SOKERI JUURI KASKANTOJEN AIKAISUUDEN VERTAILU Martti Mantere Suomen Raakasokeritehdas Osakeyhtiö, Salo Saapunut 16.4. 1954 Kasvua]an pituus ei aseta sokerijuurikkaan pääasiallisella alueella rajoituksia viljelylle. Siksi ei ole pyritty nimenomaan aikaisten sokeri]uurikaskantojen jalos- tamiseen eikä myöskään nykyisten kauppakantojen kasvuaikojen tarkempaan sel- vittelyyn. Jalostajat ovat lähinnä pyrkineet tietyn sokeripitoisuuden ja satoisuu- den omaavaan kantaan kiinnittäen samalla huomiota muihin kannan viljely- ja käyttöarvoa lisääviin ominaisuuksiin. KasAmaikaa koskevia tutkimuksia on kuitenkin suoritettu, ja hyvin sokeri- pitoiset (ZZ-tyyppi) juurikkaat mainitaan aikaisin kypsyviksi ja pieniprosenttiset satoisat (E-tyyppi) myöhäisiksi (1, 3). Schneider (4) mainitsee useiden tutkimusten osoittavan perinnöllisten kasvuaikaerojen olemassaolon ja että myös eniten sokeria sisältävät kannat voivat olla aikaisia, joskin harvoin. Suomessa on sokerijuurikkaan jalostuksessa alun perin kiinnitetty huomiota myös kaikkeen sellaiseen, mikä saattaa merkitä lyhyttä kasvuaikaa. Vuodesta 1947 alkaen on suoritettu varsinaisia kenttäkokeita mahdollisten kasvuaikaerojen selville saamiseksi. Samalla on pyritty selvittämään, minkälainen sokerijuurikkaan kehitys meillä yleensä on syksypuolella ja miten se vaihtelee eri vuosina. Kokeiden järjestelystä ja sääsuhteista Ensimmäinen koesarja on vuosilta 1947—49, toinen vuosilta 1951—52, kum- massakin eri aineisto. Siemenestä kylvetyt (juurikas) kokeet on suoritettu Salossa ja istukaskokeet Kemiössä. Edellisistä on viikon väliajoin elokuun puolivälistä loka- kuun loppupuoleen otettu 3—4 rinnakkaisnäytettä å 2.3—3.6 m2 . Istukaskoe on käsittänyt 20—25 siemenjuurikasta kustakin koejäsenestä. Kasvukauden aikana sattuneet tappiot ovat osaksi pienentäneet aineistoa. Vuosien 1947—49 koesarjassa oli 6 jäsentä: kaksi hyvin sokeripitoista, El3 ja E 15, kaksi sokeripitoisuudeltaan keskinkertaista parempaa, K 7 ja K 10, sekä kaksi pieniprosenttista, satoisaa, EH 120 ja EH 472 (kuva 1). Tällaisella valinnalla, sokeripitoisuuden vaihdellessa huomattavasti, luultiin parhaiten saatavan esille eri kantojen mahdolliset erot. Vuosina 1951—52 otettiin kokeisiin myös 6 kantaa ja https://www.c-info.fi/en/info/?token=RvGki5n7Al4sINrd.P7X5zptdfOLlLw4bxmGn8w.5LHnmK50_yVNIIBhdaXpUdcQ4He74HAD339KUJSca2bZCpZuAHsXO9M9rVg6gUgx0zIpvDixxmZb7iS8KqhF5uRLci4uRSgOtEg5HVhZUfsa3VggQeWPraKCmmthXV2kWr12GThFTxIJFI0sia1aTqsGzbeMHHHmDJtKGg SOKERIJUURIKASKANTOJEN AIKAISUUDEN VERTAILU 131 nekin edustivat hyvin erilaisia sokeripitoisuuksia. Hyvin sokeripitoisia olivat 04—158 ja 04—120, keskinkertaisia tai sitä parempia 04—123 ja Sok sekä pieniprosenttisia Hh ja 04—247. Jäljempänä nimitetään koeryhmiä seuraavasti; hyvin sokeripitoinen = sokerinen sokeripitoisuudeltaan keskinkertainen tai sitä parempi = kohtalai- nen pieniprosenttinen, satoisa satoisa. Tutkittavaksi tulivat juurikaskokeissa seuraavat ominaisuudet ja kohteet: naa- tin paino, juuren paino, puristemehun refraktometriarvo, sokeripitoisuus, sokeri- määrä, tuhkapitoisuus, ns. haitallinen typpi ja lehdistön laskenta. Listiminen suoritettiin tavalliseen tapaan vihreän naattiosan ja juuren niskan rajasta. Puristemehun refraktometriarvo määritettiin Zeissin tipparefraktometrillä ja poraamalla saadun massan sokeripitoisuus kylmävesiuutolla. Tuhkan määritys suoritettiin puristemehusta (6 g/100 cm: j konduktometrisesti Freyen pikamääri- tyskojeella, »haitallisen typen» määritys tsekkiläisellä Stanek-Pavlasin menetelmällä sinilukuna, v. 1948 vertailupullosarjaa käyttäen ja v. 1952 Langen kolorimetrillä, joka oh varustettu peiligalvanometrillä. Lehdistön laskennassa seurattiin viikoit- tain loppukesällä uusien lehtien muodostumista ja vanhojen häviämistä sekä vä- rin muutoksia samoissa merkityissä yksilöissä. Kun laskennasta ei näyttänyt ole- van mahdollisuksia päästä käyttökelpoisiin tuloksiin, ei sitä jatkettu enää vuosina 1951—52. Istukaskokeissa saatiin tulokset seuraavista ominaisuuksista: kellarissa talven aikana kasvaneen verson pituus (Kell.vers.), verson rehevyys kevätkesällä (Rehev.), kukkavarren korkeus kukinnan päättyessä (Pens, kork.), kasvupäivien luku (Kasvu- pv.j, 1000-siemen paino (1000 sp..) ja siemensato (Siemensato). Piirroksiin on vielä liitetty tieto kunkin kannan sokeripitoisuudesta (Pol.sokeri). Ominaisuuksien suuruutta esittävä suhdeluku on saatu merkitsemällä kaikkien koejäsenien keski- arvoksi 100 ja laskemalla siitä kullekin koejäsenelle oma arvonsa. V. 194 7 haittasi pahasti alkukesän sateettomuus, mutta kasvuedellytykset oli- vat kokonaisuudessaan sentään hyvät. Kasvukaudet 1948—49 olivat erikoisen suo- Kuva 1. Vuosien 1947—49 koeaineistoa edustavia juurikkaita 27.8. 1948. 4bb. 1. Rüben, die das Versuchsmaterial der Jahre 1947—49 vertreten, am 27.8. 1949 MARTTI MANTERI132 luisia. Jälkimmäinen edustaa nopeata mutta satoisaa kesää, joka oli hyvin edullinen juuri sokerijuurikkaan kehitysaikakokeille. Viimeiset kasvukaudet 1951—52 ovat olleet epäedulliset, edellinen tavattoman kuiva, jälkimmäinen viileä ja kostea, jolloin siemenkään ei ennättänyt tuleentua. Tuloksien esittely Juurikaskokeet Kultakin vuodelta on tulokset esitetty piirroksina, joissa kehitystä voidaan hyvin seurata viikosta viikkoon, jokaisesta koejäsenestä erikseen. Piirroksista on tähän esitykseen otettu vain kunkin ominaisuuden tai koejäsenen osalta. Naatin määrässä tapahtuu vaihteluja hyvin herkästi, kasvuolosuhteista johtuen. Eri viikkoina kasvukauden loppupuolella saadut painokeskiarvot muodostavat mut- kittelevan murtoviivan, josta sellaisina kesinä, jolloin naatin kasvu on ollut runsas, on mahdotonta saada esille tilapäisestä vaihtelusta vapaata, naatin kasvutaipumusta edustavaa käyrää. Kasvun kehitystä kuvaa selvimmin piirros 1 v:lta 1951. Selvä hidastuminen on sen mukaan alkanut pieninaattisilla viikkoa ennemmin kuin suurinaattisilla. Toinen pieninaattinen kuuluu sokeristen ja toinen satoisien ryhmään (04—120 ja 04—247). Kasvun pysähtyminen ja samalla alkanut painon väheneminen naatistossa tapahtuvat piirroksen mukaan samanaikaisesti kaikilla koejäsenillä. Tavallisesti naatti saavuttaa syyskuun puoliväliin mennessä suurimman pai- nonsa. Poikkeuksellisen sateisena kesänä 1952 se tapahtui vasta syyskuun lopussa. Naatin pieneneminen alkoi v. 1949 jo ennen syyskuun puoliväliä, mutta yleensä syyskuun lopulla. Tilapäisesti sen määrä voi välillä suurentuakin säästä riippuen. Juuren kasvaminen on säännöllisempää kuin naatin. Eri satoisuusluokkaa ole- vat koejäsenet erottuvat tutkittavassa aineistossa selvästi toisistaan, ja näihin piir- roksiin saadaan jo tehdyksi kutakin koejäsentä edustava, sen kasvutaipumusta liki- määrin kuvaava käyrä, jolla pyritään eliminoimaan tilapäinen vaihtelu. Piirroksissa käyrien muoto ja jyrkkyys ovat erilaiset eri vuosina, vaikka koe- aineisto onkin sama ja vv. 1947—48 kasvupaikka ja lannoituskin samat. Näin kasvu- olosuhteet huomattavasti määräävät, miten nopeasti kasvaminen tapahtuu ja mil- Piirros I Fie. 1 SOKERI JUURIK ASKANTOJEN AIKAISUUDEN VERTAILU 133 Taulukko 1. Juuren kasvun päättyminen. Tabelle 1. Abschluss des Wachsens der Wurzel. Koejäsen |})4 _ 194 g ]94g Keskim. Koejäsen igsl 1g52 Keskim. Versuchsglied Im Mittel Versuchsglied Im Mittel E 13 8/10 24/9 30/9 110 04—123 810 30/9 4/10 E 15 » » » » 04—158 » » » K 10 * 17 9 23 9 26 9 04—120 » » » K 7 1/10 1K» » 28/9 Sok 15/10 » 8/10 EH 120 8I" » 30 K» 310 Hh 22 10 710 15/10 EH 472 » * » » 04—247 » » » laiseksi lopputulos muodostuu. Esim. EH 472:n juuren paino on 10.10. 1947 ollut 552 g, mutta 8.10. 1948 954 g, siis 42 % suurempi. Edullisina kesinä 1948—49 painon lisääntyminen hidastui jo syyskuun 10. päivän tienoilla, mutta kuivan kesän 1951 jäljiltä kasvu välillä pysähdyksissä oltuaan hidastui vasta 1.10. Myös v. 1952 säännöllinen painon nousu jatkui loka- kuun alkuun saakka. Vain v. 1951 todetaan painon lisääntymistä tapahtuneen viimeiseen tutkimis- päivään 29.10. saakka. Taulukkoon lon koottu kasvun päättymisen päivämäärät, joiden mukaan juuren kasvuajan erot eri kantojen välillä ovat I—2 viikkoa. Kol- men vuoden 1947—49 keskiarvoissa ero on enintään 1 viikko ja siten, että molem- milla satoisilla on pisin kasvuaika ja kohtalaisilla lyhyin. Toisessa aineistossa erot ovat samaa suuruusluokkaa, ja satoisilla on sielläkin pisin kasvuaika. V. 1949 sokeristen ryhmä jää yllättäen yhtä myöhäiseksi kuin satoisat EH- kannat (piirros 2). Refraktometritulokset ovat yhdenmukaiset sokeripitoisuuden kanssa, ja ne voidaan tässä sivuuttaa erikseen käsittelemättä. Sokeripitoisuuksia (pol.sokeri) esittävät käyrät ovat hyvin erimuotoiset. Vuo- sina 1947—48 prosentit nousivat lopuksi keskenään samalle tasolle, kuten sama Piirros 2 Pis'. 2 134 MARTTI MANTERE kasvupaikka ja lannoitus sekä pitkä kasvuaika edellyttivät. Sama aineisto sai v. 1949 suurempia arvoja, etenkin EH-kannat, jotka siten osoittivat voivansa muita paremmin hyötyä pitemmästä kasvuajasta. Vuosi 1949 parhaiten edustaa täyteen määräänsä ehtinyttä sokeripitoisuuden kehitystä (piirros 3). Silloin tapahtuu E- ja K-kannoilla lokakuun aikana pientä alenemistakin. EH-kannat sitä vastoin saavuttavat vasta lokakuuhun päästäessä prosenttikäyränsä lakipisteen. Eroa näiden ryhmien korkeimpaan kohtaan pää- syssä on vain yksi viikko, mutta käyrien muodot ilmaisevat, että sokeripitoisuuden nousu on sokerisilla ollut viimeisinä viikkoina jo pienempää kuin satoisilla. E- ja K-kantojen keskinäistä järjestystäei tämän piirroksen perusteella voida määritellä. Vuosina 1948 ja 1952 oli sokeripitoisuus lokakuun loppuun mennessä sokeri- silla tulossa huippuunsa, mutta v. 1951 ei lokakuun 29:nteen mennessä saatu vielä merkkejä edes kasvun hidastumisesta millään koejäsenellä. Vain v. 1949 oli sokeripitoisuus normaaliin nostoaikaan 1.10. mennessä maksi- missaan. Muina vuosina tapahtui seuraavien kahden viikon aikana vielä y2—l %:n nousu. Sokerimäärää kuvaaville piirroksille on yhteistä, että sokeristen ja kohtalais- ten käyrä suuntautuu aikaisemmin vaakasuoraan kuin satoisten, joilla kuvaajan asento pysyy paljon pystympänä. Erilaisuus on sitä selvempi mitä satoisampi vuosi on ollut. Huomattava sokerimäärän lisääntyminen on tapahtunut satoisilla kan- noilla vuosina 1947, 1948 ja 1951 tavallisen nostoajan jälkeen: s—lo5—10 g yksilöä kohti Piirros 3 Fie. 3 SOKERIJUURIKASKANTO JEN AIKAISUUDEN VERTAILU 135 kahden seuraavan viikon aikana. Sokerisilla vastaava nousu oli enintään 5 g (piirros 4). Tuhkapitoisuus on satoisilla kummassakin aineistossa ja kaikkina vuosina sel- västi suurempi kuin sokerisilla. Kohtalaisten arvot jäävät näiden välille. Yleensä tuhkapitoisuudessa tapahtui alenemista kasvukauden päättyessä, mutta hyvin eri suuressa määrin eikä satoisilla aina ollenkaan. Tällöin aleneminen myös päättyi usein aikaisemmin satoisilla kuin sokerisilla. Tuhkapitoisuuden perusteella tapahtuvaan kasvua]an arvosteluun on tässä voitu ottaa vain vuoden 1949 tulos. Silloin kaikkien koejäsenten tuhka-arvot aika- naan saavuttivat pysyvät minimiarvonsa ja siten osoittivat kypsyyden tämän omi- naisuuden osalta saavutetuksi (2, 4). Tämä ajankohta oh tulospiirroksen mukaan kaikilla 6 kannalla sama 7.10. Säätiedot huomioon ottaen näyttää kuitenkin toden- näköiseltä, että sokeristen ja kohtalaisten oikea pienin arvo olisi saavutettu n. 30.9. »Haitallisen typen» määristä on tietoja varsinaisesti vain yhdeltä vuodelta kummastakin aineistosta. Näiden arvojen vaihtelut eri määrityskertoina ovat yleensä suuret loppuun saakka. V. 1952 oh satoisilla suurin »haitallisen typen» määrä, mutta vuoden 1953 vastaavat tulokset osoittavat »haitallisen typen» ja sokeripitoisuuden olevan riippumattomia toisistaan. Eri aineistoa tutkimalla voi- daan siten joutua hyvin erilaisiin päätelmiin. Tätä todistaa sekin, että erään huo- mattavan pieninaattisen kannan »haitallisen typen» määrä vuoden 1953 kokeissa ei ole suurempi kuin kahden suurinaattisen, kuten SPENGLERin ect. (5) tulos edellyttäisi. Vuoden 1952 tuloksissa syyskuussa ja lokakuun alussa suunta oh voimakkaasti aleneva, mutta sitten luvut äkkiä nousivat syyskuun alun tasolle (piirros 6). Saman- tapainen oh seuraavan vuoden 1953 eri aineistosta saatu tulos: »haitallinen typpi» Piirros 3 Fig. 3 lisääntyi lievästi koko loppukesän. Mitään pysyvää, lopullista kypsyyttä ilmaisevaa ajankohtaa ei näissä tuloksissa ole. Istukaskokeet Vertailtavana oli samat koejäsenet kuin siemenestä kylvetyissä kokeissakin. Pieni yksilöluku ja suuri vaihtelu eri pensaiden välillä aiheuttivat eri vuosien tulok- Piirros 5 F ie. 5 Piirros 6 Fie. (i 136 MARTTI MANTERE Taulukko 2. Kasvuaikakoe istukkailla vv. 1947 — 40. Tabelle 2. Vegetationsperioden versuch mit Stecklingen in d.J. 1!)47 — 19-lfl. sl = suhdeluku Verhältniswahl Suhdeluv. vv. 1946—48 Kell. vers. Vuosi Koejäsen Verhältniszahl in d.J. 1946-48 Sprosshöhe im .. Rehev ' Pens. kork. Kasvupv. 1000 s.p. Siemensato Itäv. Jahr Versuchsslied Winter Üppigkeit Sprosshöhe Wuchstage 1000— SG Samenertrag Keimfähigkeit J 6 Juurisato pol. sokeri % Wurzelertrag Pol. Zck % sl. sl. sl. pv sl g sl. g sl. % 1947 E 13 51 125 93 83 87 112 100 22.6 114 71 75 80 1948 81 119 89 44 83 132 99 21.4 96 105 75 64 1949 67 111 85 51 89 128 97 20.4 105 75 66 72 Keskiarvo Mittelwert 124 99 1947 E 15 71 121 83 90 93 112 100 19.4 98 104 110 78 1948 85 120 93 82 99 136 102 22.6 102 140 101 61 1949 69 110 94 60 85 135 102 23.0 119 78 68 71 Keskiarvo —Mittelwert 128 101 1947 K 10 68 110 77 106 99 110 99 18.9 95 82 87 86 1948 86 113 87 107 103 129 97 23.4 105 115 83 75 1949 91 104 119 112 91 131 99 16.6 86 95 83 84 Keskiarvo —Mittelwert 123 98 1947 K 7 77 109 113 98 108 109 98 21.0 106 118 125 85 1948 100 115 121 112 99 132 99 21.2 95 155 111 70 1949 81 113 106 103 103 134 101 17.9 93 125 119 77 Keskiarvo Mittelwert 125 99 1947 EH 120 110 89 123 110 108 113 101 19.4 98 91 97 82 1948 100 100 99 133 108 137 103 22.8 103 160 115 69 1949 102 94 94 136 121 131 99 19.3 100 152 133 78 Keskiarvo —Mittelwert 127 101 1947 EH 472 101 91 117 110 108 1 13 101 17.3 87 99 105 74 1948 104 101 110 122 109 133 100 21.9 99 160 115 72 1949 101 96 102 136 Ul 134 102 18.8 97 159 139 84 Keskiarvo- —Mittelwert 127 101 MARTTI MANEERI138 sissa suuria eroja. Kunkin koejäsenen eri vuosien tulokset on merkitty samaan piir- rokseen. Vuosien 1947—49 aineistossa on istukkaan keskimääräinen sokeripitoisuus eri vuosina ollut hyvin samanlainen, kullekin koejäsenelle ominainen, samoin pensaan korkeus. Erikoisen pieni on kasvuajan vaihtelu. Tulokset vaikuttavat siten oikeilta, mutta toisaalta myös eri koejäsenet keskenään ovat saaneet hyvin samanlaisia arvoja, suhdeluvut 98—101. Lyhyimmät kasvuajat olisivat kolmen vuoden keski- arvon mukaan E 13, K 10, ja K 7:llä (sokerinen ja kohtalaiset), 124, 123 ja 125 päi- vää, vähän pitemmät E 15- ja EH-kannoilla (toinen sokerinen ja satoisat), 128 ja 127 päivää (taul. 2). Ero äärimmäisten välillä, kumpikin sokerisia, on siis vain 5 päivää. Satoisten EH-kantojen rehevyys on hyvä, mutta keskiarvoa parempi se on myös keskisillä K-kannoilla. Sokerisilla se sitä vastoin on erittäin heikko. Hyvää rehevyyttä on yleensä seurannut hyvä siemensato ja päinvastoin, mutta ei ehdotto- masti aina. Kellarissa kasvaneen verson pituus (versomisherkkyys) ei kuvaa kasvu- aikaa, mutta herkkä versominen merkitsee hyvää siemenpensaan rehevyyttä (piir- rokset 7 ja 8). Piirros 7 Fig. 7 E 13 istukkaana vv. 1947—49 1. Pol., 2, Kell, vers., 3. Rehev., 4. Pens kork., 5. Kasvupv., 6. 1000 s.p., 7. Sie- mensato E 13 als Steckling in den J. 1947—49 1. Pol. Zucker, 2. Länge des im Wintei imKeller gewachsenen Sprosses, 3. Üppig- keit, 4. Höhe des Samenbusches, 5. Wuchs- tage. 6. 1000-Samengewicht. 7. Samen- ertrag Piirros 8 Fig. 8 EH 472 istukkaana vv. 1947—49 1. Pol. Sokeri, 2. Kell, vers., 3. Rehev., 4. Pens, kork., 5. Kasvupv., 6. 1000 s.p., 7. Siemensato EH 472 als Steckling in den Jahven 1947 —49 1. Pol Zucker, 2. Länge des im Winter im Keller gewachsenen Sprosses, 3. Üppig- keit, 4. Höhe des Samenbusches, 5. Wuch- stage, 6. 1000-Samengewicht, 7. Samener- trag SOKERI JUURIKASKANTO JEN AIKAISUUDEN VERTAILU 139 Myös jälkimmäisessä aineistossa vv. 1951—52 kasvua]at osoittautuvat hyvin samanpituisiksi. Järjestys lyhyimmästä pisimpään on: 04—120, Sok, 04—123, Hh, 04—158, 04—247 ja vastaavat kasvupäiväluvut ovat: 128, 129, 129, 130, 132, 132. Eroa äärimmäisten välillä on 4 päivää, ja pisintä edustavat sekä satoisat että sokeri- nen, lyhyintä edustavat toinen sokerinen ja kohtalaiset. S up i st elm a Yhdistelmään (taul. 3) on otettu edellä olevasta ne tiedot, joiden todettiin kuvaavan juurikkaan ja siemenen kypsyyttä. Naatin perusteella ei ole voitu osoittaa kasvuaikaeroja, vaikka koejäsenet ovat naatin suuruuden puolesta eronneet toisistaan paljonkin. Lisäkasvun vähenemisestä pieninaattisilla saatu tulos ei sinänsä tiedä aikaisuutta. Heti kun lehdistö on päässyt täyteen määräänsä, on myös sen pieneneminen yleensä alkanut. Lehtien lukumäärän vaihteluista ja värin muutoksista ei ole voitu saada ilmi aikaisuuseroja. Lehdistö saavutti täyden kokonsa keskimäärin 7—lB päivää ennemmin kuin juuri. Juuren kasvun päättymisestä saatuja lukuja on pidettävä luotettavimpina kasvuajan päättymisen osoittajina, ja ne saavat tukea sokeripitoisuus-, tuhka- ja istukastuloksista. Kasvuaikaero 1. aineiston kantojen kesken on keskimäärin enin- tään 7 päivää. Aikaisina ovat tässä sokeripitoiset kannat ja myöhäisinä satoisat. Sokeriset kannat ovat kuitenkin saaneet vähän pitemmän kasvuajan kuin kohta- laiset, ja tämäkin viittaa siihen, etteivät vain kaikkein pienisatoisimmat ole aikaisia. Toisessa aineistossa kohtalaisten kasvuaika ei ole lyhyin, mutta satoisten, pieni- prosenttisten on selvästi pisin. Taulukko 3. Yhdistelmä kasvun päättymisestä. Tabelle -3. Zusammenstellung über den Abschluss des Wachsens. „ ... Naatti — Kraut . ,Koejäsen Pol.soker. Tuhkapitois. Istukas, kasvupv. Versuchsglied hidast. päättyn. w n , Pol. Zck. Aschegehalt Steckling Wuchstage verlangsamt beendet ° 0 des Wachsens. E 13 15 9 1 10 23 9 30 9 L 24 E 15 » » » » 128 K 10 » 26 9 ») ») 123 K 7 » 28 9 »> )> 125 EH 120 »> 3 10 30/9 7/10 127 EH 472 »> » » »> 127 04— 15 S 23 9 27 9 4 10 132 04—120 16 9 » t> 128 04—123 23/9 »> » 129 Sok »> » 8,10 129 Hh » » 15 10 130 04—247 16,9 » »> 132 140 MARTTI MANTERE Sokeripitoisuus ja juuri antoivat yhdenmukaisen tuloksen. Sokeristen ja koh- talaisten keskinäiset erot eivät siinä ilmene, mutta niiden ja satoisien välillä on eroa 7 päivää. Tulos on vain yhdeltä vuodelta. Tuhkapitoisuuden osalta myös kelvoitetaan päätelmien tekoon vain »hyvän» vuoden 1949 tulokset. Ne kannat, joiden tuhkaprosentti on alun perin ollut pie- nempi, pääsevät nopeammin minimiin, ja eroa niiden sekä myöhäisempien, satoisten, välille muodostuu noin viikko. Erikoista on, että näin edullisena kasvukautena tuhkapitoisuus vasta syys-lokakuun vaihteessa pääsee pienimpiin arvoihinsa. »Haitallisesta typestä» ei ole saatu kasvuajan päättymistä ja kvpsyyttä ilmai- sevia tuloksia. Istukkaiden kohdalla huomataan siemenen kypsymiseen ja juurenkehittymiseen tarvittavien aikamäärien kesken yhtäläisyyttä. Eroja on eri kantojen välillä myös toisena kasvuvuonna, tämän mukaan tosin vähemmän kuin juurikasvuonna; äärim- mäisten välillä on toisessa aineistossa 5 päivää ja toisessa 4. Siemenen kehittymiseen todetaan Etelä-Suomen olosuhteissa tarvittavan keskimäärin 125—130 päivää. Aikaisuuden vertailu osoittautuu vaikeaksi ja vaatii varmoihin tuloksiin pääse- miseksi suurta aineistoa ja luotettavia tutkimusmenetelmiä. Itse erot eivät ole kovin suuria, ja ne voidaan vielä korvata sopivilla viljelytoimenpiteillä, mutta ne ovat kuitenkin varteenotettavia siellä, missä sokerijuurikkaan kasvuaika tavallisesti loppuu kesken. KIRJALLISUUTTA {1) Becker-Dillingen, J. 1928. Handbuch des Hackfruchtbaues und Handelspflanzenbaues. Berlin. {2) Rasmusson, J. 1936. Betans mognad bedömd efter olika egenskaper, p. I—l2. Malmö. (3) Roemer, Th. 1927. Handbuch des Zuckerrübenbaues. Berlin. (4) Schneider, F. 1938—39. Züchtung der Betarüben. Handbuch der Pflanzenzüchtung, IV Band, p. 1—95. Berlin. (5) Spengler, 0., Böttger, St. u. Lindner, G. 1933—34. Untersuchungen über die Verarbeitungs- fähigkeit verschiedener Zuckerrübensorten, Zeitschrift des Vereins der Deutschen Zucker- industrie, 83, p. 895—931 und 84, p. 365—399. Berlin. REFERAT VERGLEICH ÜBER DIE FRÜHREIFE VON ZUCKERRÜBENSTÄMMEN Martti Mantere Finnische Rohzuckerfabrik-A .-G., Sa In dem Aufsatz werden Ergebnisse von in den Jahren 1947—49 und 1951—-52 in Finnland aus- geführten ersuchen über die Vegetationsperiode von Zuckerrübe dargestellt. Die Versuchsmaterialien enthielten sechs auf Grund des Zuckergehalts gewählte Stämme: 2 zuckerreiche, 2 mittelmässige und 2 mit niedrigem Prozent. Der Vergleich umfasste sowohl das Rüben- als auch das Stecklingstadium Die als Rüben zu untersuchendenParallelproben wurden einem dafür angelegten Feldversuch allwöchent- SOKERI JUURIKASK ANTO JEN AIKAISUUDEN VERTAILU 141 Heh von Mitte August bis Ende Oktober entnommen. Durch Beobachtung der Entwicklung mehrerer Eigenschaften nebeneinander und in vielen aufeinanderfolgenden Jahren wurde versucht, die Ergebnisse hinreichend zuverlässig zu erhalten sowie festzustellen, wie gross die Unterschiede in der Dauer der Vege- tationsperiode sind. Die Ergebnisse sind auf Grund graphischer Darstellungen festgelegte annähernde Werte. Vergleichsergebniss Durch Veränderungen in der Farbe der Blätter Hessen sich keine Unterschiede in der Frühreife heraussteilen, ebensowenig durch die Entwicklung im Krautgewicht, obgleich sich die Versuchsglieder in der Krautgrösse sogar sehr voneinander unterschieden haben. Im Abschluss des Wachsens der Wurzel haben sich Unterschiede herausgebildet, die auch durch die Zuckergehalt-, Asche- und Stecklingergebnisse gestütz werden. Als Mittelwert dreier Jahre macht im Material der Jahre 1947—49 der grösste I nterschied 7 Tage aus. Bei den zuckerhaltigen Sorten erlangt das Wachstum schneller sein volles Mass als bei den niedrigprozentigen, aber ertragreichen. Bei der Gruppe der massig zuckerhaltigen Sorten ist die Vegetationsperiode am kürzesten, trotz dem ent- gegengesetzten Ertragsunterschied, und dies erweist, dass erblich frühreif auch andere als die allerzucker- reichsten Stämme sein können (4). Im Zuckergehalt machte der in der Vegetationsperiode bestehendeUnterschied zwischen der gemein- samen \ egetationsperiodengruppe der zuckerreichen und massigen Stämme und der Gruppe der niedrig- prozentigen im J. 1949 wenigstens eine Woche aus. Die Entwicklung im Aschegehalt erwies sich in denverschiedenen Jahren und bei den verschiedenen \ ersuchsgliedern als sehr verwirrt. Das Jahr 1949 vertrat eine günstige Vegetationsperiode, und damals erlangten die zuckerhaltigen Stämme ihr Minimum am 30. 9,. etwa eine Woche vor den niedrigprozent- igen. Für »schädlichen Stickstoff» sind keine den Abschluss der Vegetationsperiode und die Reife aus- drückenden Ergebnisse erhalten worden. Bei denStecklingen beliefen sich dieUnterschiede in der Vegetationsperiode zwischen den extremen in den J. 1947—49 auf fünf Tage, sie waren gleicher Grössenordnung wie im Rübenjahre. Die längste Vegetationsperiode hatten die niedrigprozentigen und der eine zuckerreiche Stamm, die kürzeste der andere zuckerige und die mässigen.