JOURNAL OF THE SCIENTIFIC AGRICULTURAL SOCIETY OF FINLAND Maataloustieteellinen Aikakauskirja Voi. 54: 1-13, 1982 Hintasäännöstely, subventiot ja kuluttajan ylijäämä: Sovellutus maataloustuotteiden kysyntään ja tarjontaan VESA KANNIAINEN Helsingin yliopisto, kansantaloustieteen laitos Aleksanterinkatu 7 00100 Helsinki 10 RAIJA VOLK Pääskytie, 04260 Kerava 6 Price regulation, subsidies and consumer surplus: An application to the demand for and supply of agricultural products Vesa Kanniainen Department of Economics, University of Helsinki Aleksanterinkatu 7, 00100 Helsinki 10 Raija Volk Pääskytie, 0426 Kerava 6 Abstract The target for self-sufficiency is one of the most important reasons for restrictions on imports of agricultural products. In the domestic market, this is often combined with subsidies and regulation of market prices. The paper studies the welfare and allocative implications of this kind of market intervention by the government. A fixed subsidy per unit of output produced is shown to be allocativcly neutral in the sense that it will not change the optimal size of the production unit. However, the number of units will rise resulting in an increased market supply. In the case of a fixed lump-sum subsidy per production unit the allocative effects are greater. It is shown that the optimal size of production unit will decrease but the number of production units in the market will increase. https://www.c-info.fi/en/info/?token=AqzyJr_Ws__x7lBW.1gAVY4UjY4fnRAjClLodLg.CfaqmV2sFPWTnjoy2TfhSt4HZNkpqhGGSsBcGkRI2B4p1cbIRNtjtC6qhqz3LbLR7AFJDdb1HKWbpdBppMe24jAjzmLxOEud2JI9v4oKbZgKfYgY-GJcQngNd21Bm8ryyKDfpC-DUfaLBIkG8iB2YZO0_Bq7RhGqjIQBXDJKLo8kkaWtO4_WklU 2 1. Johdanto Kansantaloustiede on annettujen rajoitusten puitteissa tehtävien päätös- ten ja valintojen teoriaa. Eikä kansantaloustieteen käyttökelpoisuus suinkaan rajoitu pelkästään taloudellisiin valintoihin. Keskeiset kysymyksenasettelut talousteoriassa liittyvät yhtäältä niukkojen voimavarojen mahdollisimman tehokkaaseen kohdentumiseen ja toisaalta siihen, miten taloudellisen toimin- nan tulokset jakautuvat eri tuotannontekijöiden kesken. Lisäksi on usein tärkeää tietää, tulisiko valtiovallan ja missä olosuhteissa puuttua mm. hinta- mekanismin rooliin voimavarojen kohdentumisessa ja minkälaisia hyvinvoin- tivaikutuksia julkiseen ’’interventioon” tällöin liittyy. Yllä sanotun perusteella on selvää, että myös maataloustuotanto muodos- taa kokonaisuuden, jota on luontevaa lähestyä kansantaloustieteen näkökul- masta. Jos ajatellaan sellaisia allokaatio-ongelmia kuin työvoima- ja pääoma- resurssien käyttöä, tuotannon kohdentumista eri tuotteiden ja tuotantosuun- tien välille, investointeja maahan ja koneisiin tai hinnanmuodostusta ja suhteellisten hintojen määräytymistä, tarjoaa talousteoria hyödylliset välineet ko. ilmiöitä koskevien havaintojen organisoimiseksi ja ymmärtämiseksi. Käsillä olevan tutkielman rajattu tavoite on tämän näkökulman ’’markkinoi- minen”. Huomattakoon, että sen tekijät ovat koulutukseltaan kansantalous- tieteilijöitä ilman minkäänlaisia maatalousekonomian opintoja. Näemme kui- tenkin varsin toivottavana, että mm. USA:ssa agricultural economics -nimik- keellä tunnettu kansantaloustieteen sovelletusalue saisi Suomessakin jalansi- jaa nykyistä enemmän. Niinpä käsityksemme on, että sellaisten politiikkavälineiden kuten tuonti- rajoitusten, hintasäännöstelyn ja tuotanto- ja pinta-alasubventioiden vaiku- tukset tuotantoon ja hintoihin tai vaikkapa inflaation, verotuksen ja poisto- säädösten vaikutukset pääomakustannukseen ovat kysymyksiä, joiden rat- kaisut yleisen kansantaloustieteen puolella ovat tunnettuja ja maatalouseko- nomiaan sovellettavissa. Käsillä olevassa tutkielmassa pyrimme hyödyntä- mään talousteoriaa maatalouspolitiikan analysointiin. Haluamme kuitenkin nähdä tutkielmamme pikemminkin alustavana ja virikkeiden lähteenä alan harrastajille kuin lopullisena sanana käsittelemistämme kysymyksistä. Tällä tavalla onkin tutkimuksemme tavoite nähtävä. Sen sijaan emme pyri otta- maan kantaa Suomessa harjoitettuun tai harjoitettavaan maatalouspolitiik- kaan. 2. Tuotannon ja hinnan määräytyminen vapaakaupan vallitessa: kaupan sulkemisen vaikutukset Olkoon jonkin hyödykkeen maailmanmarkkinakysyntä ja -tarjonta D w ja Sw (kuva 1), jolloin tasapainohinta maailmanmarkkinoilla on Pw.' Nyt pienelle avotaloudelle, olettaen että ulkomainen vaihtokurssi on 1, tarjonta on äärettömän joustavaa tällä hinnalla. Olkoon Suomen kysyntä D. Ole- tamme, että kotimainen tarjonta on sellainen, että Suomessa kansainvälisesti korkeiden tuotantokustannusten vuoksi tasapainohinta määräytyisi suurem- maksi kuin Pw. Niinpä efektiivinen kotimainen tarjonta onkin S:n asemesta SP W (kuva 2). Siten kotimainen tuotanto olisi tasolla q] ja tuonti ulkomailta q2-qi.Va- paakaupan vallitessa hinnat siten samaistuvat kansainvälisesti, kun oletetaan täydellinen hyödykearbitraasi ja jätetään siten mm. kuljetuskustannukset huomioimatta. Samalla teollisuustuotteiden ja maataloustuotteiden välinen hintasuhde muodostuu Suomessa samaksi kuin se on kansainvälisillä markkinoilla (ks. CAVES ja JONES 1977, luku 2). Kuvatkoon TT transformaatiokäyrää maataloussektorin (X) ja teollisuus- sektorin (Y) välillä (kuva 3). Olkoon suhteellinen hinta kotimaassa p 0 vapaa- kaupan vallitessa ja p t, jos maa ei käy kansainvälistä kauppaa lainkaan. Vapaakaupan tasapainoa kuvaa piste E O, joka merkitsee kansalaisille hyötyta- soa Uq. E 0 määrittelee kulutuksen jakauman maatalous- ja teollisuustuottei- den kesken kotimaassa hintasuhteella p O, joka määräytyy maailmanmarkki- noilla ja jonka ajatellaan maataloustuotteiden osalta vastaavan absoluuttista hintaa P w. Vastaavasti piste A kuvaa tuotannon allokaatiota kotimaassa maataloustuotteiden ja teollisuustuotteiden kesken vapaakaupan vallitessa. Kaupan kolmio EOAB kertoo, että hintasuhteilla p 0 maa tuo maataloustuot- teita määrän EOB (= q2—qi) ja vie teollisuustuotteita määrän BA. Tilanteessa, jossa kansainvälistä kauppaa ei sallita, hintasuhteet muuttuvat siten, että maataloustuotteiden absoluuttinen hinta nousee tasolle P) (kuva 2) ja suhteellinen hinta tasolle pi (kuva 3). Kulutuspisteeksi tulee Ei, joka on selvästi aiemmalla hyötytasolla. Piste E] kertoo myös kotimaisen tuotannon 1. Koska maataloussektori on lähes kaikkialla maailmassa säädelty ja suljettu, niin käsillä oleva tilanne kuvaa vain residuaalierien hinnanmuodostusta maailmanmarkkinoilla. Tämä määrää kuitenkin lyhyellä aikavälillä relevantin hinnan Suomen mahdollisen tuonnin näkökulmasta. Kuva 1. Maailmanmarkkinahinta. Ftg. I. Determination of the worldprice. Kuva 2. Suomen hinta. Ftg. 2. Determination of the Finnish price. 3 4 allokaation mainittujen kahden sektorin välillä. Maataloustuotteiden alhaisen tulojouston vuoksi suhteellisen hinnan muutoksesta aiheutuva tulovaikutus vähentää teollisuustuotteiden kulutusta suhteellisesti enemmän siirryttäessä pisteestä E 0 pisteeseen Ep Resurssien uudelleensuuntaaminen pisteestä A pisteeseen Ej heijastuu siten hyvinvoinnin alenemisena kuluttajien keskuudessa. Samalla tapahtuu tulon uudelleenjakautumista maatalous- ja teollisuussektoreiden tuotannon- tekijöiden välillä. Seuraavassa kuviossa (kuva 4) pyritään arvioimaan kaupan sulkemisen hyvinvointivaikutuksia tuottajan ja kuluttajan ylijäämien avulla. Kuluttajan ylijäämän käytöstä hyvinvoinnin muutosten arvioimisessa viit- taamme keskusteluun WILLIG (1976), McKENZIE (1979), WILLIG (1979). Todetaan ensiksikin, että tasapainohinta nousee Pw :stä tasolle P t . Tällöin kuluttajien hyvinvointitappio on B+C. Tästä osa B on samanaikaisesti tuottajien ylijäämän kasvua, jolloinkoko yhteiskunnan hyvinvointitappioksi jää alue C. Huomattakoon myös, että tuonnin loppuminen merkitsee sitä, että ulkomaiset tuottajat kokevat myös hyvinvointitappioita. Yllä on todettu kaupan sulkemisen merkitsevän hyvinvointitappioita koko kansantalouden kannalta. Aleneehan hyötytaso Uo :sta U( :een. Huomatta- koon kuitenkin, että myönteisenä vaikutuksena on kansakunnan täydellinen omavaraisuus. Omavaraisuuden merkitys hyvinvoinnin kannalta on varsin Kuva 3. Kaupan sulkemisen vaikutukset. Fig. 3. The effects of closing the trade. Kuva 4. Kaupan sulkemisen hy- vinvointivaikutukset. Fig. 4. Welfare effects of closing the trade. 5 vaikeasti arvioitavissa oleva asia. Mitä suurempi on maataloustuotteiden saatavuus maailmanmarkkinoilla ja mitä suurempi niiden hinnan ennustetta- vuus, sitä pienempi paino omavaraisuudelle ilmeisesti on annettavissa. Lisääntynyt epävarmuus maailmanmarkkinoilla samoin kuin maatalous- tuotteiden reaalisen maailmanmarkkinahinnan epävarma kehitys (sekä sen ennustettu kohoaminen 1980-luvulla) merkitsevät sitä, että omavaraisuudelle on annettava suurempi paino kuluvalla vuosikymmenellä kuin aikaisemmin. Tavallaan kysymys on intertemporaalisesta odotetun hyödyn maksimoin- nista. Lisääntyvän omavaraisuuden nähdään pienentävän riskiä, joka aiheu- tuu siitä, että tuotteiden hinta ja mahdollisen myös saatavuus maailmanmark- kinoilla heilahtelevat ja kulutuksesta saatu hyöty täten poikkeaa odotetusta hyödystä. Koska kuluttaja tyypillisesti on riskin välttäjä, hän on halukas hyväksymään varmuuden vallitessa pienemmän hyödykemäärän kuin odo- tettu hyödykemäärä epävarmuuden vallitessa olisi. Toisin sanoen, jos Y 0 on varma hyödykemäärä markkinahintaan arvostettuna ja Y satunnaisesti vaih- televa hyödykemäärä, riskin välttäjä on valmis hyväksymään Yo:n, joka on pienempi kuin epävarman kulutuksen odotusarvo E(Y) (PRATT (1964)). Erotus on tulkittavissa esimerkiksi vakuutusmaksuksi. 3. Hintasäännöstelyn vaikutukset Edellä tarkasteltiin markkinahinnan määräytymistä puhtaasti kysynnän ja tarjonnan pohjalta yhtäältä vapaakaupan ja toisaalta suljetun talouden tilan- teissa. Johtopäätöksenä oli, että kaupan esteiden vallitessa markkinahinta Suomessa muodostuu korkeista tuotantokustannuksista ja maailmanmarkki- noiden residuaaliluonteesta johtuen maailmanmarkkinahintaa korkeam- maksi. Tämä aiheuttaa kuluttajille hyvinvointitappion, jonka kompensoimi- seksi julkisen vallan oletetaan nyt suorittavan markkinahintojen säännöstelyä kotimaassa. Oletetaan, että julkinen valta asetta tuotteille hintakaton (j), joka esimer- kiksi voi olla lähellä maailmanmarkkinahintoja (kuva 5). Hintasäännöstely aiheuttaa sen, että tarjontakäyrän SS sijasta efektiivinen tarjonta noudattaa nyt käyrää SS’: hinnalla p kokonaistuotanto ei voi olla suurempi kuin qj ja se on pienempi kuin tuotanto tasapainotilanteessa eli q*. Hintasäännöstelyn hyvinvointivaikutukset ovat seuraavat. Kuluttajan yli- jäämä suurenee määrällä A, mutta supistuu määrällä B. Edellinen johtuu siitä, että kuluttajat saavat tuotteet nyt halvemmalla, jälkimmäinen siitä, että osa kuluttajista jää nyt kokonaan ilman tuotteita. Itse asiassa hintasäännöstely synnyttää liikakysynnän, jonka suuruus on q2-qi- Hintasäännöstely alentaa tuottajien kannattavuutta ja johtaa tuottajien ylijäämän supistumiseen mää- rällä A + C. Huomattakoon, että A ei merkitse yhteiskunnallista kustannusta: se on tulonsiirto kahden väestöryhmän välillä (tuottajilta kuluttajille). Kol- miot B ja C sen sijaan ovat ne kuluttajien ja tuottajien hyvinvointitappiot, joita ei vastaa kenenkään hyvinvoinnin lisääntyminen. Tämä on siten hinta- säännöstelystä aiheutuva nettotappio koko yhteiskunnalle. 6 Kokemuksesta tiedämme, että kattohinnoilla on taipumus johtaa vähem- män tehokkaiden allokaatiomenetelmien syntyyn. Niinpä pysyvä liikaky- syntä saattaisi johtaa siihen, että tuotteiden jakelu tapahtuisi "mustien mark- kinoiden” kautta kuten esim. sota-aikana tapahtuu. Edellä kuvattu malli ennustaa, että mustien markkinoiden tasapainohinnaksi muodostuisi p m : se on hinta, jonka kuluttajat olisivat valmiit maksamaan määrästä qj ja se hinta säännöstelisi kaikki muut kysyjät pois markkinoilta. p m heijastaisi sitä margi- naalihyötyä, jonka kuluttaja olisi valmis asettamaan viimeiselle tuotetulle yksikölle tuotannon ollessa tasolla qt . Tällöin kuluttajat häviäisivät kaiken sen, mitä he hyötyisivät hintasäännöstelystä ja sen mukanaan tuomista alhaisista hinnoista. Kuluttajan tappio olisi A+D ja se menisi tuottajille tai mustilla markkinoilla toimiville välittäjille. Säännöstelemättömään tilantee- seen verrattuna olisi kuluttajan hyvinvointimenestys B+ D. Johtopäätöksemme onkin, että pelkän hintasäännöstelyn toteuttaminen ei aikaansaa toivottuja hyvinvointivaikutuksia kuluttajan näkökulmasta. 1 Hin- nan stabiloiminen tasolle, joka on alempi kuin p*, edellyttää jonkinlaista tuotannon subventiojärjestelmää. Niinpä lähes kaikissa maissa. Suomi mukaanlukien, on hintasäännöstelyyn yhdistetty jonkinlainen subventiopoli- tiikka. Analysoimme alla kahdentyyppistä subventiojärjestelmää. Ensimmäi- sessä tuki suhteutetaan tuotosyksikköön, toisessa se lasketaan tuottajaa kohden. 4. Tuotosyksikköä kohden lasketun subvention allokaatiovaikutukset Olkoon subvention suuruus tuotosyksikköä kohden s. Parametri s on siten julkisen vallan politiikkamuuttuja. Tuotannon kokonaiskustannukset ilman subventiota ovat (kuva 6): 1 Hintastabiliteetti ja hinnan ennustettavuus pienentää kuluttajan riskiä ja voi sen vuoksi aiheuttaa myös hyvinvointivaikutuksia, joita edellä ei ole huomioitu. Kuva 5. Hintasäännöstelyn vai- kutukset. Fig. y The effect of price regula- tion. 7 (1) TC = qc(q) subvention jälkeen (2) TC‘ = q(c(q) -s), jossa c(q) on tuotannon yksikkökustannus (keskimääräinen kustannus) ilman subventiota ja q tuotannon määrä. Oletamme, että c’(q) on aluksi negatiivi- nen, mutta muuttuu määrätyllä q:n tasolla positiiviseksi. Toisin sanoen keskimääräisten kustannusten käyrä on U-muotoinen. Rajakustannusfunktio voidaan esittää seuraavasti: (3) MC = q • c’(q) + c(q) - s . Kuvatulla subventiolla on siten se vaikutus, että se siirtää sekä keskimää- räis- että rajakustannuskäyrää vertikaalisessa suunnassa vakion s verran alaspäin (ks. kuva 7). Huomattakoon, että kuvatulla subventiolla ei ole mitään vaikutusta kes- kimääräisten kustannusten minimipisteeseen. Siten subventio ei muuta tuo- tantoyrityksen optimaalista kokoa. Eri asia on, että markkinahinta vaikuttaa tarjottuun määrään: tarjontakäyrät siirtyvät oikealle, joten myös markkina- Kuva 6. Subvention vaikutus koko- naiskustannuksiin. Fig. 6. The effect of subsidies on total costs. Kuva 7. Subvention vaikutus rajakus- tannuksiin. Fig. 7. The effect of subsidies on the marginal cost. 8 tarjonta lisääntyy. Kilpailevilla markkinoilla pitkän aikavälin tasapainohinta on p t . Subvention vaikutuksesta tuotantoyritysten lukumäärä lisääntyy (vaikka yksiköiden koko säilyy samana). Markkinatarjonta kasvaa kunnes tasapainohinta on alentunut tasolla p2 . Olisi sattuma, jos hintasäännöstely nyt johtaisi markkinahintaan, joka vastaisi AC-käyrän minimipistettä ja siten resurssien tehokkainta mahdollista allokaatiota. (Kuvassa 7 hintaan pls jos keskimääräisten kustannusten käyrä on AC ja p 2, jos kustannuskäyrä on AC). Jos subventoidun tuotannon tapauksessa säännöstelty hinta asettuisi esimerkiksi p2 :n yläpuolelle, tämä olisi omiaan lisäämään kunkin tuotantoyksikön tarjontaa ohitse AC:n mini- mipisteen. Toisaalta subvention alentaessa koko AC käyrää tämä merkitsee vapaan markkinoille pääsyn vallitessa sitä, että tuotantoa harjoittavat myös sellaiset tuotantoyksiköt, jotka olisivat pois markkinoilta ilman tukea. Siten yhdistettyyn hintasäännöstely- ja subventiopolitiikkaan saattaa liittyä seuraa- via allokaatiovaikutuksia. Ensiksi, vaikka tuotosyksikköä kohden laskettu subventio ei johda sinänsä yrityskoon eikä panossuhteen muuttumiseen, se lisää yritysten lukumäärää. Toiseksi, hintasäännöstely todennäköisesti muut- taa yritysten kokojakaumaa. Koko markkinoiden kannalta keskeinen johtopäätös on nyt, että kuvatun subvention vaikutuksesta markkinatarjontakäyrä siirtyy oikealle, kun olete- taan, että panosten hinnat eivät reagoi ainakaan voimakkaasti kokonaistar- jonnan muutoksiin. Tasapaino edellyttää, että tarjontakäyrä siirtyy asemaan S s kuvassa 8. S kuvaa alkuperäistä tarjontakäyrää ilman säännöstelyä (noti- onal supply) ja SS’ efektiivistä tarjontaa säännöstelyn vallitessa. Tasapaino ennen subventiota (hintasäännöstelyn toteuduttua) oli E 0 ja subventiotasapaino on Ei. Minkälaisia hyvinvointivaikutuksia kuvattuun subventiojärjestelmään liittyy niiden vaikutusten lisäksi, joita aikaisemmin tarkasteltiin? Kuluttajan ylijäämä kasvaa määrällä F + G ja tuottajien ylijäämä määrällä Kuva 8. Subvention vaikutus markkinatarjontaan. Fig. 8. The effect of subsidies on the market supply. 9 H. Edellinen perustuu siihen, että nyt kaikki kuluttajat saavat ilman säännös- telyä haluamansa määrän tuotteita. Kokonaishyvinvoinnin lisäys on nyt F + G -I- H. On selvää, että ilmaiseksi tämä ei tule, vaan se on rahoitettava. Maataloustuottajien kokonaistulo on subvention jälkeen qs(p + s), josta qs s rahoitetaan julkisen vallan kautta. Tämä taas edellyttää verotuksen nosta- mista (sekä kuluttajan että tuottajien keskuudessa). Verotuksen kohtaanto aiheuttaa tietysti tulonjakovaikutuksia. Samaten verotus usein vääristää allo- kaatiota muissa sektoreissa ja siihen saattaa täten liittyä hyvinvointitappioita, jotka tulisi huomioida. Verotus ts. aiheuttaa ns. tulo- ja substituutiovaiku- tukset. Tulovaikutukset merkitsevät tulonsiirtoa valtiolle. Substituutiovaiku- tukset sen sijaan aiheuttavat niitä muutoksia taloudellisessa käyttäytymisessä, joita kutsutaan allokaatiovinoutumiksi. Yhteenvetona tästä analyysistä voidaan todeta, että subventioilla on mah- dollista ratkaista liikakysyntäongelma ja siten lisätä kuluttajien (samoin kuin tuottajien) hyvinvointia. Subventiot on kuitenkin kerättävä verovaroilla ja tämä aiheuttaa omat hyvinvointivaikutuksensa. Suomessa on eräiden maataloustuotteiden osalta ylituotantoa. Täten kokonaistuotanto ylittää sen, mitkä kotimaiset kuluttajat ovat valmiit osta- maan vallitsevilla hinnoilla. Analyyttisesti tämä tarkoittaa sitä, että kuvassa 8 kokonaistarjontakäyrä sijaitsee Ss-käyrän oikealla puolella. Kysymyksessä on siten ylisubventointi. Allokatiivisessa mielessä tulisi siten subventioita vähen- tää siellä, missä on ylituotantoa ja siirtää sinne, missä omavaraisuusaste on kansantalouden kannalta liian alhainen. Tuotosyksikköä kohden jaetun subvention hyvinvointivaikutukset yli- subventoinnin tapauksessa ovat suoraviivaiset. Kuluttajien ylijäämä ei muutu lainkaan kuvaan 8 verrattuna. Sen sijaan tuottajien ylijäämä kasvaa siinä suhteessa kuin tarjontakäyrä on siirtynyt oikealle. Samanaikaisesti valtion menot kasvavat suhteessa subvention määrään sekä sen aiheuttamaan tuotta- jien määrän lisääntymiseen. Osaksi valtion menojen kasvu kompensoituu sillä, että ylituotannon vienti aikaansaa valtiolle tuloja. Nämä eivät kuiten- kaan kokonaan voi kompensoida lisääntyneitä menoja, koska ylituotanto on markkinoitava maailmanmarkkinoilla, joilla esiintyy monia muita markki- noijia ja hinta on suhteellisen alhainen. 5. Tuotantoyksikköä kohden lasketun subvention allokaatiovaikutukset Tässä kappaleessa tarkastelemme sellaista subventiojärjestelmää, jossa subventio (= u) maksetaan määrätyn tuotantokapasiteetin omistavalle tuo- tantoyritykselle siten, että subvention suuruus on tuotannon määrästä riip- pumaton. Tuen vaikutus kokonaiskustannusfunktioon on esitetty kuvassa 9. Kustannusfunktio siirtyy vertikaalisesti u:n verran alaspäin. Kiinteitä kustannuksia on merkitty f:llä. Koska subventoidut kokonais- kustannukset ovat (4) TCU = q • c(q) - u ovat rajakustannukset (5) MC" = qc’ (q) + c(q) eli tuella ei ole mitään vaikutusta kunkin tuottajan tarjontafunktioon. Kui- tenkin se alentaa tuotantoyksikön optimaalista kokoa, sillä keskimääräiset kustannukset ovat nyt (6) AC“ = c(q)-A Keskimääräisten kustannusten minimi määräytyy nyt pisteessä /T. ÖAC" ~ , , il -(7) -ä^- =C^) + =0 eli ehdosta (8) q2c’(q) = -u . Kun rajakustannus on nouseva eli c’(q) > 0, yhtälö (8) sanoo sen, että mitä korkeampi on subventio u, sitä pienempi on tuotantoyksikön optimaali- nen koko. Graafisesti optimaalisen koon muuttuminen (pisteestä A pistee- seen B) on esitetty kuvassa 10. Kuva 9. Tuotosyksikköä kohden jaetun subvention vaikutus koko- naiskustannuksiin. Fig. 9. The effect of a per unit subsidy on total costs. Kuva 10. Subvention vaikutus tuotantoyksikön optimaaliseen kokoon. Fig. 10. The effect of a subsidy on the optimal size of production unit. 10 11 Siten ko. subventiolla ei ole lyhyellä aikavälillä tarjontaolosuhteita muut- tavaa vaikutusta. Pitkällä aikavälillä se on omiaan alentamaan kunkin tuotan- toyksikön optimaalisen kapasiteetin kokoa. Mutta subventiolla on toinenkin vaikutus. Koska AC-käyrän minimipiste alenee (A:sta B:hen) tuen vaikutuk- sesta, tämä tekee tuotannon kannattavaksi hinnalla, joka on alhaisempi kuin tilanteessa, jossa ko. subventiota ei maksettaisi. Tämä on siten omiaan samalla lisäämään tuotantoyksiköiden lukumäärää, vaikka tuki alentaakin kunkin tuotantoyksikön optimikokoa, kuten yllä osoitettiin. Graafisesti tämä vaiku- tus on esitetty kuvassa 11. Oletetaan markkinahinnan olevan p O . Subvention vallitessa optimaalinen kapasiteetin ja tuotannon määrä on q 0 kuvassa 11, jolloin yrityksen koko- naistulo on p oqo- Sen vallitessa kokonaistuottojen p 0q0 ja kokonaiskustannus- ten TCU erotus on suurimmillaan eli z. Jos subventointia ei olisi, kokonais- tuottojen jakokonaiskustannusten erotus olisi kaikilla kapasiteetin ja tuotan- non tasoilla negatiivinen. Tämä merkitsisi sitä, että sellaiset tuotantoyksiköt katoaisivat, joilla tuotantokustannukset ovat suhteellisen korkeita. Missä tuo kannattavuusraja kulkee, selvästi riippuu siitä, mille tasolle säännöstelty hinta p 0 on asetettu. Näillä johtopäätöksillä voidaan valaista sitä, miten merkittävästi erityyp- piset julkisen vallan toimenpiteet vaikuttavat maataloustuotannon edellytyk- siin, voimavarojen kohdentumiseen ja tuotannon tehokkuuteen. Tämä kos- kee niin valittua subvention muotoa kuin sitä tapaa, jolla hintasäännöstelyä harjoitetaan. 1 1. Tässä saadut tulokset heijastavat vain niitä yleisiä julkisen vallan rahoitusta käsittelevän kirjallisuuden periaatteita, joiden mukaan yleensä verot ja subventiot eivät ole allokatiivisessa mielessä neutraaleja. Johtopäätöksemme eivät täten ole mitenkään ’’uusia”. Näkökulmaero julkisen vallan rahoitusta käsittelevään (public finance) kirjallisuuteen on siinä, että jälkimmäisessä usein mm. tarkastellaan, minkälainen vähennysjärjestelmä verotuksessa (poistot, korot ym.) takaa tuloveron neutraalisuuden. Tässä olemme analysoineet sellaisia subventiojärjestelmiä, jotka eivät vääristä tuotannontekijöiden hintasuhteita eivätkä siten vaikuta niiden käyttöä kuvaaviin marginaaliehtoihin, mutta jotka alentavat tuotannon kokonaiskustannuksia (vaihtoehtoisesti lisäävät kokonaistuottoja). Vaikka tuotantofunkti- osta riippuen tuotannontekijöiden käyttösuhde saattaa myös muuttua, on analyysimme keskittynyt kysymykseen tuotantoyksikön pitkän aikavälin optimaalisesta koosta. Kuva 11. Subvention vaikutus tuotantoyksi- köiden lukumäärään. Fig. tl. The effect ofa subsidy on the number of production units. 12 Edellä on implisiittisesti oletettu, että markkinoilla olevat yritykset ovat kooltaan yhtä suuria. Jos markkinoilla on eri suuria yrityksiä, voivat joko suuret tai pienet yritykset joutua subvention jälkeen poistumaan markki- noilta riippuen siitä, miten yritysten keskimääräiskustannuskäyrät käyttäyty- vät mentäessä ohi minimipisteen ja miten käyrät toisiinsa nähden sijaitsevat. Johtopäätökset kokonaistuotannon lisääntymisestä pitävät kuitenkin yhä paikkansa. Eroavaisuutta on siis vain sen suhteen, että eri kokoisten yritysten keskinäinen jakauma muuttuu. Kuvatun subventiojärjestelmän hyvinvointivaikutukset ovat jossain määrin erilaiset kuin edellisessä tilanteessa, jossa subventio oli suhteutettu tuotannon määrään. Kuluttajien ylijäämä suurenee tässäkin tilanteessa kuten kuvassa 8: kuluttajat hyötyvät alhaisemmista markkinahinnoista. Samaten tuottajien ylijäämä suurenee. Merkittävin ero tulee vastaan siinä, että edel- lisessä subventiojärjestelmässä tuotantoyksikön optimaalinen koko ei muut- tunut (joskin hintasäännöstely saattoi johtaa sielläkin tehottomaan allokaa- tioon). Jälkimmäisessä tapauksessa tuotantoyksikön optimikoko alenee ja lisääntynyt kysynnän määrä tyydytetään tuotantoyksiköiden lukumäärän kasvulla. 6. Tiivistelmä Edellä on analysoitu hintasäännöstelyn ja muiden julkisen vallan toimen- piteiden vaikutuksia maataloustuotannon kannalta. Pyrkimys kansalliseen omavaraisuuteen sekä halu pitää kuluttajahinnat sen tasapainohinnan alapuo- lella, johon markkinahinnat johtaisivat, on nähty markkinamekanismiin puuttumisen syinä. Tähän ehkä voisi liittää hintastabiliteettitavoitteen. Varsin mielenkiintoinen on tällöin kysymys siitä, minkälaisia allokaatio- ja hyvin- vointivaikutuksia kansalliseen omavaraisuuteen tähtäävään maatalouspoli- tiikkaan saattaa liittyä. Tutkielmassa tarkastellaan näitä allokaatiovaikutuksia hintasäännöstelyn ja kahdentyyppisen subventiojärjestelmän tilanteessa. Hyvinvoinnin muutosten osalta tukeudutaan kansantaloustieteestä tuttuun kuluttajan ylijäämän teoriaan. Tulosten osalta todettakoon mm., että partiaalisen tasapainon mielessä tuotantoyksikköä kohden laskettu subventio on allokatiivisesti neutraali siinä mielessä, että se ei muuta tuotantoyrityksen optimaalista kokoa. Sen sijaan yleisen tasapainon näkökulmasta yritysten lukumäärä kasvaa, mikä johtaa hintojen sopeutumiseen ja siten resurssien allokaation muuttumiseen ko. hyödykkeen ja muiden hyödykkeiden välillä. Tuotantoyksikköä kohden määritellyn subvention allokaatiovaikutukset ovat suuremmat. Partiaalisen tasapainon mallissa tuotantoyksikön optimikoko alenee subvention vaiku- tuksesta samalla kun yleisen tasapainon mielessä tuotantoyksiköiden luku- määrä kasvaa. Molemmissa tapauksissa hintasäännöstely yleisesti voimistaa allokaatiovinoutumaa. Lopuksi on todettavissa, että omavaraisuustavoitteita ei luonnollisesti voida ajatella saavutettavan ilmaiseksi, vaan siitä on maksettava määrätty hinta. Tutkielmassa eritellään juuri tähän tavoitteeseen tähtäävän politiikan 13 kustannuksia allokaation ja hyvinvoinnin kannalta. Sen sijaan on selvää, että tutkielma ei pysty vastaamaan kysymykseen, kuinka suuri hinta kansallisesta omavaraisuudesta korkeintaan kannattaisi maksaa. Kirjallisuusluettelo CAVES, R. E. and JONES, R. V. 1977. World Trade and Payments. An Introduction. Second Edition. 470 p. Little, Brown Company, Inc. Boston. McKENZIE; G. W. 1979. Consumer’s Surplus Without Apology; Comment. American Economic Review, 69: 465-468. PRAT, J. W. 1964, Risk Aversion in the Small and in the Large. Econometrica 32: 122-136. WALLACE, T. D. 1962. Measures of Social Costs ofAgricultural Programs. Journal of Farm Economics, 46: 580-594. WILLIG, R. D. 1976.Consumer’s Surplus Without Apology, American Economic Review, 66: 589-597. WILLIG, R. D. 1979. Concumer’s Surplus Without Apology: Reply, American Economic Review, 69: 469-474. Ms received January 22, 1982.