhältnismässig wenig einge- wirkt. Auf Grund der Untersuchungen sind die Kurven in Abb. 5 gezeichnet, die für den betreffenden Sommer die relativen Erträge von Roggen, Gerste und Hafer im Vergleich zum Mittelwasser des 30tägi- gen Hochwasserstandes zeigen. Es sei bemerkt, dass der grösste Teil der Beobachtungen Sandtonböden betroffen hat und dass der Boden bei eintretendem Hochwasser infolge der reichlichen Niederschläge verhältnissmässig feucht gewesen ist Früher sind Untersuchungen über die Wirkung der am Anfang und am Ende der \ egetationszeit eingetretenen Hochwasser auf die Kulturen ausgeführt worden. Auf Giund dieser drei verschiedenen Zeitpunkten entsprechenden Untersuchungen ist in Abb. 7 eine Darstellung gegeben, die erkennen lässt, wie lange die verschiedenen Pflanzen die Wasserdecke vertragen haben, bevor ihr Ertrag im grossen ganzen verlorengegangen ist. In Anbetracht der verschiedenartigen Llntersuchungsverhältnisse hat die Darstellung jedoch nur als richtunggebend zu gelten. Die Wiesenpflanzen scheinen im beginnenden Frühjahr, wenn der Boden gefroren ist, eine Wasserdecke bedeutend besser als im Mittsommer vertra- gen zu haben. Die Kulturpflanzen zeigen sich am empfindlichsten gegenüber dem Hochwasser, das im Mittsommer, wenn der Wachstumsvorgang am lebhaftesten ist, auf die Kulturen steigt. In der Reifezeit können sie sogar eine verhältnissmässig lang andauernde Wasserdecke vertragen. Es ist beobachtet worden, dass sich die Abgangsgrenze undeutlich ausbildet, wenn das Hochwasser zeitig im Frühjahr und gegen Ende der Vegetationszeit eintritt. Im ersteren Fall verursacht das Hochwasser hauptsächlich eine Lichtung des Bestandes, durch die die Undeutlichkeit der Abgangsgrenze bewirkt wird. Das in der Reifezeit eingetretene Hochwasser beeinflusst in erster Linie nur die Korngrösse, weswegen die Abgangsgrenze erst mittels Kornuntersuchungen festgelegt werden kann.