SUOMESSA VILJELTYJEN OHRALAJIKKEIDEN SYSTEMAAT- TINEN ASEMA Osmo Ulvinen Valtion siementarkastuslaitos, Helsinki Saapunut 11.10. 1963 Viljellyt ohrat luetaan nykyään yleisesti yhteen lajiin, Hordeum vulgare L.5.1., koska ne vaivatta risteytyvät keskenään. Laji on hyvin monimuotoinen, ja ohra- muunnosten luokituksessa ovat eri tutkijat esittäneet toisistaan poikkeavia järjes- telmiä. Yleensä on kuitenkin ensimmäisenä ryhmitysperusteena ollut tähkän tahoisuus. Ohran tähkälapakon jokaisessa nivelessä on kolme yksijyväistä tähkylää. Näistä keskimmäinen kehittyy kaikilla ohramuunnoksilla normaaliksi jyväksi. Sivutähkylöiden kehityksessä sensijaan on eroa ja tämän perusteella jae- taankin ohrat nykyään 5 muunnosryhmään. MANSFELDin (10) esittämät ryhmät ovat seuraavat: I. convar. hexastichon Alel. s.h, monitahoinen ohra. Tähkyläryhmän kaikki tähkylät normaalisti kehittyneet. 11. convar. intermedium (Körn.) Mansi., »väliohra». Tähkyläryhmän sivu- tähkylät vaillinaisesti kehittyneet, joten niiden jyvät tavallisesti keski- tähkylöiden jyviä pienempiä ja vihneettömiä. 111. convar. distichon Alel. s.h, kaksitahoinen ohra. Tähkyläryhmän sivu- tähkylät hedelmättömät. Sivutähkylöissä ovat kuitenkin kaleet ja hel- peet nähtävissä joskin surkastuneina. IV. convar. deficiens (Steud.) Mansi., »vajaa ohra». Tähkyläryhmän sivu- tähkylät surkastuneet niin täydellisesti, että vain kaleet ja hieman hel- peiden jätteitä on havaittavissa. V. convar. labile (Schiem.) Mansi., »muunteleva ohra». Sivutähkylöiden hedelmällisyys tähkän eri tähkyläryhmissä tai yksilön eri tähkissä hyvin vaihteleva. Osa tähkän sivutähkylöistä kehittyy normaaleiksi jyviksi, osa on steriilejä. Tämän vuoksi tähkä on aukkoinen, epäsäännöllinen. Edellä esitetyistä muunnosryhmistä esiintyvät Suomessa vain I ja 111. Poik- keuksellisesti voi jostakin lajikkeesta löytää myös Iwterwedwm-tyyppisen tähkän. https://www.c-info.fi/en/info/?token=zJoG0Dmm6y9Ip1SC.CaprXK6pOUcLRTrSDKzazQ.EEM8sLW7fJWgRicH2mLP43cdq-j83oeGdivOJKl0nNnJl4eid8OR3Dqda2XUyf2vfCZIn0c5f4QgOe7Jzn3PyxN9Pze0vyyKzvNutD8HdrInMMfbKgpYEChAgkzRn0R2zDlb-Vaa6MNtx27IaUfNFgeRSM5t0_tVvBs 128 Intermedium-tyyppisiä. yksilöitä syntyy nimittäin 2- ja monitahoisen ohran ristey- tyessä, mutta tällaiset muodot eivät yleensä ole pysyviä. Muunnosryhmiä deficiens ja labile esiintyy luontaisena pääasiassa vain Abessiiniassa ja Eritreassa. Suomessa viljellyt monitahoiset (convar. hexastichon Alet. 5.1.) ja 2-tahoiset (convar. distichon Alet. 5.1.) ohrat voidaan edelleen jakaa muunnoksiksi eri tunto- merkkien perusteella. Mansfeld (10) käyttää luokittelussaan seuraa via ominai- suuksia. 1. Tähkä a) haaroittumaton, b) haaroittunut 2. Jyvä a) kuorellinen, b) kuoreton 3. Tähkä a) harva, b) keskitiheä, c) hyvin tiheä 4. Kaleet a) alle 1 mm leveät, b) I—2 mm leveät 5. Tähkä a) pitkävihneinen (vihne iy2—3 x tähkän pituinen), b) lyhytvih- neinen (vihne korkeintaan tähkän pituinen), c) kolmihaarukkavihneinen (vihneen sijasta on ulkohelpeen kärjessä kolmihaarainen muodostuma), d) vihneetön 6. Tähkän väri tuleentuneena a) keltainen, b) siniharmaa, c) musta, d) vio- letti, e) oranssi 7. Vihne a) karkea, suora, b) karkea, mutkikas, c) sileä 8. Tähkän keskitähkylöillä a) ei ole tyvilehteä (Tragblatt), b) on tyvilehti 9. Jyvän väri kuorettomalla ohralla a) keltainen, b) vihreä, c) violetti, d) musta, e) harmaa, f) ruskea. Edellä esitetyistä ominaisuuksista voidaan käyttää vain tähkän tiheyttä ja vihneiden karkeutta Suomessa viljeltävien ohrien ryhmitysperusteena. Muissa Kuva 1. Ohran muunnosryhmien edustajat (kaksi tähkää kutakin): 1. hexastichon, 2. intermedium 3. distichon, 4. deficiens, 5. labile. Abb. 1. Die Vertreter der Convarietäten der Gerste (zwei Ahren von jeder): 1—5 s. oben. 129 suhteissa kuuluvat meikäläiset lajikkeet samaan ryhmään. Kaikki lajikkeet ovat ensinnäkin kuorellisia. Kuoretonta ohraa on kyllä Suomessa satunnaisesti vil- jelty, mutta kysymyksessä ovat pääosaltaan olleet lajikenimettömät erät. Kaleiden puolesta kuuluvat ohramme kapeaan tyyppiin. Tähkien ja vihneiden väri on tuleentuneena lähinnä keltainen vaikkakin pieniä vivahde-eroja on havaitta- vissa. Kaikilla on pitkät, suorat vihneet, jotka v. 1963 Kanadasta tuotua Gateway- ohraa lukuunottamatta ovat väkäselliset. Gatewayn vihneet ovat sileät. Muunnokset, joilla on haaroittunut tähkä tai keskitähkylöiden tyvellä tyvilehti, ovat hyvin harvinaisia eikä niitä meillä esiinny. Tähkän tiheyden puolesta poikkeavat meillä viljeltävät ohrat toisis- taan. Tätä ominaisuutta on jo LiNNEn ajoista lähtien käytetty tärkeänä ohra- muunnosten tuntomerkkinä. Linne jakoi ensimmäisessä järjestelmässään vuodelta 1748 sekä moni- että 2-tahoiset ohrat kahteen tähkän tiheysryhmään (ref. 11). Nykyään eroitetaan näitä ryhmiä yleisesti kolme. Koska tähkän tiheys johtuu lapakon nivelten pituudesta, on nivelten keskipituutta yleisimmin käytetty edellä- mainittujen ryhmien eroittamisessa. Atterberg (4) on käyttänyt seuraavia raja- arvoja:11.2.1 mm,22.2.81—2.8 mm ja22.4.0 mm. Samojen arvojen mukaan on Sauli (12) luokitellut suomalaisia maatiaisohria. Myös uudemmassa Mansfeldui järjestelmässä ovat tähkän tiheysryhmien raja-arvot miltei edellisten kaltaiset. Ohramme voidaan jakaa seuraaviin MANSFELDin (10) esittämiin muunnoksiin. Kuva 2. Kaikki ohralajikkeemme ovat pitkä- ja suoravihneisiä. Mutkavihneistä ohraa (1.), kolmi- haarukkaohraa (2.) ja lyhytvihneistä ohraa (3.) ei meillä viljellä. Abb. 2. Alle in Finnland angebauten Gerstensorten haben gerade und lange Grannen. Gersten mil gewellten Grannen (7.), mil Kapuzen (2). oder mil kurzen Grannen (3.) kämmen in Finnland nicht vor. 130 1. var. hybernum Vib. ( pallidum Ser.) Harvatähkäinen monitahoinen ohra. Lapakon nivelten pituus yli 2.8 mm. Tämä ohratyyppi tunnetaan meillä parhaiten ns. 4-tahoisena ohrana. Nimitys on alkuaan KöRNiCKEn (9) esittämä (Hordeum tetrastichum Körn.) ja esim. Sauli (12) käytti sitä järjestelmässään. Tähkässä on kuusi jyväriviä, joista kaksi vastak- kaista keskiriviä on enemmän painunut lapakkoon päin kuin sivurivit, joten tähkän poikkileikkaus on suunnikasmainen. Usein menevät, varsinkin tähkän yläosassa, kahden vierekkäisen sivurivin jyvät osittain lomittain, joten tähkän yläosassa näyttää tosiaan olevan vain neljä jyväriviä. Koska nimitys 4-tahoinen ohra on har- haanjohtava, tähkässähän on kuusi jyväriviä, eivät kaikki tutkijat, esimerkiksi Äberg ja Wiebe (15) ole sitä hyväksyneet. Tätä tyyppiä edustaa esim. Pirkka-ohra. Kuva 3. Kaikki ohralajikkeemme kuu- luvat keltatähkäisten ryhmään {!.). Esimerkiksi mustatähkäisiä lajikkeita (2.)ei meillä viljellä. Abb. 3. Alle in Finnland angebaulen Gerstensorten haben gelbe Ahren (/.), Zum Beispiel schmarzähnge Sorien (2.) kämmen nicht vor. Kuva 4. Muunnosryhmä hexaslichon: 1. var. hybernum (pallidum), 2. var. parallelum, 3. var. densum (pyramidatum). Abb. 4. Convarietäl hexaslichon: 1—3 s. oben. 131 2. var. rikotense Regel. Tämä muunnos poikkeaa Ayimum-muunnokscsta vain kaljujen vihneitten puolesta. Ainoa edustaja on Gateway-ohra. 3. var. parallelum Körn. Keskitiheätähkäinen monitahoinen ohra. Lapakon nivelten pituus22.2.8 mm. Tähän ja seuraavaan muunnokseen kuuluvat meikäläiset ns. 6-tahoiset ohrat. Näillä jokainen jyvärivi harittaa suurin piirtein samalla tavalla tähkälapakosta ulospäin. Tosin parallelum-muunnoksen tähkissä ovat vielä keskirivit hieman lähem- pänä lapakkoa kuin sivurivit, mutta eroavaisuus edelliseen muunnokseen verrat- tuna on tavallisesti selvä. Parallelum-tähkä on nimensä mukaisesti useimmiten tasaleveä. Sauli käytti siitä nimitystä kuusitahkoinen tasapaksu ohra (12). Tyypil- linen tämän muodon edustaja on Otra-ohra. 4. var. densum Ser. (pyramidatum Körn.) Hyvin tiheätähkäinen monitahoinen ohra. Lapakon nivelten pituus alle 2.2 mm. Muoto edustaa kaikkein tyypillisintä 6-tahoista ohraa. Sauli (12) käytti siitä nimitystä kuusitahkoinen tähtiohra. Tähkän poikkileikkaus on säännöllisen 6-saka- raisen tähden muotoinen. Tähkä kapenee tavallisesti selvästi kärkeen päin (pyrami- datum). Lähinnä tätä tyyppiä on Tammi-ohra, vaikka se lapakon nivelten puolesta onkin tämän ja edellisen tyypin rajalla. Kuva 5. Muunnosryhmät distichon: 1. var. nutans, 2. var. erectum, 3. var. breve (zeocrithum) Abb. 5. Convarietät distichon: 1—3 s. oben. 132 5. var. nutans (Rode) Alef. Harvatähkäinen 2-tahoinen ohra. Lapakon nivel- ten pituus yli 2.8 mm. Tästä muunnoksesta on käytetty latinalaisen nimensä mukaisesti nimitystä nuokkuva ohra, koska sen edustajien pitkä ja harva tähkä usein nuokkuu. Nimitys on kuitenkin epätäsmällinen, koska muunnokseen kuuluu runsaasti pystytähkäi- siäkin ohria. Korpinen (8) on tästä muunnoksesta käyttänyt nimitystä loitto- ohra. Nimitys kuvaa tähkän harvuutta ollen siten oikeaan osuvampi kuin nuokkuva ohra. Tämä tyyppi on meillä miltei yksinomaisesti esiintyvä 2-tahoinen ohramuun- nos (Balder, Binder, Carlsberg II ym). 6. var. erectum (Rode) Alef. Keskitiheätähkäinen 2-tahoinen ohra. Lapakon nivelten pituus22.2.8 mm. Tätä muunnosta on samasta syystä kuin edellistä ja yhtä harhaanjohtavasti nimitetty pystyksi ohraksi. Korpinen (8) on siitä käyttänyt nimitystä ahto-ohra eroitukseksi loitto-ohrasta. Erectum-ohvia on meillä viljelty vain vähän. Tärkeimmät lajikkeet ovat Joutsenkaula ja Primus. Myös maatiaisohriemme joukossa esiintyi erectum-tyyppiä vaikkakin suhteellisen niukasti (12). 7. var. breve Alef. (zeocrithum Körn.). Hyvin tiheätähkäinen 2-tahoinen ohra. Lapakon nivelten pituus alle 2.2 mm. Tämän muunnoksen tähkä on selvästi kärkeen kapeneva ja vihneet viuhka- maisesti harittavat; puhutaankin viuhkaohrasta. Viuhkaohria ei meillä ole viljelty muuta kuin satunnaisesti (12). Nykyään voi muunnosta vähäisessä määrässä esiintyä poikkeavana tyyppinä joidenkin lajikkeiden joukossa. Ohra jalosteiden sijoittaminen edellä esitettyihin muunnoksiin tuottaa toisi- naan vaikeuksia, jos jonkin lajikkeen ominaisuudet sattuvat olemaan kahden muunnoksen rajamailla. Tällöin pitäisi nivelten keskipituuden lisäksi olla muita Kuva 6. Tähkän poikkileikkauksia: 1. var. densum (pyramidatum), 2. var. hybernum [pallidum), 3. var erectum. Abb. 6. Querschnitte der Ahven: 1—3 s. oben. 133 ominaisuuksia, jotka kallistaisivat vaa’an jommalle kummalle puolelle. Erotet- taessa AyforMMW-muunnosta muista monitahoisista ja mr/ans-muunnosta muista 2-tahoisista on lisätuntomerkkeinä käytetty jyvän kannan muotoa sekä tuonnem- pana selostettavia kaunojen tuntomerkkejä. Atterberg (1) kiinnitti ensimmäisenä huomiota jyvän kannan muo- toon. Hän totesi, että kaikilla tiheätähkäisillä ohrilla jyvän kannassa on poikittai- nen vako kun taas harvatähkäisillä kanta on enemmän tai vähemmän alas- tai sisään- painunut. Laajemmat tutkimukset osoittavat kuitenkin, ettei asia ollut näin yksin- kertainen (2,3). Välimuotoja ja epäselviä tapauksia ilmaantui sotkemaan aluksi niin selvältä tuntunutta jakoperustaa. Ohraluokittelussaan v. 1899 Atterberg (4) esitti kolme jyvän kannan tyyppiä: verum, spurium ja falsum. Lmtm-tyypillä oli poikittainen vako, spurium-kanta päättyi suorasti ilman poikkivakoa ja falsum- kannalla oli sisäänpainunut tyvipinta. Atterberg mainitsee lisäksi, että harva- tähkäisillä muunnoksilla on aina /a/swm-kanta kun taas tiheämpitähkäisillä muun- noksilla kanta vaihtelee verumm ja spuriumin välillä vivahtaen monitahoisilla keskitiheätähkäisillä ohrilla /a/sMm-tyyppiinkin. Sittemmin on jyvän kannan muo- toa yleisesti käytetty hyväksi ohraluokituksissa. Esimerkiksi Sauli (12) käyttää sitä 2-tahoisilla ohrilla aputuntomerkkinä tähkän tiheyden puolesta epäselviä ohria luokitellessaan. Hän toteaa kuitenkin, että jyvän kannan muodon jatähkän tiheyden ei aina tarvitse olla riippuvuussuhteessa toisistaan. Vuonna 1927 osoittivatkin Tedin ja Tedin (13) risteytyskokein, että on olemassa ainakin kaksi jyvän tyven muotoon vaikuttavaa perintötekijää, joista toisella ei ole vaikutusta tähkän tiheyteen. Jyvän Kuva 7. Jyvän kannan muoto: 1. sisäänpainunut tyvipinta (falsum), 2. poikittainen vako (verum). Abb. 7. Basistypen der Gerstenkörner: 1. abgeschrägte Kornbasis (falsum), 2. Kornbasis mil Querfurche (verum). 134 kannan muodon käyttökelpoisuutta tuntomerkkinä ovat jotkut tutkijat pitäneet sangen kyseenalaisena. Esimerkiksi Äberg (14) mainitsee, että kantatuntomerkillä ei huolellisesti tarkastettaessa voi olla arvoa ohrien tunnistamisessa. Tämä tunto- merkki onkin epäselvä sellaiselle henkilölle, joka siihen ei ole tarkemmin pereh- tynyt, koska selvien tapausten lisäksi esiintyy, varsinkin monitahoisilla ohrilla, runsaasti jyviä, joiden kannan muoto on epäselvä. Tällöin voidaan turvautua kaunojen tuntomerkkien apuun. Kun ohran jyvän ulkohelve alkion päältä varovaisesti kuoritaan pois, tulee näkyviin kaksi sisähelpeen kärkeen kiinnittynyttä, alkiota osittain peittävää liuska- maista muodostumaa. Näitä nimitetään kaunoiksi. Kaunojen kokoon ja sijoittumistapaan kiinnitettiin jo varhain huomiota. Eroili (5) toteaa, että 2-tahoisilla ohrilla kaunojen lapaosan koko on selvästi riippuvuussuhteessa jyvän kannan muodon ja tähkän tiheyden kanssa. Tämän mukaan tiheätähkäisillä tyypeillä ( erectum) on selvästi pienempi kaunan lapa kuin harvatähkäisillä ohrilla (nutans). Kaunojen sijaintia ja kokoa on Bergal (1949) selvitellyt tarkemmin. Hän käyttää suurilapaisesta kaunatyypistä nimitystä latisquamosae ja pienilapai- sesta nimitystä parvisquamosae. Edellisellä tyypillä kaunojen tyviosa ympäröi jyvän tyven vatsapuoleista pintaa kääntyen sitten alkion sivulta sen pinnalle. Pieni- lapaiset kaunat ovat kokonaan näkyvissä. Ne eivät ympäröi alkiota, vaan ovat suorana sen pinnalla. Latisquamosae-tyypiWa on aina jyvissä /a/sMm-kanta kun taas parvisquamosae-tyypillä on verum-kanta (ref. 6). Jyvän kannan muotoa samoinkuin kaunojen tuntomerkkejä voidaan siis käyttää hyväksi silloin, kun on muuten epäselvää, kuuluuko ohralajike moni- tahoisilla ohrilla muotoon hybernum vai parallelum ja 2-tahoisilla lajikkeilla muo- Kuva 8. Kaunatyypit: 1. isolapainen (latisquamosae), 2. pienilapainen (parvisquamosae). 1 hh. 8. Typen der Lodiculae: I. breit-dreieckig (latisquamosae), 2. schmal spatelförmig (parvisquamosae) 135 toon nutans vai erectum. Meikäläisillä lajikkeilla tarvitsee vain Ollinohran syste- maattisessa sijoittelussa turvautua näihin aputuntomerkkeihin. Tähkälapakon nivel- ten keskipituuden neljän vuoden keskiarvo on tällä lajikkeella Korpisen (7) tutki- musten mukaan 2.77 mm. Kuitenkin on keskipituus vaihdellut eri vuosina 2.58— 2.98 mm, joten jos nivelten pituus otettaisiin yksinomaan muunnoksen määrääjäksi, olisi Ollinohra toisinaan hybernum, toisinaan parallelum. Jyvän kanta on Ollin- ohralla kuitenkin selvästi /a/sum-muotoinen ja kaunat ovat isolapaiset. Myös tähkän ulkonäkö viittaa lähinnä 4-tahoiseen. Näiden tuntomerkkien perusteella on Ollin- ohra laskettava muunnokseen hybernum. Kaikkein vaikeinta on parallelum- ja <7ews«m-muunnosten tai erectum- ja breve- muunnosten rajalla olevien lajikkeiden sijoittaminen kiistattomasti oikeaan muun- nokseen. Meillä tämä vaikeus esiintyy vain parallelum- ja densum -muunnosten kesken, koska tiheämpitähkäisiä 2-tahöisiä jalosteita ei meillä ole esiintynyt kuin Joutsenkaula, Primus sekä Primus 11, ja ovat ne selviä erectum-xmiunnoksm. Maa- tiaisohriamme tutkiessaan totesi Sauli (12), että Suomessa on runsaasti monitahoisia ohria, jotka tähkän tiheyden puolesta kuuluvat lähinnä parallelum muunnokseen, mutta tähkän muodon perusteella muunnokseen hexastichum (vastaa MANSFELDin densum-muunnosta), koska tähkä ei ole tasapaksu vaan kapenee kärkeen. Kapene- minen johtuu siitä, että nivelten pituus kasvaa tähkän kärkeen päin. Sauli luki nämä ohrat erikoisena tyyppinä hexastichum-dhvnn. Selviä parallelum-m uunnoksia ei hän maatiaisohristamme löytänytkään. Meikäläisistä lajikkeista on Paavo sel- lainen, joka nivelten keskipituuden vuoksi (2.3 mm) kuuluisi lähinnä parallelum- muunnokseen, mutta kärkeen kapeneva tähkä on tämän kanssa ristiriidassa. Tähkän pyramiidinmuoto johtuu juuri lapakon nivelten pitenemisestä kohti tähkän kärkeä. Tähkän tyvellä on sen poikkileikkaus selvästi tähtimäinen, kun taas tähkän kärki vivahtaa hieman 4-tahoiseen ohraan. Tämän vuoksi on Paavoa joissakin yhteyk- sissä virheellisesti mainittu 4-tahoiseksi ohraksi. Oikeinta lienee laskea Paavo Saulin tapaan rfewswm-muunnokseen, koska tähkän muoto viittaa lähinnä tähän ja nivelten keskipituuskaan (2.3 mm) ei ole kaukana MANSFELDin 2.2 mm:n raja- arvosta. T iivistel mä Ohralajikkeemme voidaan jakaa seitsemään Mansfeldui (10) esittämään muun- nokseen. Eroittavina tuntomerkkeinä ovat tällöin tähkän tahoisuus ja tiheys sekä vihneiden karkeus. Tähkän tiheyden puolesta epäselvien lajikkeiden sijoittamisessa on käytetty aputuntomerkkeinä jyvän kannan muotoa, kaunojen kokoa sekä täh- kän muotoa. Seuraavassa esitetään joukko ohralajikkeitamme sijoitettuna Mansfeldui jär- jestelmään. Käytetty suomenkielinen nimistö on pääasiassa Saulin (12) käyttämän mukaista. Aikaisemmin esiintynyt nimitys »tahkoinen» on kuitenkin muutettu nykyisen käytännön mukaiseksi muodoksi »tahoinen». Ainoa suurempi poikkeus Saulin nimistöstä koskee nutans- ja erectum-muunnosten suomenkielisiä vastineita. Sauli käytti edellisestä nimitystä nuokkuva ohra ja jälkimmäisestä nimitystä pysty ohra. Nämä on aikaisemmin esitetyin perustein korvattu Korpisen käyttämillä nimillä loitto-ohra ja ahto-ohra. 136 Hordeum vulgare L.s.l. I. convar. hexastichon Alef. s.l. Monitahoinen ohra var. hybernum Vib. ( pallidum Ser.) Nelitahoinen ohra Edda, Edda 11, Lapinohra, Lapinohra 11, Ollinohra, Pertunohra, Pirkka, Vega, Äsa var. rikotense Regel. Nelitahoinen sileävihneinen ohra Gateway var. parallelum Körn. Kuusitahoinen tasapaksu ohra Otra var. densum Ser. ( pyramidatum Körn.) Kuusitahoinen tähtiohra Paavo, Tammi 111. convar. distichon Alef. s.l. Kaksitahoinen ohra var. nutans (Rode) Alef. Loitto-ohra Balder, Balder J, Binder, Carlsberg 11, Domen, Halikonohra, Halikonohra 11, Heimdal, Helmi, Louhi, Maija, Piikkiönohra, Uuraistenohra, Vankkuri var. erectum (Rode) Alef. Ahto-ohra Joutsenkaula (Svanhals), Primus, Primus II var. breve Alef. (zeocrithum Körn.) Viuhkaohra Ei meillä lajikkeita viljelyssä, esimerkkinä ohralinja Jo 0682 (»Turisti-ohra») KIRJALLISUUTTA (1) Atterberg, A. 1888. Om granskning af kornvaror. Tidskr. för Landtm. 1888: 162—166. (2) —»— 1889. Die Erkennung der Haupt-Varietäten der Gerste in der nordeuropäischen Saat- und Malzgersten. Landw. Versuchs-Stat. 36; 23 27. (3) —»— 1891. Die Klassifikation der Saatgersten Nord-Europas. Ibid. 39: 77 80. (4) —»— 1899. Die Varietäten und Formen der Gerste. J. fur Landw. 47: 1 44. (5) Eroili, J. 1908. t)ber die Unterscheidungsmerkmale der Distichumgruppe (zweizeilige Gerste). Ibid. 121-139. (6) Hunter, H. 1952. The barley crop. Crosby Lockwood a.Son., London, 187 s. (7) Korpinen, Elli 1943. Ohran morfologisista ominaisuuksista. Referat: Über morphologische Eigenschaften der Gerste. Maatal.tiet. aikak. 15: 49 63. (8) —»— 1953. Otetaanpa selkoa ohralajikkeiden tuntomerkeistä. Pellervo 16: 659 661. (9) Körnicke, F. 1885. Die Arten und Varietäten des Getreides. Handbuch des Getreidebaues I. Berlin, Parey. (10) Mansfeld, R. 1950. Das morphologische System der Saatgerste, Hordeum vulgare L.s.l. Ziichter 20: 8 24. (11) Orlov, A, A. and Äberg, E. 1941. The classification of subspecies and varieties of Hordeum sativum Jessen. Repert.spec.nov. (Fedde) : 1 18. 137 (12) Sauli, J. O. 1927. Suomen maatiaisohrat ja niiden jalostusarvo. Referat: Die finnischen Land- gersten und ihr zuchterischer Wert. S. raaatal. tiet. seur. julk. 16:1 139. (13) Teoin, H. and Tedin, O. 1927. Contributions to the genetics of barley 11. The development of the kernel basis and its relation to density. Hereditas 9: 303 312. (14) Äberg, E. 1940. The Taxonomy and Phylogeny of Hordeum L. sect. Cerealia Ands. Symb. Bot. Upsal, 4/2: 1-156. (15) Äberg, E. and Wiebe, G. A, 1946. Classification of barley varieties grown in the United States and Canada in 1945. U.S. Dept. Agr., Washington D.C., Techn. Bull. 907: 1 190. REFERAT: SYSTEMATISCHE STELLUNG DER IN FINNLAND ANGEBAUTEN GERSTENSORTEN Osmo Ulvinen Slaalliche Samenkontrollanstalt, Helsinki In dem Artikel ist versucht worden, die in Finnland angebauten Gerstensorten in Mansfelds System (10) einzuordnen. Abgesehen von den Sorten Ollinohra und Paavo diirfte ihre Stellung in diesem System ziemlich klar sein. Hinsichtlich der Dichte der Ähre steht Ollinohra zwischen den Varietäten hybernum und paral- lelum. Als ausschlaggebende Faktoren hat man hierbei die Basalfurche des Kornes (Abb. 7) und die Merkmale der Lodiculae (Abb. 8) ausgenutzt. Die Untersuchungen zahlreicher Autoren haben gezeigt, dass die Kornbasis des falsum- Types (4,12) und die Lodiculae des lätisquamosäe-Types (5, 6) meistens mit der lockeren Ähre zusammenhängen, obgleich die Korrelation nicht absolut ist (13). Auf Grund dieser Merkmale hat man Ollinohra fur die Varietät hybernum gehalten. Beziiglich der Dichte der Ähre gehörte die Paavo-gerste zunächst zu der Varietät parallelum. Die Spindelglieder werden jedoch zur Ährenspitze hin länger, und daher ist die Ähre der Paavo-gerste deutlich pyramidenförmig. Wegen dieser Merkmale muss Paavo als die Varietät densum (pyramidatum) angesehen werden, weil auch die Mittellänge der Spindelglieder (2.3 mm) nicht viel von dem Grcnzwcrt Mansfeld’s (2,2 mm) abweicht.