HERNEKÄÄRIÄISEN {GRAPHOLITHA NIGRICANA Steph.) PELTOHERNEELLE AIHEUTTAMISTA VAHINGOISTA. Oiva Inkilä. Maatalouskoelaitoksen kasvinjalostusosasto, Jokioinen. Saapunut 10. 4. 1948. Eräs herneviljelystemme pahimpia ja vaikeimmin torjuttavia tuhohyönteisiä on hernekääriäisen (Grapholitha nigricana Steph.) toukka eli ns. »hernemato». Kyseinen hyönteinen on Tortricidae-heimoon kuuluva pieni perhonen (siipikärki- väli 14—-15 mm). Sen etusiivet ovat tuhkanharmaat. Siipien etureunassa on lyhyitä viistoon kulkevia valkeita ja tummia viiruja. Lähellä siipien kärkiä on laikku, jossa on mustia täpliä sekä kellahtavia viivoja. Takasiivet ovat tumman- ruskeat. Toukka, joka täysinkehittyneenä on 7—B mmm pituinen, on väriltään kellertävä tai vaalean vihertävä. Sen pää ja niskakilpi ovat mustat tai ruskeat. Ruumiin nivelissä on useita sukasilla varustettuja tummia käsniä. Kotelo on B—lo mmm pituinen, kellertävän ruskea. Perhonen on liikkeellä herneen kukinta- aikana heti auringonlaskun jälkeen. Naaras laskee munansa herneiden lehdille, kukille tai nuorten palonalkujen verholehdille, tavallisesti yksitellen, harvemmin 2—3 yhdessä. Toukka kehittyy munasta runsaan viikon kuluttua. Se kaivautuu nuoreen palkoon ja alkaa syödä siemeniä, nakertaen niihin koloja ja käytäviä. Noin kolmen viikon kuluttua toukka on kehittynyt täysimittaiseksi. Se jättää silloin palon ja kaivautuu maahan n. 3—4 cmm syvyyteen sekä koteloituu. Täysi- kasvuiseksi kehittyminen tapahtuu seuraavana keväänä. Kuten alussa huomautettiin, hernekääriäinen on varsin yleinen tuhojen aiheut- taja herneviljelyksillämme. Se on jo vanhastaan tunnettu maassamme, ja on se levinnyt yli koko herneenviljelysalueemme aina Suomussalmen seuduille asti. Pahimmat tuhonsa se useimmiten kuitenkin on aiheuttanut maamme varsinaisella herneenviljelysalueella nimenomaan Ahvenanmaalla ja lounais-Suomessa (Kuk- kinen, Pisto ja Vappula 4; Vappula 12, 13 ja 14). Tuhojen laajuus on vaihdel- lut eri vuosina varsin suuresti. Joinakin vuosina on hernekääriäinen esiintynyt laa- joilla alueilla erittäin tuhoisana, kuten esim. vuosina 1914 ja 1915, (Kukkinen 3). Toisinaan sen runsas esiintyminen on ollut vain paikallista. Niinpä Linnaniemen (5) mukaan hernekääriäisen tuhot vuosina 1918—1923 olivat koko maassa hämmäs- https://c-info.fi/en/info/?token=3o6qM9EsTrxo5Ahg.pSgN9QjAr3xgFPPSEyen3w.bHkigAIKx11GTIVVyM3cMx-YJNHKBhd8Zw8zUaESRkFxPmibKLny-DS5JfMhiMTalbwyLaCH2k2utNnehNy76h6YIDkLiUMJwm1yH4GSm29sxb-wSBeweWWXl5ZZZnW_deQkZYy_a8xJ6P8S77tZ1Z0oJ85LaGSI_6Jhg7Xd HSRNEKÄÄ RIÄISEN PELTOHERNEELLE AIHEUTTAMISTA VAHINGOISTA 59 tyttävän vähäiset. Vuosina 1921—1922 se kuitenkin esiintyi Tammistossa niin tuhoisana, että miltei jokainen palko oli vioitettu (Sauli 10). Hernekääriäisen tuhojen torjuminen on erittäin vaikeaa, koska toukka miltei koko kehityskautensa on suljetussa palossa. Toistaiseksi ei ole tunnettu mitään täysin tehokasta keinoa tuhojen ehkäisemiseksi. Ruotsissa viime aikoina suoritetut tutkimukset (Schwan 11, 12) ovat kuitenkin osoittaneet, että kohdistamalla tor- juntatoimenpiteet muna-asteeseen sekä vastikään kehittyneeseen nuoreen toukkaan, voidaan nikotiini- ja DDT-ruiskutuksilla huomattavasti vähentää, joskaan ei koko- naan torjua, hernekääriäisen aiheuttamia tuhoja. Ruiskutuksia on tällöin kui- tenkin suoritettava herneen kukinta-aikana useampia säännöllisin väliajoin, jotta tulos olisi tyydyttävä, koska herneen kukkiminen tapahtuu asteettain ja perhonen suorittaa munintansa pitkähkön ajan kuluessa. Jossain määrin hernekääriäisen tuhoja mainitaan voitavan vähentää eräin viljelyksellisin toimenpitein (Tullgren 13; Tunblad 14; Schwan 11). Kyntä- mällä maa syvään heti korjuun jälkeen sekä muilla kunnollisesti suoritetuilla muokkaustoimenpiteillä voitaneen talvehtimaan asettuneita toukkia jonkin verran hävittää. Vuoroviljelyksellä sekä sijoittamalla herneviljelys mahdollisimman kauaksi edellisen vuoden kasvupaikasta on myös havaittu voitavan vähentää kääriäistuhoja. Käytännöllisen kokemuksen perusteella sekä eräiden mm. Saksassa suoritettujen tutkimusten mukaan (ref. Schwan 11) on tultu siihen käsitykseen, että viljelemällä hernettä jonkin kevätviljan seassa, ovat hernekääriäisen tuhot vähäisemmät kuin puhtailla herneviljelyksillä. Herne-kauran viljelyn vaikutuk- sesta hernekääriäisen esiintymiseen ovat Ericsson ja Genchel (2) Ruotsissa vuonna 1946 suorittamissaan tutkimuksissa kuitenkin tulleet aivan päinvastaiseen tulok- seen. Tehokkaana torjuntakeinona joukkotuhojen esiintyessä mainitsee Sauli (10) herneen niittämisen vihantana ja syöttämisen eläimille, jolloin toukat tuhoutuvat. Näin menetellen saatiin hernekääriäisen tuhoisa esiintyminen loppumaan Tammis- tossa vuonna 1922. Jokioisissa vv. 194 4—l 947 suoritetut tutkimukset. Tutkimusaineisto ja -menetelmät. Tutkimusaineisto saatiin peltoherneen vertailevista kenttäkokeista. Kokeissa oli mukana pääasiassa osaston omia linja-asteella olevia jalosteita sekä eräitä nimel- lisiä lajikkeita. Tutkittujen lajikkeiden lukumäärät eri vuosina on esitetty tau- lukossa 1. Vuonna 1944 oli tutkimuksissa mukana 32, vuonna 1945 21, vuonna 1946 71 sekä vuonna 1947 64 lajiketta ja linjaa. Hernekääriäisen toukan aiheut- taman vioituksen suuruus määritettiin siten, että puinnin jälkeen puhdistamatto- raasta siemensadosta otettiin 1 kg:n suuruinen (eräissä tapauksissa pienempi) näyte, josta käsin lajitellen eroitettiin vioittuneet herneet sekä määritettiin näiden paino ja prosenttinen osuus sadossa. Lisäksi määritettiin vioittuneiden herneiden OIVA INKILÅ60 1000 siemenen painot eri lajikkeilla. 1 Tuntien terveiden herneiden vastaavat pai- not, voitiin laskea se suoranainen sadonvähennys, joka toukkien syönnistä oli aiheutunut. Koska koekentällä tehtiin myös havainnot eri lajikkeiden kukkimisen alkamisesta ja päättymisestä sekä tuleentumisesta, voidaan selvitellä näiden seik- kojen vaikutusta tuhojen suuruuteen. Sääsuhteet. Koevuosien sääsuhteita selostettaessa kiinnitetään päähuomio kasvukausien »aikaisuuteen» sekä kevään ja keskikesän, nimenomaan herneen kukinta-ajan sää- suhteisiin, koska näillä epäilemättä on tärkeä merkitys hernekääriäisen kehitykselle. Vuonna 1944 oli kasvukauden alkupuoli viileä ja melko runsassatoinen. Her- neen kylvö tapahtui verraten myöhään (27/V). Herneen kukinta eri lajikkeilla alkoi 7—16/VII. Kukinnan aikana ja sen alkaessa vallitsi melko lämmin, mutta runsas- satoinen sää. Vuonna 1945 oli kasvukauden alkupuoli samoin kuin edellisenäkin vuonna viileähkö, mutta sadesuhteiltaan lähes normaali. Herneen kylvö tapahtui kuitenkin aikaisemmin kuin edellisenä vuonna eh 16/V. Herneen kukinta en lajik- keilla alkoi 9—14/VII eli samoihin aikoihin kuin edellisenä vuonna. Heinäkuu oli melko lämmin. Kuukauden alku oli vähäsateinen, mutta loppupuoli sensijaan varsin runsassateinen. Vuonna 1946 oli alkukesä kohtalaisen viileä ja melko satei- nen. Herneen kylvö tapahtui verraten myöhään (25/V). Keskikesä, siis myös her- neen kukinta-aika, joka alkoi 7—12/VII, oli varsin lämmin ja poutainen. Näin ollen se oli erittäin edullinen useiden tuhohyönteisten kehitykselle. Vuonna 1947 oli kasvukauden alkupuoli melko lämmin ja verraten vähäsateinen. Herneen kylvö tapahtui 17/V ja kukinta alkoi 29/VI—4/VII eli jonkin verran aikaisemmin kuin edellisinä vuosina. Heinäkuun alkupuoli siis herneen kukinta-aika oli melko läm- min, mutta runsassateinen. Kuukauden loppu sitävastoin oli varsin poutainen. Hernekääriäisen aiheuttamien vahinkojen suuruus. Hernekääriäisen esiintymisestä Maatalouskoelaitoksen kasvinjalostusosaston ja sen edeltäjän kokeissa, mainittakoon, että Pesolan (7, 8,9) mukaan on hyönteistä tavattu Suomen Kylvösiemen OY:n kasvin jalostuslaitoksen hernekoekentällä Jär- venpäässä vv. 1921—23 ja Maatalouskoelaitoksen kasvinjalostusosaston koeken- tällä Tikkurilassa vv. 1924—27 sekä Jokioisissa vv. 1928—37. Vahinkojen suuruus on vaihdellut eri vuosina, mutta vahingot eivät ole olleet sen laatuiset, että olisivat vaikuttaneet mainittavasti koetulosten käyttöön. Taulukossa 1 on esitetty kääriäistoukan tuhojen suuruus Jokioisten herne- kokeissa vv. 1944—1947. Toukkien aiheuttamien vahinkojen määrä on eri vuosina, vaihdellut huomattavasti. Vuosina 1944 ja 1947 olivat vahingot verraten vähäiset. *) Toukat syövät melkein aina jonkin herneen niin täydellisesti, että sen jätteet puitaessa häviä- vät. Tästä syystä vioitukset saattavat olla todellisuudessa arvioituja suuremmat. HERNEKÄÄRIÄISEN PELTOHERNEELLE AIHEUTTAMISTA VAHINGOISTA 61 Toukkien vioituksesta aiheutunut suoranainen sadonvähennys oli mainittuina vuosina 37—45 kg/ha eli 2.3—2.5 %, vioittuneiden herneiden määrän ollessa 99—100 kg/ha. Vuonna 1945 vahingot olivat jonkinverran suuremmat. Vioituk- sesta aiheutunut sadonvähennys oli 2.8 % eli 40 kg/ha ja vioittuneita herneitä oli sadossa 11.2% eli 170 kg/ha. Vuonna 1946 tuhot sitävastoin olivat poikkeuksel- lisen suuret. Hernesadosta oli noin kolmannes eli 32.8 % vioittunut. Toukkien syönnistä aiheutunut sadonvähennys oli keskimäärin 9.8 % eli n. 130kg/ha. Mikäli näin runsas hernekääriäisen esiintyminen on tapahtunut laajemmalla alueella, nousevat satotappiot taloudellisesti varsin merkittäviksi. Siten näyttääkin olleen asian laita. Maatalouskoelaitoksen tuhoeläinosaston havaintojen ja sinne saapunei- den tiedonantojen mukaan oli hernekääriäisen esiintyminen kyseisenä vuonna var- sin tuhoisa yli koko herneenviljelysalueemme. Taulukko 1. Hernekääriäisen aiheuttamien vahinkojen suuruus peltoherneen kenttäkokeissa Jokioisissa vuosina 1944—1947. Table 1. The degree of damages in field pea caused by Grapholitha in Jokioinen in the years 1944— 1947. Tutkittujen Vioittuneita herneitä Sadonvähennys lajikkeiden keskimäärin keskimäärin \ uosi lukumäärä Damaged peas on an The average loss of Year Number of average pea yield varieties - investigated °/ % kg.ha _ jo kglha kg/ha 1944 32 6.4 100 2.3 37 1945 21 11.2 170 2.8 40 1946 71 32.8 435 9.8 130 1947 64 5.5 99 2.5 44 Lajike-eroavaisuudet. Jokioisissa suoritettujen tutkimusten pääasiallisena tarkoituksena oli selvitellä, onko todettavissa eroavaisuuksia eri lajikkeiden alttiudessa hernekääriäisen tuhoille. Hernekääriäisen aiheuttaman vioituksen suuruutta eri lajikkeilla on tutkinut mm. Nicolaisen (6) Saksassa vv. 1926—1927. Näiden tutkimusten mukaan näytti eri lajikkeiden alttius kääriäistuhoille johtuvan pääasiassa eroavaisuuksista aikai- suudessa, kukinta-ajan pituudessa ja kasvutavassa. Mainituissa tutkimuksissa todettiin aikaisin kukkivien lajikkeiden kärsineen toukkain tuhoista vähiten samalla kun erittäin myöhään kukkineilla lajikkeilla vahingot jälleen vähenivät. Kukkimis- ajan pituus vaikutti vahinkojen suuruuteen siten, että lyhyen ajan kukkivat lajik- keet kärsivät vähiten. Edelleen näyttivät korkeakasvuiset ja rehevät lajikkeet kärsineen tuhoista eniten. Samansuuntaisia tutkimuksia on suoritettu viime aikoina myös Ruotsissa (Bingefors ja Wiklund 1). Näissä tutkimuksissa todettiin samoin useimmissa tapauksissa selvä riippuvaisuus vioituksen suuruuden ja lajikkeiden aikaisuuden välillä. Korrelation voimakuus vieläpä suuntakin saattoi kuitenkin vaihdella eri koepaikoilla sekä eri vuosina samallakin paikkakunnalla. Myös olivat pienisiemeniset lajikkeet eräissä tapauksissa kärsineet vioituksesta enemmän kuin lajikkeet, joilla oli suuri 1000 siemenen paino. Samoin näytti vioitus ruokaherneillä olevan suurempi kuin kirjavasiemenisillä rehuherneillä. Jokioisissa suoritetuissa tutkimuksissa havaittiin yksityisinä vuosina verraten selviä eroja lajikkeiden vioittuneisuudessa. Niinpä vuonna 1944 vaihteli vioituksen suuruus33.11.99—11.9 % ja vuonna 1946 22. 5—50.0 %. Laskettaessa useamman vuo- den keskiarvot erot kuitenkin jonkinverran tasoittuivat, koska vioituksen suuruus tietyillä lajikkeilla saattoi eri vuosina vaihdella siten, että niiden keskinäinen jär- jestys muuttui. Taulukossa 2 on esitetty eräiden jokaisena vuonna mukanaolleiden Jokioisten linjojen vioittuneisuusprosentit eri vuosina sekä neljän vuoden keski- Taulukko 2. Hernekääriäisen aiheuttaman vioituksen suuruus eräillä lajikkeilla pelt herneen kenttäkokeissa Jokioisissa vv. 1944—1947. Table 2. The degree of damages by Grapholitha in some pea varieties in Jokioinen in the years 1944— 1947. Siemenen Vioittuneita herneitä % K“kaU" a 3 1 K e vä,r i Damaged peas % pv. Variety I ')44 ,me °/y Seed color 1944 1945 1946 1947 growth, 1947 I days Talousherneitä Table peas Jo 03751 (Aune x Torstai II) .. Keltainen 5.7 (87) 6.3 (87) 27.0 (77) 4.2 (79) 10.8 83 Yellow Jo 0113 » » 4.9 (87) 10.5 (86) 24.5 (77) 5.8 (78) 11.4 82 Jo 02964 * .. » 4,0 (87) 10.7 (86) 27.5 (76) 5.7 (78)' 12.0 82 Jo 0106 (Cone, x Sauvoi.) » 7.1 (87) 10.2(86) 28.5 (76) 6.1 (79) 12.9 82 Jo 0381 (Torstai II xT:on iso vihr.) » 5.1(88) 15.6(85) 28.0(76) 5.9(77) 13.8 82 Jo 0715 [(Gyll.x E.M.)x Express] » 7.7 (86) 11.5 (84) 32.7 (74) 5.7 (77) 14.4 80 Torstai 11, Svalöf » 6.2 (87) 13.8 (85) 34.5 (76) 5.8 (78) 15.1 82 Koiviston-herne, Jokioinen .... Vihreä 8.7 (87) Green Kaleva, » .... » 14.8(85) 4.3(77) Sinikka, » » 5.8 (95) 4.7 (94) 5.4 (86) Paula, » » 8.8 (90) 9.0 (87) 5.3 (82) 110, » .... Keltainen 6.7 (94) Yellow Concordia, Svalöf Vihreä 14.8 (96) Green Kloster, Weibullsholm i Keltainen 36.0 (80) 3.2 (84) Yellow Ambrosia, » » 17.5 (85) Rehuherneitä Fodder peas Artturi, Jokioinen 3.4 (85) Hero, Svalöf 3.9 (95) 3.4 (91) Parvus, Weibullsholm 5.2 (89); 4.3 (87) 6.6 (82) ( ) = Kasvuaika, pv. ( ) = Time of growth, days. 62 OIVA INKILÄ HERNEKÄÄRIÄISEN PELTOHERNEELLE AIHEUTTAMISTA VAHINGOISTA 63 arvot. Lisäksi on taulukossa esitetty muutamien nimellisten lajikkeiden vioittu- neisuus eräinä vuosina. Vioituksen suuruuden ja kukinnan alkamisajan välillä todettiin tutkimuksissa melko selvä riippuvaisuussuhde eri vuosina. Piirroksessa 1 on esitetty vuoro- suhdetta kuvaavat regressiosuorat sekä korrelatiokertoimet vv. 1944, 1946 ja 1947. Aikaiset lajikkeet ovat siis vioittuneet enemmän kuin myöhään kukintansa aloit- taneet lajikkeet. Samansuuntainen oli suhde myös v. 1945. Kuten sääsuhteita koskevassa osassa esitettiin, alkoi herneen kukinta vv. 1944 ja 1946 suunnilleen Piirros 1. Hernekääriäisen toukan vioittamien siementen määrän ja kukinnan alkamisajan välinen riippuvaisuus peltoherneen kenttäkokeissa Jokioisissa vuo- sina 1944, 1946 ja 1947. Fig. 1. The correlation between earliness and degree of damages caused by Grapho- litha in Jokioinen in the years 1944, 1946 and 1947. OIVA IN KI LÄ64 samoihin aikoihin. Vuonna 1947 kukinta sitävastoin alkoi noin viikkoa aikaisem- min. Tällä ei kuitenkaan nävtä olleen vaikutusta vuorosuhteeseen. Myös kukinta-ajan pituuden todettiin vaikuttaneen vioituksen määrään siten, että lajikkeet, joiden kukkiminen kesti kauan, vioittuivat eniten. Suhde oli varsin selvä niinä vuosina, jolloin kukkimisaika kaikilla lajikkeilla oli verraten pitkä. Niinpä esim. v. 1944, jolloin kukinta-ajan pituus vaihteli 20—27 päivään, oli kor- relatiokertoin r = +0.747 ± 0.087. Melko selvä oli vuorosuhde myös v. 1947. Vuonna 1946, jolloin kukinta tapahtui varsin nopeasti, kestäen keskim. 8 päivää, ei selvää korrelatiota sitävastoin voitu todeta. Huolimatta siitä, että kukkiminen tapahtui näin nopeasti, oli vioitus mainittuna vuonna poikkeuksellisen suuri, kuten aikaisemmin on esitetty. Näyttää siltä, että hernekääriäisen muninta-aikana val- litsevat sääsuhteet vaikuttavat huomattavasti toukkien esiintymisrunsauteen. Kuten mainittu, oli kyseisenä vuonna keskikesä varsin lämmin ja poutainen, joten se oli hernekääriäisen kehitykselle erittäin edullinen. Vuosina 1944 ja 1947 oli tutkimuksissa mukana myös eräitä kirjavasiemenisiä rehuherneitä. Näytti siltä, että nämä olisivat olleet kääriäisen vioitukselle vähemmän alttiita kuin talousher- neet. Todetut erot olivat kuitenkin epävarmoja. Loppupäätelmät. Hernekääriäinen (Grapholitha nigricana Steph.) on erittäin yleinen tuhohyön- teinen maamme herneviljelyksillä, ja sen toukan aiheuttamat tuhot ovat useina vuosina olleet varsin huomattavat, etenkin maamme varsinaisella herneen viljelys- alueella. Maatalouskoelaitoksen kasvinjalostusosastolla Jokioisissa olivat hernekääriäisen aiheuttamat vahingot vv. 1944, 1945 ja 1947 verraten vähäiset. Toukkien syön- nistä johtunut suoranainen sadon vähennys vaihteli22.32.8.—2.8 %:iin ja vioittunei- den herneiden määrä sadossa oli55.11.25—11.2 %:a eli 100—170 kg/ha. Vuonna 1946 hernekääriäisen tuhot sitävastoin olivat poikkeuksellisen suuret. Suoranainen sato- tappio oli keskim. 9.8 % eli 130 kg/ha, vioittuneiden herneiden määrän ollessa 32.8 %. Vioituksen suuruuden ja kukinnan alkamisajan välillä todettiin yksityisinä vuosina melko selvä riippuvaisuussuhde. Aikaisin kukintansa aloittaneet lajikkeet olivat vioittuneet enemmän kuin myöhäiset. Kasvukauden »aikaisuudella» ei näyt- tänyt olevan vaikutusta riippuvaisuussuhteeseen. Myös kukinta-ajan pituuden havaittiin vaikuttavan vioituksen suuruuteen. Tuhot olivat suurimmat lajikkeilla, joiden kukinta kesti kauan. Selvin oli vuorosuhde niinä vuosina, jolloin kukinta- aika yleensä oli suhteellisen pitkä. Kukinta-ajan pituudella ei kuitenkaan näyttänyt olevan ratkaisevaa merkitystä tuhojen suuruuteen. Niinpä vuonna 1946, jolloin kukinta tapahtui verraten nopeasti, vahingot olivat poikkeuksellisen suuret. Sitä- vastoin näytti hernekääriäisen muninta-aikana vallinneilla sääsuhteilla olevan tärkeä merkitys toukkien esiintymisrunsauteen. Mainittuna vuonna oli herneen kukinta-aika varsin lämmin ja poutainen. HERNEKÄÄRIÄISEN PELTOHERNEELLE AIHEUTTAMISTA VAHINGOISTA 65 Vaihtelut vioituksen suuruudessa eri lajikkeilla näyttävät johtuvan pääasiassa lajikkeiden aikaisuuden ja kukinta-ajan pituuden eroista. Koska lajikkeiden varsi- naisessa kestävyydessä hernekääriäisen tuhoja vastaan ei näyttänyt olevan mainit- tavia eroja, lienee kasvinjalostustyöllä varsin vähän mahdollisuuksia vähentää hernekääriäisen aiheuttamia vahinkoja. Päähuomio olisi näinollen kiinnitettävä kemiallisten torjuntakeinojen kehittämiseen tehokkaiksi ja taloudellisesti kannat- taviksi. Myös olisi syytä selvitellä mahdollisuuksia vähentää kääriäistuhoja muilla tor juntamenetelmillä. KIRJALLISUUTTA. (1) Bingefors, Sven ja Wiklund, Kjell, Ärtvecklaren som skadegörare i ärtförsök vid Sveriges Utsädesförening, Svalöf, och dess filialer under åren 1933—1946. Sveriges Utsädes- förenings Tidskrift, 3, p. 280—299, 1947. (2) Ericsson, Gust, ja Genchel, M., Försök med ärter och ärtblandsäd vid Statens Försöksgård Offer åren 1935—1946. Lantbrukshögskolan Jordbruksförsöksanstalten Meddelande, 21. 1947. (3) Huhkinen, Yrjö, Kasvinviljelyksen tuholaiset. Suomen Maatalous, p. 146—160, 1922. (4) —l> Listo, Jaakko ja Vappula, Niilo, Kertomus tuhoeläinten esiintymisestä Suomessa vuosina 1926—1927. Valtion maatalouskoetoiminnan julkaisuja, 82, 1936. (5) Linnaniemi, Walter, M., Kertomus tuhoeläinten esiintymisestä Suomessa vuosina 1917—1923. Valtion maatalouskoetoiminnan julkaisuja, 68, 1935. (6) Nicolaisen, W., Der Erbsenwickler, Grapholitha (Gydia, Laspeyresia) sp., sein Schaden und seine Bekämpfung unter besonderer Berücksichtigung der Anfälligkeit verschiedener Erbsensorten. Kühn Archiv, 19, p. 196—256, 1928. (7) Pesola, Vilho A., Muutamia tuloksia peltoherneellä suoritetuista kenttäkokeista. Valtion maa- talouskoetoiminnan tiedonantoja, 26, 1931. (8) —»— Peltoherneen jalostuksesta ja sen tuloksista Maatalouskoelaitoksen kasvinjalostusosas- tolla. Referat; Über die Erbsenzüchtung der landwirtschaftlichen Versuchsanstalt Finn- lands, Abt. für Pflanzenzüchtung, und ihre Ergebnisse. Valtion Maatalouskoetoiminnan julkaisuja, 66, 1935. (9) —»— Sinikka. Uusi vihreä talousherne. Valtion maatalouskoetoiminnan tiedonantoja, 158, 1939. (10) Sauli, J. 0., Kertomus Hankkijan kasvin jalostuslaitoksen toiminnasta vv. 1921—1924. Keskus- osuusliike Hankkijan Siemenjulkaisu, p. 18—19, 1925. (11) Schwan, Bertil, Ärtvecklaren ett svåråtkomligt skadedjur på ärter. Växtskyddsnotiser, 1, p. 41—45, 1947. (12) —i)— Bekämpningsförsök mot ärtvecklaren, Växtskyddsnotiser, 3, p. 15—16, 1947. (13) Tullgren, Alb., Landbruksväxternas skadeinsekter, 1937. (14) Tunblad, Bror, Ärtvecklaren Ett aktuellt skadejur. Växtskyddsnotiser, 3, p. 33—34, 1937. (15) Vappula, Niilo, Tuholaisten esiintyminen v. 1932. Eripainos, Maatalous, 12, 1933, p. I—6, 1934. (16) —»— Tuholaisten esiintyminen v. 1933. Eripainos, Maatalous, 9, 1935, p. I—4, 1935. (17) —>;— Tuholaisten esiintyminen v. 1937. Valtion maatalouskoetoiminnan julkaisuja, 157, p. I—lo, 1939. HELSINGIN YLT PISTON KASVIPATOLOGIAN LAITOS OIVA INKILÄ66 SUMMARY DAMAGES CAUSED BY GRAPHOLITHA (Grapholitha nigricana Steph.) TO FIELD PEAS. Oiva Inkilä. Central Experiment Station. Division for Plant Breeding. Jokioinen, Finland. The Grapholitha is a most commonly found noxious insect on the pea cultivations in Finland- The damages caused by its caterpillar have been considerable, especially on the regular pea culti- vation area. The table I. indicates the degree of the damages caused by the Grapholitha in field pea at the experiment field of the Division for Plant Breeding of the Agricultural Experiment Station in Jokioinen in the years 1944—47. The damages in the years 1944, 1945 and 1947 were relatively unimportant. The diminuation of the yield caused by the caterpillar feeding ranged between 2.3—2.8 %. In addition are the losses caused by the damaged peas included in the yield to be considered. The amount of damaged peas rose in the years above mentioned to 5.5.—11.2 % or 100—170 kg/ha. In 1946 the damages caused by the Grapholitha were exceptionally large. The loss of yield was on an average 9.8 % or 130 kg/ha. while the amount of the damaged peas was 32.8 %. During the researches a rather clear correlation between the degree of the damages and the earliness of the varieties was found. The damage was larger by the earlier varieties than by the ones with a later flowering time (Fig. 1). The »earliness» of the period of growth seems not to have any influence on the correlation. The length of the time of flowering was found to effect the largeness of the damages so far, that the damage was largest by the varieties with a long flowering time. The correlation was rather clear during the years when the flowering of all the varieties lasted relatively long. Nevertheless the length of the flowering time did not have any decisive significance to the degree of the damages. Thus in 1946, when the flowering time was relatively short, the damages caused by the Grapholitha were exceptionally large. The weather conditions during the flowering of the peas seem instead to have a great effect upon the frequency of appearence of the Grapholitha, because the middle of the summer was rather warm and rainless in the year mentioned. No noticeable differences seem to be found in the real resistance of the different varietities against the damages caused by the Grapholitha. The alterations in the degree of the damages seem to the most to be caused by the differences in earliness of the varieties and the lenght of the flowering time.