479 Professori Mikko Varo 70-vuotias (Puhe syntymäpäivän kunniaksi järjestetyn symposiumin yhteydessä Helsingissä 27.9.1983) KALLE MAIJALA Maatalouden tutkimuskeskus, Kotieläinjalostuslaitos, 31600 Jokioinen Helsingin yliopiston kotieläinten jalostustieteen professorinviran ensim- mäinen haltija vuosilta 1966-76, maatalous- ja metsätieteiden tohtori Risto Mikko Varo syntyi Helsingissä 29.9.1913. Hän pääsi ylioppilaaksi Helsingin Maanviljelyslyseosta 1932 sekä valmistui agronomiksi ja maatalous- ja metsä- tieteiden kandidaatiksi 1940, pääaineenaan maanviljelysoppi. Hän toimi aluksi Etelä-Pohjanmaalla maanviljelyskonsulenttina, pika-asutustoimikun- nan jäsenenä ja maanviljelyskoulun opettajana, mutta alkoi samalla suuntau- tua kotieläintieteisiin päin, suorittaen kandidaatintutkinnon laudatur-oppi- määrän kotieläintieteessä 1946. Samana vuonna hän siirtyi maatalousministe- riöön kotieläintoimiston päälliköksi ja syksyllä 1948 silloisen maatalouskoe- laitoksen (nyk. MTTK) kotieläinjalostusosaston vanhemmaksi tutkijaksi. Hän väitteli syksyllä 1952 tohtoriksi kotieläinjalostusta koskevalla tutkimuk- sella ja sai nimityksen erikoistutkijaksi 1959. Vuonna 1966 hänet määrättiin hoitamaan yliopistoon perustettua uutta professorinvirkaa, johon hänet nimitettiin seuraavana vuonna. Vuodesta 1954 https://www.c-info.fi/en/info/?token=5LxBGfLBY4bsv12N.TVp1l-txAKzuA8ptRRNrzg.w1Vez7rTaCxk9fgZmd0CjewZRW32OeZCpF-OpoissMdQTvbQ7pQ5IVxrOOapM3vL5PGPWnoREoyI-FB8iV2ute-r22TdUw089bcrdQ-qTaako4d4PcyTaDSJV9i0YAByaJBR1D40Ke48ZQqRdoX-aaLmiTMm_0ypq2KS 480 lähtien hän oli jo toiminut yliopistossa dosenttina kotieläinjalostuksen alalla. Hänen pääsasiallinen elämäntyönsä tapahtui siten tämän alan tutkimuksen ja opetuksen parissa, joissa hän virallisesti ehti toimia lähes 30 vuotta. Yli puolet hänen julkaisuistaan koski nautakarjaa, minkä lisäksi hän tutki sikojen, porojen, hevosten ja lampaiden jalostukseen liittyviä kysymyksiä sekä tarkas- teli kotieläinjalostuksen yleisperiaatteita. Naudanjalostustutkimukset Varon työkausi kotieläinjalostusosastolla alkoi aikana, jolloin keinosie- mennystoiminta oli juuri alkanut maassamme. Kun osaston tehtävänä oli huolehtia sonnien jälkeläisarvostelujen laskennasta ja kehittämisestä, hän näki välttämättömäksi selvittää, miten arvostelut olisi hoidettava keinosie- mennyksen luomissa olosuhteissa, tyttärien ollessa hajallaan monissa pitäjissä ja kymmenissä karjoissa. Hän totesi myös tarpeen parantaa arvostelujen saantinopeutta ja luotettavuutta, jotta keinosiemennyskäyttöön voitaisiin saada perinnölliseltä laadultaan parhaita sonneja. Hän rupesi tutkimaan mahdollisuuksia käyttää hyväksi reikäkorttimenetelmää, aloittaen kokeilut 1949. Jo seuraavana vuonna saatiin ensimmäiset koneellisesti lasketut arvos- telutulokset, jotka olivat olosuhteiden pakosta ns. tytärarvoja, koska emien tuotoksia ei ollut mahdollista saada. Emien sijasta otettiin vertailuperusteiksi karjojen keskituotokset, ilmaisemalla tyttärien tuotokset suhteellisina arvoina eli prosentteina karjojensa keskituotoksista. Täten voitiin eliminoida karjojen välisten ruokinta- ja hoitoerojen vaikutukset. Vuonna 1952 arvostel- tiin 5 300 sonnia, kun aikaisemmin oli käsityönä voitu arvostella vuosittain 100-200 sonnia. Uuden arvostelumenetelmän käyttökelpoisuutta ja sen luotettavuuteen vaikuttavia tekijöitä Varo selvitti monissa 1950-luvulla ilmestyneissä tutki- muksissaan, erityisesti v. 1952 painetussa väitöskirjassaan ’’Tutkimuksia kar- janjalostuksen tehostamismahdollisuuksista erityisesti sonnien valintaa sil- mälläpitäen”. Tässä hän osoitti suhteellisen arvostelutavan johtavan luotetta- vampaan tulokseen kuin kilomääräisen arvostelun. Hän totesi emä-tytärver- tailun antavan tytärarvoja luotettavamman kuvan, mutta näki vertailun toteuttamisen käytännössä riittävin tytärmäärin vaikeaksi. Väitöskirjassaan hän tarkasteli myös kysymyksiä lehmien tuotosten mittaustavoista ja korjaa- misesta ulkoisten tekijöiden suhteen, tuotannon säännöllisyyden ja tyttärien lukumäärän merkitystä sekä vasikoiden valintaa ja valintamahdollisuuksien hyväksikäyttöä. Myös vuosina 1953 ja -56 ilmestyneissä jatkotutkimuksissa jälkeläisarvos- telun tuloksista erilaisessa ympäristössä osoittautui suhteellinen arvostelu- tapa käyttökelpoiseksi. Samanlainen johtopäätös saatiin, kun tutkittiin son- ninarvojen luotettavuutta eri tuotostasoilla. Alemmilla tasoilla tosin tarvittiin suuremmat tytärmäärät kuin ylemmillä. Monissa maissa 1950-luvulla omak- suttu tapa käyttää vertailueläiminä vain karjan samanikäisiä lehmiä ei osoit- tautunut soveltuvaksi pieniin karjoihimme. Eri sonnien tyttärien erilaisesta karsiutumisesta kuuden vuoden ikään mennessä ei näyttänyt olevan sanotta- 481 vaa haittaa arvostelun luotettavuudelle. Varo käytti jälkeläisarvosteluaineis- toa myös karjojen välisten perinnöllisten erojen selvittämiseen ja lehmien perinnöllisen maidontuotantokyvyn edistymisnopeuden arviointiin. V. 1962 tehdyssä tutkielmassaan hän sai edistymisnopeudeksi 0.73 % vuodessa. Varon 1950-luvun alussa kehittämä sonnien koneellinen jälkeläisarvoste- lumenetelmä oli aikanaan ensimmäisiä alallaan maailmassa ja oli pääperiaat- teiltaan Suomessa käytössä noin 30 vuotta. Ajanmukaisella sonnien jälkeläis- arvostelulla oli suuri merkitys keinosiemennyksen tarjoamien mahdollisuuk- sien hyväksikäytölle lypsykarjamme perinnöllisen tason parantamisessa. Saa- dakseen menetelmän käytön tarkoituksenmukaiseksi Varo tarkasteli useissa yhteyksissä keinosiemennyssonnien valintaa ja laati näille asetettavia vähim- mäisvaatimuksia. Hän kiinnitti tutkimuksissaan huomiota myös lehmien kestävyyden, terveyden ja hedelmällisyyden säilyttämistarpeeseen ja -mah- dollisuuksiin sekä pyrki valitsemaan jalostusvalinnan perusteiksi sellaisia tuotantokyvyn mittoja, jotkavarmistaisivat elinvoiman säilymisen. Hän tutki myös sonnien siemennystuloksiin vaikuttavia tekijöitä ja ns. rakkuloiden periytymistä sekä lehmien koon vaikutusta tuotoksiin ja kestävyyteen. Maidon koostumuskysymyksiin hän joutui paneutumaan 1950- ja 1960- lukujen vaihteessa, kun osasto aloitti Valion kanssa maidon valkuaispitoi- suustutkimuksen. Lounais-Suomesta kerätystä aineistosta Varo löysi selviä eroja sonnien väliltä valkuaispitoisuuden periyttäjinä. Valkuaisen ja kuiva- aineen periytyvyydet olivat kuitenkin heikompia kuin rasvapitoisuuden. Arvostelun varmuus riippui tyttärien ja määrityskertojen lukumäärästä ja valkuaispitoisuus myös tuotostasosta. Rasvapitoisuuteen kohdistunut valinta edisti myös valkuaispitoisuutta. Varo suositteli valintaperusteeksi kokonais- kuiva-ainepitoisuutta, kunnes valkuaisen määritysmenetelmät varmistuvat. Myöhemmin hän totesi valkuaisjalostuksen edellytysten olevan jo olemassa. Naudanlihan tuotannon merkityksen lisääntyminen 1950-luvun lopulla nosti esiin kysymykset siitä, millä tavalla lihanantiominaisuudet kuten kasvu- kyky ja lihakkuus olisi otettava huomioon jalostustavoitteissa ja miten jalostustoiminvoitaisiin edistää naudanlihan tuotantoa. Varo sai tehtäväkseen suunnitella jalostuksellisen puolen niissä lihanautojen kasvatuskokeissa, jotka osasto aloitti v. 1960 yhdessä Kotieläinhoidon tutkimuslaitoksen kanssa. Kokeissa selvitettiin toisaalta rotujen välisiä eroja, toisaalta myös sonnien poikaryhmien välisiä eroja. Kummassakin suhteessa löytyi eroja, etenkin rotujen väliltä. Kokeet koskivat lypsylehmien erirotuisista isistä peräisin olevien vasikoiden vertailuja, ja näissä suhteellisen voimaperäistä ruokintaa soveltavissa kokeissa charolais yleensä osoittautui kilpailukykyiseksi. Lihantuotantotutkimuksissa Varo rupesi varsin pian kiinnittämään huo- miota ruhojen koostumuksen ja teuraslaadun mittaamiseen. Selvittääkseen mahdollisuuksia mitata lihakkuutta ja rasvaisuutta eläviltä eläimiltä hän alkoi tutkia ultraäänimenetelmän käyttökelpoisuutta. Hänen johdollaan tehtiin yliopistokaudella ultraäänimittauksia erityisesti sonnien kasvatusasemalla ja julkaistiin tutkimuksia mittausten käyttöarvosta. Teurasruhoista tehtiin leik- kelyanalyysejä teuraslaadun arvostelumenetelmien kehittämiseksi ja elävänä tehtyjen mittausten ennustusarvon selvittämiseksi. 482 Hevostutkimukset Varo aloitti hevosen vetovoiman kehittämismahdollisuuksia koskevan tutkimustoimintansa jo maatalousministeriössä ollessaan, julkaisten kaksi tutkimusta. Näistä ensimmäisessä hän kiinnitti huomiota tarpeeseen erottaa vetovoiman ja luonteen arvostelu toisistaan, tammojen vetovoimaluokittelun tehostamiseen sekä koeolosuhteiden vaihtelun vähentämiseen. Toisessa tutki- muksessa oli kysymys iän vaikutuksesta vetovoimaan sekä erilaisesta harjoi- tuksesta, hoidosta, ruokinnasta jakoeolosuhteista johtuvien arvosteluvirhei- den eliminointimahdollisuuksista. Elopainon ja iän huomioonottamiseen vetovastusta kokeissa määrättäessä hän kiinnitti huomiota myös 11 vuotta myöhemmin julkaistussa tutkimuk- sessaan, todeten, että oriiden prosenttinen vetotulos alenee 2.4 %-yksiköllä, kun elopaino nousee 100 kilolla. Tästä syystä hän suositteli eri portaiden vetovastuksen tarkistamista siten, että se olisi oikeassa suhteessa hevosten todettuun vetokykyyn. Samalla hän suositteli suhteellisen vetovastuksen pitämistä riippumattomana hevosen iästä. Vetokyvyn periytymisasteeksi hän sai 17 %. Hän ehdotti useaan kertaan kokeissa olleiden hevosten vetotulok- sen laskettavaksi kaikkien kokeiden keskiarvona sekä että vetokoe palautet- taisiin maksimikokeeksi, jolla hevosen suurin mahdollinen vetovoima on mitattavissa. Varo tutki 1960-luvun alkupuolella myös tammojen kantakirjatietoja yli 10 vuoden aineistolla. Kantakirjapiirien väliset erot osoittautuivat erittäin merkitseviksi lähes kaikissa ominaisuuksissa ja ikäryhmissä. Suurin merkitys niillä oli yhteispisteissä, koepisteissä, käynnin arvostelussa ja rakennepis- teissä, joissa ne selittivät yli 10 % muuntelusta. Vetokyvyn arvostelussa oli piirien merkitys alle 4 %. Tutkituista 32 ominaisuudesta osoittautuivat selvimmin periytyviksi käynti- ja juoksunopeus sekä liikkeet, joidenkaikkien periytymisaste oli noin 40 %, kun suhteellisen vetovoiman vastaava luku oli 14 % ja ruumiinmittojen 20-30 %. Kaikkien tutkittujen ominaisuuksien osalta todettiin jalostusvalinnalle olevan hyvät edellytykset periytyvyyden puolesta. Näillä työhevosen ominaisuuksien periytymisasteen arvioilla on ollut kansainvälistä merkitystä sen vuoksi, että ne ovat maailmassa lähes ainoita käyttökelpoisia arvioita työhevosen ominaisuuksille. Varo tutki tamma-aineiston avulla myös hevosen jalostettavien ominai- suuksien keskinäisiä yhteyksiä, joiden nojalla hän saattoi faktorianalyysiä käyttäen jakaa ominaisuudet viiteen toisistaan lähes riippumattomaan ryh- mään: vetovoima, nopeus, kokotekijä, lihavuustekijä ja jalkamitat. Rakenne- ominaisuuksien sijoittuminen suorituskykyominaisuuksista erillisiin ryhmiin vahvisti täten käsityksiä siitä, ettei suorituskykyä voida jalostaa ulkonaisten rakennepiirteiden avulla. Oriaineistosta saadut tulokset olivat samanlaisia. 483 Sikatutkimukset Sikoja koskevat tutkimuksensa Varo aloitti 1960-luvun alussa, jolloin sikatalouskoeaseman koko kantakoeaineisto vietiin reikäkorteille 35 vuoden ajalta. Varo käsitteli koeryhmien keskitulokset faktorianalyysillä, jonka tuloksena saatiin 18 ominaisuudelle kolme yhteistä tekijää: rasvatekijä, kas- vutekijä ja lihakkuus- eli rakennetekijä. Tekijät olivat toisistaan riippumatto- mia. V. 1962 julkaistussa tutkimuksessa arvioitiin myös ominaisuuksien periytymisasteet. Selkäsilavan paksuudelle arvio oli n. 50 %, ruhon painolle 30 %, lisäkasvulle 37 ja ruhon pituudelle 45 %. Arviot tulivat vahvistetuiksi myöhemmässä tutkimuksessa 1965. Toisessa samanaikaisessa julkaisussa todettiin faktorianalyysin antaneen toiveita valinnan keskittämismahdolli- suuksiin eräisiin muuntelua hallitseviin ominaisuuksiin. Varon tutkiessa mahdollisuuksia perustaa karjujen jälkeläisarvostelu 16 jälkeläiseen, joillakullakin olisi eri emä, hän totesi sukupuolen ja perinnölli- syyden yhdysvaikutukset niin vähäisiksi, että arvostelussa voitaisiin ilman suurta haittaa rajoittua vain toista sukupuolta oleviin jälkeläisryhmiin, mikä helpottaisi karjujen välisten erojen havaitsemista. Tulokselle voi pian tulla uutta ajankohtaisuutta, jos karjuporsaiden leikkaamisesta luovutaan ja siko- jenarvostelutoiminnassa siirrytään pääasiassa karjuporsaiden käyttöön. Eräi- den ominaisuuksien periytymisasteiden arvioissa oli tosin huomattavia eroja sukupuolien välillä. Saatuaan 1970-luvun alussa käyttöönsä ultraäänilaitteen Varo tutki sen avulla mahdollisuuksia arvostella teuraslaatua eläviltä sioilta. Laitteen avulla voitiin mitata pitkän selkälihaksen poikkileikkauspinta-ala, ja tutkimukset osoittivat, että elävän sian arvostelussa voidaan päästä varsin luotettaviin tuloksiin. Lammastutkimukset Varon osallistuminen lammastutkimuksiin alkoi 1963, jolloin osasto käynnisti Lampaanjalostusyhdistyksen kanssa nuorten pässien kasvukokeen. Hänen tästä aineistosta tekemänsä analyysi osoitti, että ruhon lihamäärään ja -prosenttiin voimakkaimmin vaikuttava tekijä on eläimen koko. Suurimmat periytymisasteen arviot saatiin ruhon ja sen eri osien painoille sekä ruhosta saadun lihamäärän painolle ynnä pituus- ja korkeusmitoille. Kasvukokeissa olleiden pässien jälkeläisillä tehdyt kokeet osoittivat, että suomenlampaassa on runsaasti perinnöllistä muuntelua ominaisuuksissa, joilla on merkitystä lihantuotannossa. Saamiensa tulosten perusteella Varo katsoi, että pässien fenotyyppitestaus on Suomessa hyvin aiheellinen toimenpide. Kun kasvuko- keet uudelleen 1970-luvun puolivälissä saatiin koekäyntiin, kokeiltiin koepässeiltä Varon johdolla lihakkuuden mittaamista elävinä. Varo oli 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa johtamassa myös koetta, jonka tarkoituksena oli selvittää norjalaismallisen pässirenkaan soveltuvuutta Suo- men oloihin jälkeläisarvostelua silmälläpitäen. 484 Poronjalostustutkimukset Vuonna 1962 Varon tutkimuskenttä laajeni poroihin, kun osasto aloitti yhteistyössä Paliskuntain Yhdistyksen kanssa tutkimuksen porojen jalostus- mahdollisuuksista, erityisesti lihanantikykyä silmälläpitäen. Hän joutui täten myös alan pohjoismaiseksi ja kansainväliseksi uranuurtajaksi. Määrätietoisen jalostustoiminnan puuttuessa oli poron todettu Suomessa jatkuvasti pienen- tyneen, kun parhaat eläimet oli myyty teuraiksi. Järjestetyssä kokeessa tehtiin poroista hyvin monia mittauksia ja tuloksien arviointeja. Keskimää- räinen tiinehtymis-% vaatimilla oli 64, vaihdellen suuresti vaatimien iästä ja painosta riippuen. Vaatimien keskipaino oli 65 kg, hirvaiden 90 kg ja vastasyntyneiden vasojen 5.8 kg. Kasvunopeus oli parhaimmillaan kesällä, ja toisen kesän kasvu oli vain puolet ensimmäisen kesän kasvusta. Varo suosit- telikin vasojen teurastusta lihaksi pääasiassa niiden ensimmäisenä syksynä. Porojen teurastilastot vuosilta 1968-82 osoittavat, että vasojen teurastus-% on tänä aikana noussutkin noin 23 %:sta lähes 50 %:iin ja vanhempien porojen laskenut 30 %:sta 15 %:iin, joten suosituksella on ollut merkitystä. Varon ensimmäinen porotutkimus ilmestyi 1964, ja toisessa jalostusmahdol- lisuuksia koskevassa tutkimuksessa 1972 hän totesi porojen syyspainojen periytymisasteet tyydyttävän suuriksi yksilövalintaa ajatellen. Myös painon muutos talvella näytti olevan perinnöllisiin taipumuksiin perustuva piirre. Vanhempien valinnalla voitiin jälkeläisten painonkehitystä parantaa. Käytän- nön jalostustyöhön Varo suositteli rinnanympäryksen ja rungonpituuden summamittaa. Varon johdolla tehtiin myös tutkimus vaatimien maidontuotannosta ja maidon osuudesta vasojen kasvuun. Vaatimien maidontuotantokyvyssä oli eroja, jotka osittain olivat yhteydessä vaatimien kevätpainoihin siten, että kookkailla emoilla oli pienimmät valkuaispitoisuudet. Varo katsoi tulosten osoittavan, että kasvutaipumuksen jalostamisessa on valinta perustettava painoon tai kokoon eikä maidontuotantoon. V. 1975 ilmestyneessä tutki- muksessa, joka perustui pitkin talvea teurastettujen porojen teurasruhojen tutkimiseen, kävi ilmi, että ruhojen vesipitoisuus nousi, kun taas rasva-, valkuais- ja tuhkapitoisuudet laskivat. Yleisluontoiset tutkimukset ja menetelmien kehittely Varsinkin yliopistokaudellaan Varo joutui tarkastelemaan eräitä jalostus- kysymyksiä yleiseltä, useita kotieläinlajeja koskevalta kannalta. Suurin ylei- nen merkitys on kuitenkin ollut hänen panoksillaan eräiden menetelmien ja tekniikkojen käyttöönotossa ja soveltamisessa. Nykyaikaisen tietojenkäsitte- lyn edeltäjän, reikäkorttijärjestelmän hän otti jalostustutkimuksen käyttöön varhaisessa vaiheessa, 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa, ennen muita Pohjois- maita ja useimpia muitakin kehittyneitä maita. Tekniikan käyttöönotto edisti suuresti sekä hänen tutkimuksiaan että niiden tulosten soveltamista käytän- nössä. Useimmilla muilla maataloustutkimuksen aloilla Suomessa alkoi atk:n käyttö varsinaisesti vasta noin 20 vuotta myöhemmin. 485 Varo kuului myös maailman ensimmäisiin faktorianalyysiä käyttäviin kotieläinten jalostustutkijoihin. Menetelmä auttoi häntä selkiyttämään koko- naiskuvaa monien mitattujen tai tavoitteiksi otettujen ominaisuuksien jou- kosta mm. hevosilla ja sioilla, jotta jalostustavoitteiden valinnassa olisi mah- dollista päästä yksinkertaisuuteen ja jalostustyössä sen kautta tehokkuuteen. Turvautuminen osittaiskorrelaatioiden käyttöön auttoi häntä väitöskirja- työssään pääsemään oikeisiin johtopäätöksiin, joilla sovellutusten, erityisesti sonnien jälkeläisarvostelumenetelmän kannalta oli tärkeä merkitys. Lihantuotantoa koskevissa tutkimuksissa hän pyrki nopeasti perusteelli- siin ruhojen leikkelyanalyyseihin, voidakseen saada luotettavamman käsityk- sen eläinten teuraslaadusta ja sen parantamismahdollisuuksista kuin mitä oli saavutettavissa silmävaraisilla teurasarvosteluilla. Jotta teuraslaatua olisi päästy arvostelemaan eläviltä eläimiltä, hän ponnisteli määrätietoisesti, saa- dakseen käyttöönsä sen ajan parhaimman ultraäänilaitteen ja rupesi sitä heti saatuaan käyttämään eri kotieläinten lihantuotantokykyä koskevissa tutki- muksissa. Toiminta opettajana Ennen tuloaan yliopiston opettajaksi kotieläinjalostuksen alalla Varolla oli jo kokemusta opettajantyöstä, sillä hän oli opettajana Orismalan maanvil- jelyskoulussa 1944-46 sekä maatalouden tuntiopettajana Helsingin Opettaja- korkeakoulussa 1948-60. Hän oli suorittanut kasvatusopin tutkinnon ja antanut hyväksytyt opettajanäytteet, joita harvoilla yliopiston dosenteilla ja professoreilla on. Alan dosenttina hän ehti toimia lähes 12 vuotta ja ensim- mäisenä professorina, jonka tehtävänä oli luoda kotieläinten jalostustieteen opetusjärjestelmä ja tutkintovaatimukset, 10 vuotta. Näitä tehdessään hän saattoi käyttää hyväkseen 20-vuotista tutkijan- ja opettajankokemustaan ja siten välttää hapuiluvaiheen. Yliopiston professorina ollessaan hän jatkoi määrätietoisesti tutkimustöitään ja pystyi siten antamaan pääaineenaan kotie- läinten jalostustiedettä opiskeleville mielekkäitä ja kasvattavia erikoistyön aiheita sekä opastamaan asiantuntemuksella näiden tekemisessä. Kansainvälinen toiminta ja yhteistyö Varo osallistui pohjoismaiseen yhteistoimintaan Pohjoismaiden Maata- loustutkijain Yhdistyksen kotieläinjaostossa ja tämän eräissä työryhmissä, pitäen esitelmiä, sekä saamelais- ja poroasioita käsittelevässä pohjoismaisessa yhteistyöelimessä, pitäen esitelmiä poronjalostuksesta useissa pohjoismai- sissa porosymposioissa. Hän osallistui myös pohjoismaisiin geneetikkokong- resseihin. Niin ikään hän osallistui esitelmin useisiin Pohjoismaiden Talou- dellisen Karjanjalostusyhdistyksen kokouksiin. Hän osallistui useihin Euroopan Kotieläintuotantoliiton vuosikongressei- hin ja piti niissä esitelmiä. Hän oli jäsenenä Suomen ja Neuvostoliiton välisen tieteellisteknisen yhteistyöelimen maatalousryhmässä, samoin vastaavissa 486 Suomen ja Puolan sekä Suomen ja Unkarin välisissä maatalouden yhteistyö- ryhmissä. Hän toimi kansainvälisen porosymposion järjestelytoimikunnan puheenjohtajana 1971 ja samanlaisen keinosiemennyssymposiumin järjeste- lytoimikunnan puheenjohtajana 1973. Toiminta kotieläinjalostuksen käytännössä Käytännön pohjaa tutkijan ja opettajan uralleen Varo sai koulupoikana enonsa tilalla Laihialla, Itä-Karjalan sodanaikaisessa maataloushallinnossa, seuratessaan hevoshoidontarkastajaa orinäyttelyissä sekä urospuolisten kotieläinten tarkastuspakkotoimikunnan jäsenenä 1940-luvulla. Tutkijana ja/tai yliopiston professorina ollessaan hän oli valtion keinosie- mennystoimikunnan sihteerinä 18 vuotta, Sianjalostusyhdistyksen jalostus- valiokunnan jäsenenä 9 vuotta, Suomen Hippoksen 8 vuotta. Hän edusti kotieläintieteitä valtion maatalous-metsätieteellisessä toimikunnassa 1969-70 ja maataloustutkimuksen neuvottelukunnassa 1972-76. Hän toimi valtion hevosjalostuslaitoksen johtokunnan varajäsenenä 1960-62 sekä Keinosie- mennysyhdistysten Liiton tilastotoimikunnan jäsenenä 1964-66 ja Karjata- lous-lehden toimitusvaliokunnan jäsenenä 1964-75. Hänet kutsuttiin Suo- men Ayrshireyhdistyksen kunniajäseneksi 1971. Helsingin yliopiston rahas- tojen yhteyteen perustettiin hänen nimeään kantava stipeidirahasto 1976. Arviointi elämäntyöstä Professori Varon panos Suomen kotieläinjalostuksen kehitykseen muo- dostui painavaksi erityisesti naudanjalostuksessa hänen oikeaan aikaan kehit- tämänsä ja tehokkaan sonnien jälkeläisarvostelun ansiosta. Tällä oli huomat- tava merkitys myös kansainvälisen tieteen kehittymisen sekä maamme karja- aineksen kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämisen kannalta. Poronjalostus- tutkimuksessa hän on ollut kansainvälinen uranuurtaja. Myös hänen työhe- vosen ominaisuuksien periytyvyyttä ja jalostusmahdollisuuksia koskevilla tutkimuksillaan on ollut huomattava kansainvälinen arvo, samoin hänen kotieläinten lihanantikykyä koskevilla ultraäänitutkimuksillaan. Hänen sikoja, poroja, hevosia ja lampaita koskevat tutkimuksensa ovat ratkaisevasti palvelleet näiden eläinlajien tarkoituksenmukaisuuden kehittämistä maas- samme. Selityksenä tutkimusten kansainväliselle jakotimaiselle merkitykselle voi- daan esittää professori Varon tutkijanasenteen perusteellisuus ja omaperäi- syys, sitkeys töiden loppuun viemisessä sekä vastuksia ja arvostelua pelkää- mätön rohkeus oikeiksi katsomiensa periaatteiden käytäntöön viennissä. Hän on täyttänyt tärkeän paikan Suomen kotieläinjalostuksen sekä sen tutkimuk- sen ja opetuksen historiassa. On vaikea kuvitella esim. Suomen nautakarjan keinosiemennysjalostuksen kehitystä ilman hänen panostaan. Hänellä on ollut halua ja kykyä valita tutkimuskohteikseen tärkeitä kysymyksiä ennen kuin käytäntö on ehtinyt niitä vaatia. 487 70th Anniversary of Professor Mikko Varo The first holder of professorship in animal breeding at the University of Helsinki (1966-1976), Risto Mikko Varo, D.Sc. (Agr. and For.) was born in Helsinki on September 29, 1913. He was appointed researcher at the Department of Animal Breeding of the present Agricultural Research Centre in 1948. After receiving his doctor’s degree in 1952 Prof. Varo held faculty positions at the University of Helsinki, where he was appointed docent in 1954 and professor in 1966. He was engaged in animal breeding research for about 30 years, publishing studies on cattle, horses, pigs, sheep and reindeer. Prof. Varo made an important contribution to the development of cattle breeding in Finland and other countries by developing a method of progeny- testing AI bulls with a punch-card system in 1950. He applied daughter records instead of dam-daughter comparisons and introduced comparisons with herd averages. He tested the usefulness of the method in different environments and on different herd yield levels and the effect of culling of daughters on the reliability of the tests. The method was in use in Finland for about 30 years. He also studied problems related to longevity, fertility, milk composition and meat production. In the latter problem he applied Scanog- ramme ultrasonics. Prof. Varo further studied heredity of working performance in the Finnish horse, allocating the traits to five independent groups with the factor analysis. In pigs he estimated heredity of traits measured at a litter testing station, allocating them to three groups with the factor analysis. He investi- gated the possibilities of progeny-testing AI boars in the field and applied Scanogramme ultrasonics to evaluating live pigs for slaughter quality. In sheep he applied ultrasonics to studying meat and growth traits. Finally, Prof. Varo was the first researcher to study the possibilities of genetic improvement in reindeer.